Eilinen käynti miehityksen ja vapauden Vabamu-mueossa Tallinnassa jäi mieleen. Pääpaino ei ollut totalitarismin kauhuromantiikalla mässäily vaan kansallisen yhteisön kestävyyden kuvaus maanpakolaisuudessa ja neuvostovallan jyrän alla.
Havainto väkivallasta on harvoin vaikuttanut niin järkyttävästi kuin kaksi konkreettisesti sensuroitua kirjaa vitriinissä. Toisessa suurin osa kirjan aukeamasta oli mustattu siististi umpeen, toisessa lehtien ylä- tai alaosat oli leikattu puoliksi pois niin, että kirjan tuhottu volyymi näkyi, mutta ettepäs pääse tätä lukemaan, hähhähhhää.
En luultavasti ole koskaan tuntenut pahuuden läsnäoloa niin konkreettisesti kuin siihen mykistyessäni. Puistatti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti