perjantai 24. toukokuuta 2024

SUOMI ON SUVEREENI MYÖS AHVENANMAALLA

 

Putinin aggressiivinen hallinto luo tarpeen osoittaa Venäjälle lopultakin, että Ahvenanmaa kuuluu suvereenin Suomen valtioalueeseen.

Vuonna 1969 hyväksytyn Wienin Yleissopimuksen 62. artiklan mukaan kansainvälisen sopimuksen sitoumukset menettävät merkityksensä, jos sen solmimiseen johtaneet olosuhteet ovat merkittävästi muuttuneet. Kansainvälisen oikeuden korkein käsky ”Sopimuksia noudatettakoon” sai täsmennyksen: ”kun olosuhteet ovat ennallaan”, Pacta sunt servanda – Rebus sic Stantibus. 

 

Presidentti Mauno Koiviston Wienin yleissopimukseen perustunut Pax-tulkinta vapautti Suomen yli 30 vuotta sitten Pariisin rauhansopimuksen asettamista aserajoituksista ja silloin vielä voimassa olleen yya-sopimuksen

liittoutumiskiellosta.

 

Samalla tavalla Suomen pitää nyt vapauttaa itsensä yli 100 vuotta sitten Kansainliitossa tehdystä sopimuksesta Ahvenanmaa aseettomuudesta ja puolueettomuudesta. Olosuhteiden muutoksesta huolimatta se sitoo muodollisesti edelleen Suomea ja kaikkia muita sopimuksen allekirjoittaneita Itämeren valtioita, jotka ovat Naton jäseniä.

 

Samoin Suomen pitää vapauttaa itsensä Stalinin yli 70 vuotta sitten talvisodan jälkeisessä ahdingossa sinnitelleelle Suomelle sanelemasta sopimuksesta, joka pakotti Suomen Ahvenanmaan aseettomuuteen ja puolueettomuuteen. Se oikeutti Kremlin perustamaan Maarianhaminaan konsulaatin, jolla on oikeus sotilaalliseen tiedusteluun Ahvenanmaan saaristosta.

 

Pariisin rauhansopimukseen, yya-sopimukseen ja Moskovassa pakon edessä tehtyyn sopimukseen johtaneet olosuhteet ovat perin juurin muuttuneet moneen kertaan. Wienin yleissopimuksen 62. artikla tarjoaa Suomelle mahdollisuuden vapautua viimeisistäkin näiden sopimusten Suomen suvereniteettia loukkaavien artiklojen rasitteesta.

lauantai 18. toukokuuta 2024

RAJALAKI, TURVAAPAIKKA JA KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

 

Rajalaki, turvapaikka-asiat ja kansainvälisten sopimusten sitovuus vellovat keskustelussa sikin sokin. Niiden tärkeysjärjestystä kannattaa pohtia.

Juridisen puhtauden vaalijat korostavat, että kansainväliset sopimukset ja tavat ovat pyhiä ja kaikissa tilanteissa loukkaamattomia. Heidän ainoana intressinään on varmistaa lakituvan sisäsiisteys. Muuta asiat kuuluvat sinä ajattelussa kakkosluokkaan tai sitäkin alemmaksi.  Poliittiset päättäjät kantavat huolta valtion suvereniteetista ja turvallisuudesta. Jos ne eivät toteudu, yhteiskunnan perusrakenteelle ja lakituvan sisäsiisteydelle käy huonosti.     

Kannattaa muistaa Paasikiven neuvo heti talvisodan jälkeen 1940. Hän evästi hallitusta, että liikaa juristeriaa kannattaa välttää, sillä Kreml ei ole kihlakunnanoikeus. Siinä tilanteessa Neuvostoliiton tahtoon piti alistua, koska Suomen suvereniteetti oli heikoissa kantimissa eikä turvallisuudesta tietoakaan.

Nyt olosuhteet ovat muuttuneet.  Kansainvälisen oikeuden johtava instituutio on hyväksynyt 1969 Wienin yleissopimuksen. Sen 62. artiklan mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa kansainvälisten sopimusten määräykset menettämään merkityksensä.

Talvisodan jälkisinä vuosina Suomi oli hädin tuskin hengissä ja eli Kremlin ailahtelevan tahdon varassa. Nyt Suomi on kansainoikeudellisesti suvereeni demokraattinen tasavalta, joka kuuluu YK:hon, EU:hun ja Natoon. Suomi toimii tältä taustalta. Kreml on pääpiirteissään sopeutunut muuttuneiden olosuhteiden vaikutuksiin. Suomen klassisen  juristeria ei vielä, mutta ennemmin tai myöhemmin sekin sopeutuu Wienin yleissopimuksen 62. pykälään noudattamiseen.

keskiviikko 8. toukokuuta 2024

RAJA AUKEAA EDELLEEN RAILONA

 

Lumien sulaessa itärajalla jatkunut hiljaiselo on yllättänyt iloisesti, mutta se ei taida olla yllättävä eikä iloinen asia.

On ihan luonnollista, että dramaattisen verisen terrori-iskun jälkeen Venäjä ei suurin surminkaan halua alueelleen sieltä täältä kokoon haalittua satunnaista väkijoukkoa Suomeen tuupattavaksi. Siinä sivussa Venäjälle on ilmeisesti jäänyt motivoitua ja koulutettua terroristiväkeä, joka on oikopäätä ryhtynyt veriseen työhönsä. Venäjä ei voi sallia sellaista.

Luultavasti tästä lähtien Venäjän alueelle päästettävät pakolaiset valitaan ja koulutetaan huolellisesti ennen heidän marssittamistaan Suomen rajavyöhykkeelle. Tämä kohti Suomea luikertava joukko voi olla huomattavasti pienempi kuin massaryntäyksen aikana, mutta luultavasti se toisi tänne entistäkin vaarallisempaa väkeä.

Rajamenettelyn tiukentaminen äärimmilleen ja se ylikin on todella tärkeää. Luultavasti siinä joudutan ruhjomaan kansainvälisen oikeuden pyhimpiä periaatteita, mutta Suomen turvaamien terroristien uhalta on meille niitäkin tärkeämpi asia. Se on Suomen suvereniteetin ydintä.

Raja on edelleen railo, jota Suomi edelleen vartioi, nyt vahvemmassa seurassa kuin koskaan, osana länttä ja Eurooppaa.