perjantai 31. tammikuuta 2020

de Gaullen perintö

On aika outoa katsella tätä Lontoon brexit-riemua, varsinkin jos muistellaan, millaisen pyhän suuttumuksen ja syvällisen loukkaantumisen vallassa britit suhtautuivat kenraali de Gaullen 1960-luvulla johtamaan Ranskaan, joka kerran toisensa jälkeen esti Britannian jäsenyyden EEC:ssä. Että mekö muka emme olisi oikeita eurooppalaisia, uhosivat silloiset britit. 
No nyt gaullistejakin gaullistisempi Britannian pääministeri johtaa rakastamansa imperiumin Euroopan ulkoiseen vapauteen. Saas nähdä, miten siinä käy. Ennen vahaan Britannian perusasentona oli hallita Euroopan tasapainoa asetumalla aina alakynteen jäävien tueksi mahtivaltioita vastaan. Nyt avautuvissa näkymissä se rooli ei taida ihan luontevasti sopia pääministeri Johnsonille. Mutta nimenomaan sitä roolia hän nyt tällä kertaa haki. 

keskiviikko 29. tammikuuta 2020

VAROITUSVALOT VILKKUVAT PUNAISTA

Kolumni Etelä-Suomen Sanomat 30.1.2020
Uusi hallitus on viettänyt kuhertelukautensa. Melkein ainoa ulospäin näkyvä toiminto oli pääministerin esittäytymiskierros kansainväliselle medialle. Onneksi Sanna Marin näyttää osaavan sen pelin tärkeimmät säännöt. 
Ollaan katastrofin partaalla, jos sinä oli nyt kaikki, jos hallitus ei ole hyödyntänyt eduskunnan istuntotauon luomaa työrauhaa pitkän aikavälin isojen ongelmien nopeiden ratkaisujen etsintään. Se ei riitä, että kehysriihessä tuossa vähän ajan päästä päätetään, mitä sitten ensi syksynä ehkä tehtäisiin. Kaikki varoitusvalot vilkkuvat punaista täysillä.
Antti Rinteen hallitus rakensi komean budjettinsa sen uskon varaan, että talouskasvu jatkuu, työllisyys paranee, ja rahaa kyllä riittää. Sitä edeltäneen Juha Sipilän hallituksen työllisyystavoite viisi vuotta sitten oli huikeana pidetty 72 prosenttia. Vastoin kaikkia odotuksia se täyttyi hallituskauden viime hetkillä ihan omia aikojaan. Taikuri itsekin taisi hämmästyä. 
Sanna Marinin Antti Rinteeltä perimä työllisyyden nousuodote on vielä hurjempi kuin Juha Sipilän tavoite. Kaikki viime syksynä nähdyt ennusmerkit viittasivat siihen, että 75 prosentin työllisyystavoite karkaa horisontin tuolle puolen. 
Talous ei ihan äkkiä elvy nykyiseltä lähes nollatasolta, työllisyyden hidas kasvu hiipuu ja työmarkkinat ovat romahtamaisillaan lakkosumaan, joka voi tulla katastrofi paitsi kansantaloudelle myös kansanterveydelle ja yhteiskuntarauhalle. 
x x x
Sairaanhoito- ja hoivahenkilöstön palkankorotusvaatimus on täysin perusteltu ja järkevä. Näissä ryhmissä tehdyn työn lisäksi on muitakin yhteiskunnallisia peruspalveluja, joista maksettu palkka ei ole järkevässä suhteessa niiden tuottamaan yleiseen hyvään ja elämisen laatuun. Ongelmana on vain se, että missään ei ole sitä ylimääräistä rahakasaa, jolla tällaiset yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuudet voitaisiin korjata kertaheitolla ja pysyvästi. 
Kaikkein vauraimpien palkansaajien teollisuusliitot ovat nyt pistämässä kansantaloutta polvilleen. Tällainen vanhan liiton raamatullinen johtajuus vie kansakunnan hätätilaan, ja sen profeetat herättävät lähinnä myötähäpeää. 
Suomalaisen paperikoneen elämänlanka puhki kilpaillulla ja supistuvalla markkinalla voi katketa niinkin pieneen asiaan kuin 24 kikytuntiin. Ne palkansaajat, jotka joutuvat kohtaamaan tämän todellisuuden omassa elämässään, eivät kiittele liittojaan monimuuttuvassa maailmassa johtavia yhden totuuden miehiä. 
Toivottavasti asemansa ihmeen kaupalla uusineet ministerit oppivat viime syksystä, että ay-liikkeen mieliksi sooloilu tuhoaa hallituksen eikä hyödytä liittoja. 
Kaikki hallituksen työkalupakissa olevat ratkaisut saavat äänestäjät oikeutetun raivon valtaan. Se on vaan kestettävä. Hallituksen pitää kehittää sekä keskuudessaan että eduskuntaryhmissään henkinen sisäilmasto, jossa ahdistuksen hetkelläkään ei ihan heti rynnätä ulko-ovelle. 
Hallituksen on estettävä tilanne, jossa mahdottomien palkankorotusten ja kohtuuttomien lakkojen luoma kaaos tuhoaa työn tekemisen kulttuurin. Nopeita temppuja ei ole, mutta historia osoittaa, että suuret yhteiskunnalliset uudistukset toteutuvat yleensä pikkuhiljaa, askel kerrallaan.

Mitä on tekeillä

Vasemmistoliito näyttää kuopivan maata rynnätäkseen ulos hallituksesta. Keskusta vokottelee Paavo Väyrystä apuun. Voi olla, että Sanna Marin kirjautuu historiaan vielä lyhytikäisemmäksi pääministeriksi kuin edeltäjänsä. Anderssonin ja Kulmunin kannattaisi pysähtyä miettimään, mitä nyt ihan oikeasti on tapahtumassa. He ovat siitä vastuussa.  

perjantai 24. tammikuuta 2020

Raikas tuulahdus

Akateeminen eliitti näyttää heränneen siihen realiteettiin, että huipputasoinen journalismi on yhtä arvokas yhteiskunnan rakennetekijä kuin huipputasoinen akateeminen tutkimus. Toimittaja Tiina Merikannon ja Helena Petäistön tohtorinhatut ovat raikas tuulahdus akateemisesta norsunluutornista jokapäiväiseen yhteiskuntaelämään. 

keskiviikko 15. tammikuuta 2020

NUOREN POLIITIKON TAAKKA 
Kolumni Etelä-Suomen sanomat 16.1.2020
Mies- ja naispoliitikot ovat ainakin yhdellä tavalla samanlaisia ryhmiä. Niissä molemmissa on muutamia luonnostaan lahjakkaita yhteiskunnallisten asioiden ymmärtäjiä ja toimijoita. Sitten niissä on suuri joukko parlamentin yleistyöläisiä, ja muutama ressukka, jotka luulevat olevansa päättäjä, kun ovat sattuneet pääsemään eduskuntaan. 
Se ei oikeastaan ole juhlan aihe, että uudessa hallituksessa on naisenemmistö. Mutta se tuntuu hyvältä, että nyt kunnolla näkyviin päässeiden ministerien joukossa näyttää ainakin ensivaikutelman perusteella olevan joitakin ykkösluokan lahjakkuuksia. 
Silti huolestuttaa, ja sen aiheen julki laittaminen raivostuttaa joitakin ja naurattaa monia, mutta se täytyy vaan kestää: Suurta vastuuta kantavien poliitikkojen nuoruus sisältää riskin, ja tämä ongelma koskee yhtä lailla miehiä kuin naisia. 
                                           x                    x                    x
Pikahissillä yläkerroksiin noussut on matkalla varmasti oppinut takuuvarmat vakiolauseet, joilla isot asiat kuitataan elegantisti. Riskit kasvavat sitten kun pitäisi tietää tai vaistota isojen asioiden laajat linjat ja tärkeät pikkupiirteet, joiden ymmärtämistä tarvitaan hyviin päätöksiin. Nämä riskit ovat suurimmillaan turvallisuuspolitiikassa.
Sillä alueella pitkän kehityslinjan katkaiseminen pienellä virhepäätöksellä voi aiheuttaa vahinkoa, jonka korjaaminen vie paljon aikaa ja rahaa tai on mahdotonta. Niin voi käydä, kun yleisessä aatteilussa ja poliittisessa navigoinnissa ansioituneet nuoret menestyjät joutuvat tekemään isoja ratkaisuja oudossa ympäristössä.  
Turvallisuuspoliittiseksi yleisviisaudeksi riittää tavallisesti sanoa, että meillä on hyvät suhteet kaikkiin naapureihin ja keskusteluyhteyttä pidetään yllä tilanteen sallimalla tavalla.  Siinä koko juttu, ja totta joka sana, mutta se ei riitä suurissa perusasioissa.
Vuosikymmeniä sitten samanlainen vakiolause ilmoitti, että ystävyys ja luottamus vahvistuvat vuosittain ja rauhanomainen rinnakkainelo kehittyy. Tämän kulissin katveessa rakennettiin puolustuskykyä pienin askelin siltä varalta, että ystävyys, luottamus ja rauhanomaisuus osoittautuvat lumeeksi. Niin tehtiin naama peruslukemilla myös ylimielisen uhkailun paineessa 1970-luvulla ja musertavan talouskriisin ahdingossa 1990-luvulla. Se piti vaan tehdä. 
Silloin Suomi toimi eikä vain julistanut. Naapurit näkivät sen ja hyväksyivät, koskea tekivät itse samoin. Paitsi Ruotsi, joka hetken huumassa päästi aluepuolustuksensa romahtamaan. Sen virheen korjaaminen maksaa maltaita ja kestää vuosikymmeniä, eikä ole varmaa, onnisuuko sittenkään. 
                                           x                    x                    x
Nuorten päättäjien urakehitys viittaa siihen, että heillä on kykyä oppia uusia asioita tekemällä niitä.  Paljon haltijaksi nousseen poliitikon kannattaisi sen lisäksi jalostaa päätöskykyään harrastamalla tai peräti opiskelemalla poliittista historiaa ja valtio-opin ilmiöitä. Tai edes pitämällä sisäistä seminaaria mielessään tai lähipiirissään siitä, mitä uutisissa näkyvien kulissien takana todella tapahtuu, ja miten sellaisessa ympäristössä suunnistetaan. 
On tärkeää, että tiukan paikan tullen hallituksessa on tietopohjaa ja älyllistä tehoa, jotka ylittävät  sukupolvi-, sukupuoli- ja puoluerajat. 





tiistai 7. tammikuuta 2020

Trumpin möhläys

Vähitellen alkaa varmistua, että irtautuminen Iranin ydinaseohjelman hallinnointia yrittäneestä sopimuksesta pari vuotta sitten oli presidentti Donald Trumpin uran suurin möhläys. Jumaloidun kenraalin tappamisen jälkeen Iranilla ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin rakentaa se onneton pommi. Trumpin ryntäily kansainvälisen politiikan vaikeimmalla alueella varmistaa, että toteutuu juuri se vaihtoehto, jonka Trump ilmoitti estävänsä.

maanantai 6. tammikuuta 2020

Koiviston paluu elämään


Päällimmäiseksi Jari Tervon aivan erinomaisen Mauno Koivisto-dokumentin viimeisestä osasta jäi yksityiskohta, jonka kantavuus koko sarjan kohdalla on ratkaiseva. Monessa aikaisemmassakin osassa hienosti kunnostautunut Antti Blåfieldin kuvaus Koiviston matkasta Englantiin mansikanpoimimisleirille avasi riipaisevasti Koiviston psyyken syvän kauheuden. Blåfield teki se vavahduttavan lämpimästi, terävästi, kunnioittavasti, armottomasti ja ihaillen. Mielessäni ailahti melkein pyhän kokemus, havainto siitä, miten elämän valo alkoi palautua synkän uskonnollisuuden ja mieltä raastavan sodan kovuuden vihaksi kovettaman Koiviston sielunelämään. Tämä oli suomalaisen journalismin suuria hetkiä.