Matti Vanhanen ja Erkki Tuomioja vastustavat Suomen
puolustuksen liian näkyvää varmistamista uhoavilla sotaharjoituksilla. Kirjakauppoihin juuri tulleessa kirjassani Muistumia (Siltala) olen kirjoittanut puolustusvalmiuden osuudesta
turvallisuuspolitiikassa . Näiden kahden elementin tasapainottaminen ympäristössä vallitsevan
tilanteen mukaisesti ei ole uhoa. Sivuilla 380 - 381 kirjoitan siitä näin:
”Voimapolitiikkaa toteuttava suurvalta puhuu ja ymmärtää
vain voiman kieltä. Sen vaikutuksilta suojautumiseen tarvitaan vastavoimaa,
joka osoittaa, että Suomen alueen sotilaallinen hyväksikäyttö on hankalaa ja
että voiman käytöllä saavutettavissa olevat edut ovat pienemmät kuin siitä
koituvat sotilaalliset, taloudelliset ja poliittiset haitat.”
”Suomi on yrittänyt sopeutua voimapolitiikan olosuhteisiin
linnoittautumalla EU-suojamuurin taakse, hakeutumalla aktiiviseen
Nato-rauhankumppanuuteen ja kehittämällä pohjoismaista puolustusyhteistyötä.
Suomi korostaa keskusteluyhteyden säilyttämistä Venäjän kanssa unionin
asettamista sanktioita huolimatta ja yrittää vahvistaa puolustusmäärärahojen
supistuksen pahiten rampauttamia puolustushaaroja.”
”Tämä ei riitä voimapolitiikan hallitsemassa ympäristössä,
mutta kansallisella tasolla ei ole enää juuri mitään muuta tehtävissä.
Valtapolitiikalta suojaavaa vastavoimaa ei voi nykyisestään lisätä muuten kuin
tehostamalla kansainvälistä yhteistyötä, ja sitä mahdollisuutta ei ole muualla
kuin Naton suunnassa. Parin vuosikymmenen aikana koetut Venäjän voimapolitiikan
seuraukset eivät katoa olemattomiin sillä, että ollaan ajattelematta niitä.
Turvallisuuteen kuuluu myös varautuminen toteutumattomin uhkiin niiden
toteutumisen estämiseksi.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti