Kolumni: VIRALTAPANON ASKELMERKIT

Etelä-Suomen Sanomat 17.10.2019

Yhdysvaltain ja Turkin presidenttien puhelinkeskustelu paljasti, kuinka vaarallinen henkilö Yhdysvaltain presidentti onkaan. Mediassa liikkuvan tiedon mukaan näyttää siltä, että Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin hyökkäys Syyriaan laukesi liikkeelle Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ohimennen heittämästä kesken jääneestä sivulauseesta.

Ilmeisesti Trump ei tajunnut, että Erdogan ryntää oikopäätä taistelukentälle, ellei iso liittolainen sano mitään täsmällistä. Tai ei ymmärtänyt, millainen katastrofi sitä syntyy, jos kurdijoukot tuhotaan, Isis-terroristit ovat taas vapaalla jalalla ja sadat tuhannet pakolaisen vaeltava erämaan äärestä laitaan. Kauhistunut maailma sai taas uuden näytön Trumpin tavasta hoitaa asioita.  

Trumpin valtiomiesura on epäonnistumisten jatkumoa. Voimapolitiikan mestarit Vladimir Putin ja Kim Jong-un ovat huippukokouksissa nolanneet Trumpin kerran toisensa jälkeen. Vaalituen haaliminen oudoilta tahoilta loukkaa liittovaltion ydintä. Huolimaton puhelinkeskustelu liittolaispresidentin kanssa vie Yhdysvallat ehkä Vietnamin sodan veroisen nöyryytykseen. Kauppasota kaikkia vastaan näyttää polkevan Trumpin tärkeimmän tukialueen etuja.

                                            x                    x                    x

Presidentin viraltapanomenettely sai puhtia Trumpin touhuilusta Ukrainan-kollegansa kanssa ja osuudesta lähi-idän kauheuksiin. Perusongelma on silti ennallaan. Oikeudellisesti sitovaa näyttöä on vaikea osoittaa, varsinkin kun sen pätevyydestä päättää senaatti, jossa on pelkkiä poliitikkoja.

Yhdysvaltain perustuslain toisen artiklan neljännen kohdan mukaan presidentin viraltapanon perusteita ovat valtiopetoksen ja lahjonnan lisäksi ”muu törkeä rikos ja väärinkäytös” (other high Crimes and Misdemeanors).

Huolimattomat puhelinkeskustelut kollegojen kanssa ja epäonnistuneet huippukokoukset eivät täytä valtiopetoksen tunnusmerkkejä. Ne ovat poliittista taitamattomuutta. Sen sijaan vaalituen uhmakas vaatiminen toisen valtion johdolta tuntuu ainakin melkein valtiopetokselta.  

Tämän presidentin ”suuri ja vertaansa vailla oleva viisaus” perustuu hänen entisen ulkoministerinsä kuvauksen mukaan siihen, että Trump on ”melkoisen järjestäytymätön, ei halua lukea taustapapereita, ei ole kiinnostunut monistakaan yksityiskohdista, vaan pikemminkin sanoo tavalla tai toisella uskovansa, että näin se nyt vaan on.” (The Economist: The man without a plan, 10.10.2019)

Jos presidentin poliittisesti huono käytös suututtaa senaattia yli puoluerajan, myös se voisi painaa oikeuden vaakaa langettavan ratkaisun puolelle. Hallinnon holtiton johtaminen, toistuvasti epäonnistunut henkilökohtainen diplomatia, naurettava mahtailu ja lapsellinen riehunta mediassa voivat poliittisessa harkinnassa mennä väärinkäytöksen piikkiin. Sillä alueella senaatti voi liikkua presidentin viraltapanoprosessissa.

Viraltapanon harkinta senaatissa on eriskummallinen ilmiö. Oikeudellisen päätöksen tekee poliittinen elin. Perustuslain sanamuoto antaa mahdollisuuden siihen, että päätökseen voi vaikuttaa oikeudellisen näytön rinnalla myös poliittinen arvio. Trumpin toimintatavassa on sellaisia oikeudellisia ja poliittisen käyttäytymisen piirteitä, että senaatin mitta voi tulla täyteen.