Kolumni 27.6.2019: MIETTIMISEN PAIKKA

Presidentille tuli miettimisen paikka
Etelä-Suomen Sanomat 27.6.2019

Presidentti Donald Trumpin oppimiskäyrä näytti ainakin hetken ajaksi kääntyneen noususuuntaan, räyhäämismoodista ajattelumoodiin. Ehkä.

Presidentti reagoi miehittämättömän RQ4-tiedustelukoneen tuhoon ensin selkäytimellä, kuin Pavlovin koirat kellon kilinään. Röyhkeys huutaa kostoa tulella ja tuholla. Ja sitten hänen kostonhimonsa sammui yhtä äkisti kuin oli syttynyt. Sekin näytti selkäydinreaktiolta, mutta ehkä ei ollut pelkästään sitä.  

Äkillisen mielenmuutoksen virallinen selitys oli herttainen. Presidentti kertoi kauhistuneensa, kun joku kenraali sanoi ehkä 150 ihmisen kuolevan kostoiskussa. Se ei riitä selitykseksi. Trump on monessa päätöksessä ottanut silmää räpäyttämättä tuota suurempia riskejä.

Tekisi mieli kuvitella, että hän on jotenkin aavistanut tulleensa samalle kynnykselle, jonka hänen edeltäjänsä ylitti kolmisenkymmentä vuotta sitten, ja joutui surkeaan Persianlahden sotaan Irakia vastaan. Nyt Trumpia uhkasi sota, josta olisi tullut yhtä iso häpeä kuin oli Irakin sota.

Ehkä tällainen selkäytimellä aavistelu sai Trumpin toimimaan samoin kuin hänen halveksimansa  presidentti Barack Obama Syyrian taistelukaasukriisissä 2012. Obama julisti etukäteen, että kaasun käyttäjä ylittäisi punaisen viivan, ja pakottaisi Yhdysvallat sotilaalliseen vastaiskuun. Sitten Syyrian presidentti Bashar al-Asad ylitti sen viivan, eikä Obama tehnyt sitä, minkä lupasi.

Trump on tähän asti nautiskellut Obaman pilkkaamisesta. Nyt hän ainakin hetkellisesti näytti ymmärtävän edeltäjänsä tavoin, millaista vastuuta kantaa Yhdysvaltain sietämättömän voimakkaan sotakoneiston johtaja.  

Trump tuli ehkä huomaamattaan hyödyntäneeksi sitä logiikkaa, jolla perustellaan miehittämättömien lentävien laitteiden käyttöä äärimmäisen vaarallisissa tiedustelu- ja taistelutehtävissä. Jos vastustaja ampuu alas miehittämättömän koneen, tuhoutuu vain materiaa. Elävän ihmisen ohjaama koneen tuho tappaa suurella rahalla, vuosikausien opiskelulla ja jatkuvalla harjoittelulla koulutetun oman alansa huippuosaajan. 

Jos tuhon omaksi joutunut lentävä laite on miehittämätön, kriisiin joutuneella johtajalla on enemmän aikaa ja vaihtoehtoja kuin miehitetyn koneen alas ampumisen jälkeen. Ei tarvitse kostaa omalle taistelujärjestelmälle arvokkaan ihmisen kuolemaa. Kymmenen minuuttia ennen selkäydinreaktion valloilleen pääsyä Trump varasi itselleen miettimisaikaa.  

Hän tuntuu yrittävän jatkaa pakotelinjalla, mutta se voi olla vaikeaa. Irania johtavat islamin raharuhtinaat eivät ilmeisesti ole samanlaisia finanssipalvelujen suurkuluttajia kuin Venäjän oligarkit. He eivät paljon hätkähdä bisnessanktioista.

Öljyn ja muun vienti- ja tuontikaupan sanktiointi näyttää tähän asti tehonneen, mutta hitaasti. Trumpin käteen ei jää nopeasti vaikuttavia sanktioita. Paitsi aseellinen, ja se vaikuttaa niin nopeasti, että hirvittää.

Tämä voi olla pelkkää teoriaa, sillä kaiken takana jyllää vaalitaktiikka, joka on niin maanläheistä, että sekin hirvittää. Trumpin kannattajat eivät todennäköisesti halua sinkkiarkkuja kotikyliensä lentokentille. Voi olla, että he arvostavat Trumpin hetkellistä malttia. Tai sitten he alkavat raivota, kun presidentti antoi Iranin nöyryyttää Yhdysvaltoja. Siinäpä on Trumpille miettimistä kerrakseen.  

Pikakommentti 25.6.2019: Venäjä ja neuvosto

Jos nyt siis Venäjä on olevinaan Euroopan neuvostossa, antaako se sille mahdollisuuden estää kansalaisiaan esittämästä valituksiaan Euroopan tuomioistuimelle? Kaiken järjen mukaa ei. Jos rahoittaa järjestön toimintaa, ja osallistuu sen toimielinten päätöksiin, ei voi sanoutua irti sen toiminnasta.

Olen jo 1990-luvun puolivälistä alkaen vastustanut Venäjän jäsenyyttä Euroopan neuvostossa. Mutta nyt ollaan siinä tilanteessa, että Venäjä on olevinaan Euroopan neuvoston ulkopuolella, vaikka maksaa sen jäsenmaksut, ja osallistuu sen päätöksentekoon. 

On siis päätettävä, onko sen kansalaisilla Euroopan unionin takaamat oikeudet.  Jos Venäjä päättää, että ei ole, Euroopan unioin kuuluu palauttaa Venäjän jäsenmaksut, ja jättää sen kansalaiset oman hallintonsa armoille. Se olisi Venäjän päätös, ei Euroopan neuvoston.

Pikakommentti 17.6.2019: Kultarannan keskusteluiden anti

Kultarannan keskusteluiden anti kiteytyi loistavasti maanantai-illan MTV 3:n kymppiuutisten lähettämässä presidentti Niinistön haastattelussa. Muistinvaraisesti kommentoiden hän tuntui sanovan, että on parempi osoittaa valmius oman maan koskemattomuuden varmistamiseen kuin julistaa puolustavansa naapuria. Siinä sivussa tämä valmius vaan sattuu hyödyttämään myös naapurin turvallisuutta aivan ratkaisevalla tavalla.

Kolumni: SUMEA VIESTI KAUKAA HISTORIASTA

Etelä-Suomen Sanomat 13.6.2019

Rinteen hallituksen ohjelmassa oleva lause: ”Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan” näyttää herättäneen joillakin some-alustoilla ja lehtikommentissa ihmetystä ja kiukkua. Se on kummallista, sillä tuo ajatus on sentään kiertänyt eri versioina kaikissa viime aikojen turvallisuuspoliittisissa dokumenteissa, viimeksi vuoden 2017 turvallisuuspoliittisessa selonteossa.  

Se on yya-liturgia outo jakojäännös, ja outo siksi, että yya-sopimusta ei enää ole. Eikä Neuvostoliittoa. Nyt tuo itsestään selvä lause tarkoittaa ihan muuta kuin yya-vetoisena neuvostoaikana. Silloin se tarkoitti sitä, että Suomi voi omalla alueellaan joutua puolustamaan Neuvostoliittoa.

Nyt se tarkoittaa, että jos Suomen naapurimaa joutuu Suomen alueen kautta tulevan hyökkäyksen kohteeksi, Suomi puolustaa valtioalueensa koskemattomuutta, ja tulee samalla puolustaneeksi uhattua naapuriaan.        

Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto oli pelannut itselleen oikeuden valvoa Suomen alueen sotilaallista tilaa. Sen röyhkein ilmentymä oli Neuvostoliiton konsulaatti Maarianhaminassa, joka periytyy vielä yya-sopimustakin vanhemmasta historiasta. Sen perusti Neuvostoliiton lokakuussa 1940 Suomelle sanelema sopimus Ahvenanmaan aseettomuudesta. Siis aseettomuudesta, ei puolueettomuudesta. Tämän sopimuksen mukaan Suomen valtioalueen aseettomuutta Ahvenanmaalla valvoi silloin Neuvostoliiton konsuli. Nyt sitä valvoo Venäjän konsuli.   

Vähän ennen, kun Suomi joutui alistumaan tuohon sanelusopimukseen, Neuvostoliiton korkeimpien esikuntien kasakaappeihin taltioitiin syyskuussa 1940 kolme erilaista Itämeren alueen sotasuunnitelmaa, joista jokaisen toimeenpanon ensimmäisenä vaiheena oli maihinnousu Ahvenanmaalle.

                      x                    x                    x

Nykyisin tuo Suomen turvallisuusteksteissä toisteltu vakiolause tarkoittaa sitä, että Suomi valvoo koko valtioaluettaan, ja huolehtii siitä, että sen aluetta ei käytetä sotilaallisesti mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin Suomen koskemattomuuden puolustamiseen. Piste. Tästä toimesta vastaa Suomi, eikä mikään muu valtio. Piste.   

Tämän lauseen herättämä kauhistus on ymmärrettävissä siltä kannalta, että yya-sopimus vahvisti Neuvostoliiton oikeuden loukata Suomen suvereniteettia valvomalla sen valtioalueeseen kuuluvan saariston sotilaallista tilaa. Suomi alistui siihen pidempään kuin reaalipoliittisesti olisi ollut pakko. Ne ajat ovat vaipuneet historian hämärään.

Suomi on yksipuolisella tulkinnalla 1990 vapauttanut itsensä niistä Pariisin rauhansopimuksen määräyksistä, jotka loukkaavat Suomen suvereniteettia. Myös Maarianhaminan konsulaatti on tällainen synkkä jäänne, sumea viesti kaukaa historiasta.   

Venäjä ei menettäisi Maarianhaminan konsulaatin purkamisessa mitään sellaista, mitä se ei olisi menettänyt jo kauan sitten. Tosien maailmansodan jälkeisinä vuosina diplomaateiksi naamioituneet tiedustelu-upseerit saattoivat Ahvenanmaan rantakarikoilla ja kallioluodoilla lomaillessaan ehkä nähdä jotakin sotilastiedustelun kannalta merkittävää.

Nyt eletään kuitenkin sellaista aikaa, että sotilaallisen tiedustelun raakamateriaalin hankintaan on käytettävissä vähän hienostuneempaa laitteistoa kuin rantakallioilla hiippailevien valediplomaattien kamerat ja muistilehtiöt.  

Nolointa tässä taitaa olla se, että Venäjä on noin neljännesvuosisata sitten tarjoutunut toimimaan tämän tilanteen mukaisesti ja todennut voivansa hoitaa tarvittavat tavanomaiset konsulitoimet Turusta käsin, mutta suomalaiset eivät tarttuneet tilaisuuteen.  

Pikakommentti 4.6.2019: Oikeistopopulismin uudet vaatteet

On tullut tavaksi kehua/moittia hallitusohjelmaa vasemmistolaisuuden uudeksi tulemiseksi. Voi olla. Mutta ollakseen vasemmistolaisuutta siinä on ihmeen paljon aatekartan toisella laidalla tavaksi tullutta asiaa: kasapäin ihanien asioiden lupauksia ilman tosipohjaista näkymää niiden rahoituksesta ja toteutustavasta. Tämä älyllinen laiskuus perustuu siihen löyhään kuvitelmaan, että joku joskus myöhemmin ratkoo nämä ikävät yksityiskohdat tavalla tai toisella – ja maksaa viulut. Tätä asennetta on totuttu sanomaan oikeistopopulismiksi.  

Pikakommentti 1.6.2019: Parempi kuin pelkäsin

Pikakommentti Rinteen hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta ohjelmasta (siis Iltalehdelle 1.6.2019 vuodatetusta tekstiversiosta) ensimmäisen läpilukemisen jälkeen:

Parempi kuin pelkäsin.

Tosin se on täynnä erilaisia yleishyviä asioita, jotka ovat jokaisen sivistysvaltion kaikkien politiikan osa-alueiden tavoitteita. Mutta se ei estä järkevää turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa. Nykyisessä rakenteessa tuo painotus kuulostaa enemmän Pakka Haavistolta kuin Tarja Haloselta.

Ohjelma kannattaa monikansallista puolustusyhteistyötä kaikkien kumppaneiden kanssa, Nato-yhteistyötä häpeilemättä tai anteeksi pyytelemättä ja Ruotsi-yhteyttä taitavasti korostaen. 

Sotilaallinen liittoutumattomuuskin mainitaan, mutta Nato-jäsenyyden hakemismahdollisuus on kytketty kansalliseen liikkumatilaan. Hieno oivallus, onnittelut sille, joka sai uitettua sen tekstiin.

YK:n ydinasekieltosopimukseen suhtautuminen on punnittu kultavaa’alla. Sitä arvioidaan edelleen, vaikka kertaalleen on jo arvioitu.

Tämä ohjelma ei sulje mitään ovia.