tiistai 27. kesäkuuta 2017

Pikakommentti 28.6.2017: Åland 17-rauhanleiri

Ehdotus Ahvenanmaalle syyskuuksi suunnitellun ruotsalais-venäläisen Åland 17-rauhanleirin valmistelijoille: Leirin kannattaisi ottaa opinto-ohjelmaansa Moskovassa syksyllä 1940 solmitun Ahvenenmaa-sopimuksen sisältö ja tausta. 

Tämä Neuvostoliiton suomalaisille sanelema sopimus määrittelee Ahvenanmaan aseistamattomaksi, mutta ei asemoi sitä puolueettomaksi sodan aikana, kuten Pariisin sopimus vuodelta 1856 ja Geneven sopimus vuodelta 1921. Se ei myöskään määrittele Suomen vastuuta alueen turvallisuudesta. 

Sopimuksen taustasta tiedetään, että ennen sen allekirjoitusta Neuvostoliitto vahvisti kolme sotasuunnitelmaa, joiden kaikkien toteutuksen ensimmäisenä vaiheena oli Ahvenenmaan miehitys. 

Rauhanleiriläisten kannattaisi ottaa selvää, onko myös Neuvostoliton seuraajavaltio Venäjä sitä mieltä, että Ahvenanmaan demilitarisointi ei tarkoita sen puolueettomuutta sodan oloissa, ja että Suomi ei ole vastuussa alueen loukkaamattomuudesta.  

Moskovan Ahvenanmaa-sopimus vuodelta 1940 on voimassa viimeistä piirtoa myöten. Sitä tuskin voidaan purkaa. Mutta jos rauhanleiriläiset kauniisti pyytävät, Venäjä voisi ehkä antaa siitä nykytilannetta vastaavan tulkinnan.

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Pikakommentti 17.6.2017: Muisto vasemmiston kultakaudelta

Ruotsalaisen kansanpuolueen presidenttiehdokkaan valitsijat muistivat, että Nils Torvalds kulki nuoruudessaan proletariaatin diktatuuria vaatineen vasemmistoliikkeen eturintamassa, kuten moni muukin nykyinen vaikuttaja. Se ei valintaa estänyt, enkä sano, että olisi pitänytkään estää.
Silti ei voi ihan unohtaakaan, miten Torvalds jäi vasemmistolaisuuden kultakauden historiaan. Hän totesi julkisesti, että kun proletariaatin diktatuuri voittaa Suomessa, mahdollisesti ”joudumme teloittamaan jonkun”, mutta ei tietenkään ilman asianmukaisia oikeudenkäyntejä.
Nyky-ympäristössä tuo on lähinnä myötähäpeää aiheuttava kummallisuus. Mutta kyllä se herättää myös historialle kiitollista ihmetystä siitä, kuinka kummallisten vaiheiden kautta Suomi on joutunut kulkemaan ja silti pysynyt itsenäisenä läntisenä demokratiana

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kolumni 15.6.2017: Mitä voittajat voittivat

Etelä-Suomen Sanomat 15.6.2017
Europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon viha toi voiton perussuomalaisten puoluekokouksessa ja tuhosi puolueen. Britanniassa mielipidemittausten kiihottama vallanhimo johti pääministeri Theresa Mayn vaaliseikkailuun, joka tuotti kaaoksen. Ranskassa presidentti Emmanuel Macron kumosi vanhan vallan pelkällä olemassaolollaan.
Euroopan eri puolilla koetut poliittiset yllätykset perustuivat kaikki samaan oireyhtymään, kansan syvien rivien pyhään vihaan siitä, että kaikki on mennyt pieleen, kun vaan tietäisi miten. Nämä syvästä epätietoisuudesta syntyneet mielipahan purkaukset johtivat äärireaktioihin, jotka ainakaan perinteisen viisauden mukaan eivät tarjoa ponnistuspohjaa mihinkään suuntaan.
Britanniassa ylikierroksille kiihtynyt vaalihuuma lamautti poliittisen järjestelmän. Nyt parlamentarismi alistuu johtamaan populismia, yrittää yhdistää tulen ja veden. Pääministerin silmitön vallanhimo johti tilanteeseen, jossa kenelläkään ei ole valtaa, ainakaan vähään aikaan.
Brexitin valmistelu kehittää oheisseurauksia, joilla ei ole mitään tekemistä niiden asioiden kanssa, joista kansa äänesti, Britannian ja Euroopan unionin välisten suhteiden kanssa. Kansanäänestyksen tulos tarkoitti niiden katkaisemista, mutta äänestystuloksen toteuttamisen odottelu alkaakin tuottaa asioita, joista ei ole päätetty parlamentissa eikä kansanäänestyksessä.
Ranskan tie kaaoksesta kohti tolkun aikaa on periaatteessa paalutettu, mutta korruption nitistäminen ei ole helppoa, sillä synnittömiä taitaa olla melko harvassa. Uudistukset voivat tukehtua lakkoiluun, joka on Ranskassa suosittu kansanhuvi.
Estoton kauna jakoi suomalaisen populismin kahteen leiriin. Kylmä uho vei Halla-ahon jäännöspuolueen eristyksiin ja soinilaiset loikkarit tyhjän päälle, vaikka jatkavatkin hallituspuolueena. Loikkarien sana painaa nyt hallituskuvioissa vähemmän kuin Timo Soinin johtaman aidon perussuomalaisryhmän mielipide.
Seuraavissa vaaleissa kunnian kukko ei laula loikkareille, vaikka he edelleen ovat sydänjuuriaan myöten maahanmuuttoa vastustavia populisteja. Halla-ahon voittoisan ryhmän osaksi tämän vaalikauden loppuaikana jää syrjästä huuteleminen, mutta seuraavissa vaaleissa vihapuheella on taas kysyntää.  
                                                  x                    x                    x
Näiden yllätysten voimakeskukset, Halla-aho, May ja Macron toimivat saman kaavan mukaan. He eristäytyivät yhteiskunnan reaalimaailmasta ja loivat oman totensa. Macron teki sen nostamalla optimismin lipun ja kaksi muuta keskittymällä vaalitaktiseen näpertelyyn. Heidän hetken ajaksi täyteen loistoon leimahtanut poliittinen tähteytensä perustui siihen oletukseen, että perinteiset instituutiot ovat haihtuneet pois ja asioiden hoitamistavan vanha normaali on nollautunut.
Halla-aho ja ehkä myös May ovat joutuneet poliittiseen syöksykierteeseen. Halla-aho päätyi pienemmän valtakunnan kuninkaaksi kuin luulikaan, mutta tuskaa lievittää marttyyrin sädekehä. Britannian konservatiivit tuskin vuodattavat ylenpalttista kiitosta pääministerinsä vaaliseikkailusta.
Macronilla on ehkä pieniä mahdollisuuksia luoda tyhjyyteen järjestystä, mutta sekään ei ole helppo harjoitus. Hänen radikaali uudistusohjelmansa on myrkkyä vanhoille puolueille, mutta se on toteutettavissa vain parlamentissa, jonka toimintakoneisto perustuu puoluerakenteeseen. 
Ranskan parlamenttivaalin toinen kierros voi pyyhkäistä lainsäädäntötyön konkarit lähes olemattomiin. Macron voi joutua tilanteeseen, jossa hänen uudistustensa toteutukseen tarvittava poliittisen koneen käyttömestarit ovat poissa ja työpajalle tulee pelkkiä oppipoikia. 

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Pikakommentti 13.6.2017: Ei Vennamon näköinen mies

Perussuomalaisten elinkaari vahvistaa sen vanhan totuuden, että hallitusvastuu vie populistit tuhon tielle.  Kahden jytkyn jälkeen tuli mahalasku jo ennen eduskuntavaaleja. Ei ihme, että Jussi Halla-aho vain vaivoin pystyi peittämään himonsa päästä oppositioon, varsinkin kun siinä sivussa voi hankkia marttyyrin säkehän.

Halla-aho ei vaikuta tutulta Veikko Vennamo-hahmolta. Hän taitaa olla pikemminkin Urpo Leppäsen toisinto. Leppänen oli SMP:n kansanedustaja 1980-luvulla ja Sorsan neljännen halliuksen työvoimaministeri vuosikymmenen puolivälissä. Hänen tarkoituksensa oli lopettaa työttömyys puolessa vuodessa, mutta ihan niin ei tapahtunut. Jättäytymällä oppositioon Hallaa-aho välttyy sentään tältä nöyryytykseltä, mutta muuta populistista näytön yritystä on varmaan odotetavissa.  

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Pikakommentti 8.6.2017: Uusi takuulauseke


Pääministeri näyttää kauhuissaan torjuneen sellaisen ajatuksen, että Euroopan unionin kaavailema yhteinen kyber- ja hybridipuolustus vaatisi uuden takuulausekkeen. Sen kyllä ymmärtää, sillä Suomen turvallisuuspolitiikan johto sekoili pahan kerran vuonna 2003 Lissabonin sopimuksen kuuluisan 42/7-kohdan muotoilussa. Se on nyt sellainen, millaiseksi se silloin muodostui.

Se ”ei vaikuta tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteeseen.” Se ei siis koske Suomea.

Lisäksi se koskee aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneen unionimaan avustamista. Se ei siis voi koskea kyber- tai hybridihyökkäyksen kohteeksi joutuneen avustamista.

Kaavailtu uusi ja erittäin tarpeellinen yhteispuolustus ei voi toimia, ellei siihen sisälly takuuta kyber- tai hybridihyökkäyksen uhrille. Suomen turvallisuuspolitiikan johdon on syytä valmentautua huolella tätä lauseketta koskevaan neuvotteluun.  Lissabonin sopimuksen sanamuodon muotoilussa suomalaiset kompuroivat surkeasti. Sellainen ei saa toistua.