Elämme erilaisia aikoja kuin ennen

 On vaikea ymmärtää, että ay-liikkeen johtajat, jotka aikaisemmin ovat osoittautuneet huomattavan älykkäiksi ihmisiksi, eivät nyt äkkiä ymmärrä ollenkaan sitä yksinkertaista asiaa, että yhden yrityksen eri toimialoillaan kohtaamat olosuhteet ovat täysin erilaiset kuin ay-johtajilla, jotka aina ja kaikkina aikoina ovat toimineet samanlaisessa ympäristössä kuin ennenkin. Yhteiskunnan perusrakenteiden toimintakyvyn kannalta on keskeisen tärkeää se, milloin ay-johto ymmärtää, että kansainvälinen liiketoiminta etenee kansainvälisen liiketoiminnan luonnonlakien eikä ay-johdon historiallisten muistikuvien mukaisesti. Luultavasti heidän joukoissaan tämä asia ymmärretään paremmin kuin omasta vaikutusvallasta taistelevien ay-pomojen keskuudessa.

SUUREN UNELMAN TODELLISET KASVOT

Etelä-Suomen Sanomat 23.12.2021

Viime viikkoina nähtiin Ylen Areenassa Jörn Donnerin ohjaama historiallinen draama Kuulustelu. Se kuvaa Neuvosto-Karjalan johtoon ja Stalinin lähipiiriin 1920-luvulla kuuluneen Santeri Nuortevan tyttären sotavankeutta Suomessa.

Jatkosodan alkuvaiheessa tämä yhden naisen vakoiluoperaatio epäonnistui heti alkuunsa ja Suomen tiedustelu otti Kerttu Nuortevan melkoista psykologista vaistoa osoittaneeseen tutkintaan.

Tiukoissa kuulusteluissa hän kohtasi isänsä läheisen työtoverin Arvo Poika Tuomisen, joka sotien välisenä aikana murtautui ulos Stalinin järjestelmän aatteellisesta umpiosta. Hän asemoitui Suomen sosiaalidemokraattien taustahahmoksi ja kommunismin vastaiseksi älyköksi.

Suomen aatehistorian huipputasolla tapahtui dramaattinen yhteentörmäys. Siinä romahtivat Kerttu Nuortevan vankkumaton usko stalinistisen hirmuhallinnon oikeutukseen ja hänen mielenterveytensä.

Tämä oli ilmeisesti myös se taitekohta, jossa suomalainen kommunismi lähti irtautumaan venäläisestä väkivaltaunelmasta ja aloitti yli puoli vuosisataa kestäneen hakeutumisen kansalliseen äärivasemmistolaisuuteen.

Kerttu Nuortevan maailmankuva ja henkinen identiteetti romahtivat, kun hän alkoi kysellä Tuomiselta kunnioittamiensa ja rakastamiensa perhetuttujen kohtaloja: Kullervo Manner, Kustaa Rovio, Yrjö Sirola. Tuominen kertoi varovaisin sanakääntein, että he ja kymmenet muut Neuvosto-Karjalan kommunistijohtajat ammuttiin KGB:n vankityrmissä tai Leningradin lähimetsissä, ja loput katosivat pohjoisten orjaleirien kylmään pimeyteen.

Kerttu Nuortevan kestokyky murtui, kun hän lopulta uskalsi kysyä isänsä kohtaloa. Tuominen kertoi myötätuntoa tavoittelevin sanakääntein, että hänet ammuttiin kiinni otettaessa.

Tämän sydäntä kylmäävän keskustelun viimeinen kysymys isä-Nuortevan kohtalosta puuttuu Ylen Areenassa nyt nähdystä versiosta. Olen katsonut elokuvan teatterijakelussa olleen version kaksi kertaa. Siellä se oli, mutta tässä ei. Myös ei-kommunistista katsojaa järkytti pitkä lähikuva Kerttu Nuortevan tuskan ruhjomista kasvoista hänen stalinistisen unelmansa tuhoutuessa.

Nyt nähdystä versiosta puuttuvat myös tiedot Kerttu Nuoretvan suomalaisille antamasta perusteellisesta selvityksestä Neuvostoliiton vakoiluverkoston rakenteesta ja toimintatavoista. Kun Suomen tiedustelu alkoi purkaa tätä organisaatiota ja ottaa kiinni sen avainhenkilöitä, kaikki Kerttu Nuortevan antamat tiedot osoittautuivat oikeiksi. Ne auttoivat Suomen tiedustelua sen epätoivoisessa operoinnissa neuvostovakoilun vaikutusvallan rajaamiseksi.

Olisi mielenkinoista tietää, missä ja miten pääsi käymään niin, että nyt nähdystä versiosta sattuvat puuttumaan juuri nämä muutaman minuutin mittaiset jaksot, jotka kaikkein julmimmin paljastavat stalinismin kasvot.

Ovatko Venäjän trollimateriaalin tuotantokeskusten eteen työnnetyt vaikuttajat ehkä naruttaneet joitakin filmiyhtiön tai Yleisradion toimittajia tekemään venäläisille pikkupalveluksen peittelemällä heidän poliittisen järjestelmänsä rumaa historiaa.

Vaaran paikka

Venäjän presidentti Vladimir Putinin uusin vaatimuslista Natolle kauhistuttaa. Se viittaa siihen, että toisen supervallan ylin johtaja on liukumassa todellisuuden tuolle puolen. Se on vaarallista. Näin huonolta ei näyttänyt kylmän sodan pahimpinakaan päivinä.  

OMA VALINTA

 Eikö todella mikään saa varoitusvaloja vilkkumaan rokottamattomien porukoissa? Kuinka monta tuhatta päivittäistä koronatartuntaa, sataa sairaalakeikkaa, kymmentä uutta tehohoitovuorokautta ja kuolemaa tarvitaan viestimään heille, että nyt on kysymys kansallisesta hätätilasta.

OK, päätetään, että heillä on oikeus tehdä mitä hölmöä ikinä kaluavat, mutta sitten heidän on kannettava yhteiskunnallinen vastuunsa älyttömän käyttäytymisen kammottavista seurauksista.

Vähin vaatimus on, että he alistuvat rokotusvelvoitteeseen. Kun he ovat päättäneet aiheauttaa tämän katastrofiuhan, heidän rohkeutensa on riitettävä myös siihen, että rokotuksesta kieltäytymisen seurauksena voi olla sakko- tai muu rangaistus. Käytännössä siis rokotuspakko. Vapautuminen koronapassin haittavaikutuksista rokottamattomille on helppo: rokotus.

Jos päättää olla alistumatta oikeanpuolisen liikenteen säädökseen, OK. Siitä voi vaan seurata vaaraa ja tuhoa itselle ja satunnaisille lähellä liikkujille ja vähintään sakkoja. Sama koskee rokotuksesta kieltäytymistä.

Vapaa valinta, mutta tällainen holtiton käyttäytyminen aiheitta kohtuutonta vaaraa ja kärsimystä niille, jotka ovat hoitaneet rokotussuojansa, tai eivät lääketieteellisistä syistä voi ottaa rokotetta. Rokotuksesta kieltäytyjillä ei ole oikeutta ruikuttaa kohtalostaan. Oma valinta.

KYLMÄN SODAN JATKOILLA

 

Sanomalehti Ilkka-Pohjalainen julkaisi itsenäisyyspäivänä neljän turvallisuusasioita miettivän tutkijan lausunnot Suomen ulkopoliittisesta asemasta jännitteisessä tilanteessa. Kirjoittajia olivat Seppo Kääriäinen, Pekka Visuri ja Lasse Lehtinen. Tässä on minun osuuteni tästä harjoituksesta:

TURVALLISUUDEN UUSI MAANTIEDE
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vapausasteet ovat muuttunet dramaattisesti. Kylmän sodan aikana ratkaisut jouduttiin tekemään yya-pakkopaidassa. Tilanne muuttui alkusyksyllä 1990, kun presidentti Mauno Koivistoin tulkinta Pariisin rauhansopimuksen Suomen itsenäisyyttä rajoittavista artikloista vapautti sen yya-sopimuksen taakasta.

Kun Neuvostoliitto viime voimillaan yritti taivuttaa naapuriaan luopumaan Pax-tulkinnasta, Suomi ilmoitti pitävänsä yllä tarpeellista puolustuskykyä. Siihen päätyi suomettumisen aika. Kylmän sodan jälkeisinä vuosikymmeninä Suomi rakensi toimivan hyvinvointivaltion, kehitti uskottavan puolustuksen, varmisti asemansa Länsi-Euroopassa ja hakeutui Nato-kumppanuuteen.  

Suomen asema Euroopan turvallisuuskartalla avasi uusia ulottuvuuksia. Kun Venäjä toipui Neuvostoliiton romahduksesta ja alkoi uudestaan kasvattaa etupiiriään, Suomen länsieurooppalainen identiteetti ja puolustuksen asemointi olivat tapahtuneita tosiasioita, joita Venäjä ei enää voinut muuttaa. Suomi oli liukunut miltei huomaamatta Kremlin uuden johdon tavoittamattomiin.

Suomen turvallisuusasemaa eivät enää säätele sille ahdingon hetkellä sanellun sopimuksen artiklat vaan yhteydet Euroopan unioniin, Ruotsiin, Pohjoismaihin ja Natoon. Venäjä on edelleen Suomen suurin turvallisuusongelma, mutta vaara ei enää tiivisty 1 300 kilometrin mittaisella maarajalla idässä vaan muutaman sadan kilometrin levyisellä vyöhykkeellä lounaan kantilla, Suomenlahdella ja Ahvenanmerellä.   

Venäjän etukenoinen asenne lähiulkomaihinsa painosti Baltian maat vaatimaan lännen puolustusliiton konkreettista turvaa. Nato keskitti sinne pienet yksiköt näyttämään lippua. Itämeren turvallisuustilanne kääntyi päälaelleen. Supervaltojen jännitteen polttopiste on siirtynyt Keski-Euroopasta Itämerelle. Suomi ei voi mitään tällekään maantieteelliselle todellisuudelle. Sen on opittava selviytymään myös uusissa olosuhteissa.  

Nato joutuu Baltian puolustuksen suunnittelussa huomioimaan sen selustassa ja pohjoisella sivustalla avautuvat riskit. Naton etujen mukaista on varmistaa, että Venäjä ei pääse pureutumaan Suomen rannikkovyöhykkeille eikä Ahvenanmaalle. Se on myös Suomen puolustuksen tavoite.

Suomella on ensimmäistä kertaa historiansa aikana sellaista, mitä länsi arvostaa ja tarvitsee. Sillä on kyky ja tahto puolustaa rannikko- ja saaristovyöhykettään tavalla, joka hyödyttää Baltian ja Ruotsin puolustusta. Natolla on luontainen tarve tukea kriisitilanteessa ilma- ja merivoimillaan Suomen rannikkopuolustusta.

Jos Itämeren jännite pääsee eskaloitumaan aseelliseksi toiminnaksi, kriisin paine voi suunnata Suomen Nato-kumppanuuden liukumaan liittosuhteen suuntaan. Sauli Niinistö esitti presidenttiehdokkaiden paneelissa 30.10.2017 tämän ajatuksen perusrakenteen: kriisitilanteessa liittoutuminen voi syntyä ilman jäsenyyttä.
 

Sitä saa mitä tilaa

Rokottamattomat saavat mitä tilasivat. Heidän tartuntojensa, tehohoitopaikkojensa, ja kuolemiensa määrä ovat järkyttävän korkeat verrattuna rokotettujen ryhmien kohtaloihin. Jokaisella rokottamattomalla on yksilöllinen oikeus tehdä omalta osaltaan se ratkaisu, jota millä perusteella tahansa sattuu haluamaan. Mutta kenelläkään ei ole oikeutta alistaa kanssaihmisiään koronan kurjuuteen ja hengenvaraan. Heidän on ratkaistava, onko oman minän oikeus itselle ja muille vaaralliseen käytökseen tärkeämpi kuin vastuullinen yhteiskunnallinen toiminta. Jään seuraamaan kauhu sydämessä tämän pohdinnan tuloksia.

VENÄJÄN AIKEET JA SUOMEN MAHDOLLISUUDET

 Etelä-Suomen Sanomat 9.12.2021

Toivottavasti Suomessa ymmärretään Venäjän ylimmän johdon viime aikoina lähettämät viestit. Ne osoittavat, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys vaikeuttaisi Venäjän Itämeren aluetta koskevien suunnitelmien toteutusta.

Presidentti Vladimir Putin on toistuvasti osoittanut haluavansa rajoittamattomat toimintamahdollisuudet Suomen ja Ruotsin alueilla. Tämä vahvistaa jo muutenkin kytevää epäluuloa Kremlin aikeita kohtaan. Tällainen esiintyminen lisää Nato-jäsenyyden kannatusta maissa, joissa se tähän asti ei ole ollut erityisen vahvaa.

Kremlin kassakaapeissa ei enää ole yya-sopimusta, jolla Neuvostoliitto aikoinaan kaappasi mahdollisuuden paimentaa Suomea. Kun sen ulkoministeriö yritti 1990 viime voimillaan pitää kiinni mahdollisuudestaan valvoa Suomen puolustusvoimien aseistuksen määrää ja laatua, Suomi ilmoitti yksipuolisesti pitävänsä yllä tarpeelliseksi arvioimaansa puolustusta. Jos Helsingissä päätetään Natoon hakeutumisesta, se on Suomen harkitseman puolustusratkaisun osa.

Mitä enemmän Venäjä vastustaa Pohjolan liittoutumattomien maiden Nato-jäsenyyttä, sitä selvemmin se osoittaa, kuinka luonnollista ja tarpeellista Suomelle olisi liittoutua länsimaiden kanssa. Se on ainoa johdonmukainen johtopäätös presidentti Putinin ja hänen lähipiirinsä viimeaikaisesta viestinnästä.

Jos Suomelle joskus tarjoutuu mahdollisuus neuvotella Nato-jäsenyydestä, puhekumppaneita ovat Naton järjestöjohdon edustajat ja tilanne etenee sen jäsenvaltioiden vahvistamien menettelytapojen mukaisesti.

x x x

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tutkimus suomalaisten puolustusasenteista täsmensi mielenkiintoisesti Suomen tilannetta. Samaan aikaan kun Venäjä yrittää pelotella Natoa ottamaan etäisyyttä Ukrainasta, liittoutuminen Naton ja Yhdysvaltain kanssa on saanut Suomessa lisää kannatusta tähän asti vallalla olleen kiusaantuneen jahkailun jälkeen.

Presidentti Sauli Niinistö ei ole jättänyt pienintäkään epäselvyyttä Suomen asemasta. Hän on siteerannut painokkaasti hallituksen viime vuonna antaman ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon ja nyt eduskuntakäsittelyssä olevan puolustusselonteon määrittelyä liittoutumisen ja Nato-jäsenyyden asemasta Suomen turvallisuusajattelussa.

”Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan perustaan kuuluu kansallisen liikkuma¬tilan ja valintamahdollisuuksien ylläpitäminen. Tämä säilyttää mahdollisuuden liittoutua sotilaallisesti ja hakea Nato-jäsenyyttä. Ratkaisuja tarkastellaan aina reaaliajassa kansain¬välisen turvallisuusympäristön muutokset huomioiden. Yhteistyön kautta saavutetulla yhteensopivuudella varmistetaan, ettei mahdolliselle liittymiselle muodostu käytännön esteitä.”

Venäjällä ei ole sopimuksiin tai diplomaattiseen käytäntöön perustuvaa mahdollisuutta rajoittaa Suomen liikkumatilaa ja valintamahdollisuuksia. Jos se sitä yrittää, se on avaus avoimen voimapolitiikan suuntaan. Sellaisen aikeen osoittaminen lisää Suomen tarvetta vahvistaa puolustustaan liittoutumalla turvallisuusasioissa sanmielisten valtioiden kanssa.

ITSENÄISYYDEN ELPYMISAIKA

Siltala-kustantamon ensi kevään kirjat on julkistettu. Esitteen sivulla 35 on maaliskuun alkupuolella ilmestyvä uusin kirjani ITSENÄISYYDEN ELPYMISAIKA – Aikalaiskronikka vuosilta 1990- 2020.

Kirjan ideana on kuvata Suomen ihmeellinen kehityskulku kylmän sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Se rakensi toimivan hyvinvointivaltion, kehitti uskottavan puolustuksen, varmisti asemansa Länsi-Euroopassa ja hakeutui Nato-kumppanuuteen.

Presidentti Mauno Koivisto esitti syksyllä 1990 yksipuolisen tulkinnan Pariisin rauhansopimuksen ja yya-sopimuksen Suomen itsenäisyyttä loukkaavista artikloista. Suomessa alkoi kehitys kohti kansainvälisen oikeuden määrittämää täyttä suvereniteettia.

Kun Venäjä toipui Neuvostoliiton romahduksesta ja alkoi kasvattaa etupiiriään, Suomen länsieurooppalainen identiteetti ja puolustuksen asemointi olivat tapahtuneita tosiasioita, joita Kreml ei voinut muuttaa. Venäjä ei pysty kontrolloimaan Suomea kuten Neuvostoliitto aikoinaan.

Suomen turvallisuusasemaa eivät enää säätele sille poikkeuksellisissa oloissa saneltujen sopimusten artiklat vaan normaalit yhteydet Euroopan unioniin, Ruotsiin, Pohjoismaihin ja Natoon. Venäjä on edelleen Suomen turvallisuusongelma, mutta nyt se ei tiivisty maarajalla idässä vaan merellä etelässä ja lounaassa.

Venäjän etukenoinen asenne lähiulkomaihinsa painosti Baltian maat vaatimaan Naton konkreettista turvaa. Nato aloitti alueen ilmavalvonnan ja keskitti sinne pienet yksiköt näyttämään lippua. Niihin asevoimalla kajoaminen saisi Naton suuntaamaan koko voimansa torjumaan Venäjän hyökkäystä.

Nato joutuu Baltian puolustuksen suunnittelussa huomioimaan sen selustassa ja pohjoisella sivustalla avautuvat riskit. Siksi Natolla on vahva tarve tukea Ruotsin ja Suomen aluepuolustusta. Näitä Itämeren alueen kolmea toimijaa yhdistää tarve varmistaa, että vieras voima ei pääse pureutumaan Suomen ja Ruotsin rannikkovyöhykkeille eikä Ahvenanmaalle.

Suomella on kykyä ja tahtoa puolustaa rannikko- ja saaristovyöhykettään ja se tapahtuu Ruotsin ja Baltian puolustusta tukevalla tavalla. Ruotsilla ja Natolla on luontainen tarve tukea Suomen ilma- ja rannikkopuolustusta.

Samansuuntaiset turvallisuusedut johtavat Suomen, Ruotsin ja Naton yhä kiinteämpään puolustusyhteistyöhön, joka ennemmin tai myöhemmin johtaa siihen, että kaikki Skandinavian maat ovat Naton jäseniä.

MITÄ PUTIN TARKOITTAA

Toivottavasti Suomessa ymmärretään Venäjän ylimmän johdon lähipäivinä lähettämät meitä koskevat viestit. Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys riistäisi Venäjältä sen haluamat toimintamadollisuudet Skandinavian alueella. Se haluaisi kaapata tämän alueen etupiiriinsä. Mitä enemmän Venäjä vastustaa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä, sitä vahvemmin se osoittaa, miten tärkeää meille on liittyä Natoon nopeasti. Se on ainoa johdonmukainen päätelmä presidentti Putinin ja hänen lähipiirinsä viimepäivien viestinnästä. 

TOTUUDEN HETKI

 Eipä olisi MTS:n tutkimus voinut tulla parempaan saumaan kuin nyt. Samaan aikaan kun Venäjä yrittää pelotella Natoa etäämmäksi Ukrainasta, Suomessa liittoutuminen Naton ja Yhdysvaltain kanssa on lisännyt kannatusta lähes dramaattisesti tähän asti vallalla olleen kiusaantuneen jahkailun jälkeen.

Suomen ja Ruotsin suhtautuminen Ahvenanmaahan on Venäjälle konkreettisesti vielä arempi asia kuin Ukraina. Se vaikuttaa jo pelkästään arvovaltasytistä Kaliningradin ja Pietarin turvallisuuteen enemmän kuin Ukraina. Tämä on konkreettinen fakta, jonka jo Paasikivi opetti suomalaisille. Maantieteelle emme voi mitään.

Kestääkö Suomen turvallisuuspolitiikan hermo tätä painetta? Rohkaisevat ja siunaavat ajatukseni suuntautuvat Mäntyniemeen, Arkadianmäelle ja Merikasarmiin. Nyt ote ei saa lipsua.

OMA VIKA

 Sitä vaan on vaikea ymmärtää, miten mikään lakipykälä voisi estää työnantajaa tai tilaisuuden järjestäjää varmistamasta henkilökuntansa tai asiakkaidensa terveysturvallisuutta vaatimalla koronapassia. Rokotuksesta kieltäytyvillä on oikeus siihen, mutta heillä on myös velvollisuus sopeutua tästä ratkaisusta aiheutuviin seuraamuksiin. Jos pitää kiinni siitä oikeudesta, sitten ei ole asiaa koronapassilla suojattuisiin tilanteiseen. Oma valinta.

TASAPAINOTTELUN PERUSKURSSI

 Etelä-Suomen Sanomat 25.11.2021

Kuusikymmentä vuotta sitten kokoontui ensimmäinen maanpuolustuskurssi. Sen tarkoituksena oli perehdyttää virkakunnan, yritysjohdon ja politiikan avainhenkilöitä maanpuolustuskysymyksiin ja tehostaa sotilas- ja siviilisektorien yhteistyövalmiutta kriisitilanteissa.

Ensimmäisellä kurssilla törmättiin peruskysymykseen siitä, mikä valtio voisi antaa aiheen varautua sotilaalliseen puolustautumiseen. Kaikkihan sen tiesivät, mutta itsestäänselvyyden toteaminen julkisesti olisi ollut yya-Suomessa skandaali, ja kurssit olisivat lopahtaneet alkuunsa.

Silti kurssin perusrakenteeseen on alusta alkaen kuulunut tilanneharjoitus sotilaallista jännitettä lisäävän poliittisen kriisin hallinnasta. Siinä valtion ylimmän johdon rooleihin sijoitetut kurssilaiset saavat reagoida harjoituksen johdon kuvaamiin tilanteisiin. Presidentti Urho Kekkosen tiukassa ohjauksessa huolehdittiin siitä, että harjoitus ei suuntautuisi käsittelemään yya-sopimuksen mukaista sotilaallista apua .

Kurssien edetessä niiden opetusluonne korostui, ja kutsuja alettiin lähettää siviilihallinnon avainhenkilöille. Myös poliitikkoja kutsuttiin, mutta kolmen ensimmäisen toimintavuoden kursseilla ei nähty ensimmäistäkään äärivasemmiston edustajaa. Naiset valtasivat sillanpääaseman kurssilaisten keskuudessa ennen heitä.

Elokuussa 1964 puolustusministeriö esitti presidentille, että julkisen kritiikin hillitsemiseksi eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paavo Aitio kansandemokraateista kutsuttaisiin kurssille. Presidentti sivuutti vastaan haraavan puolustusvoimain johdon ja seuraavalle kurssille kutsuttiin ensimmäiset äärivasemmiston edustajat. Tulokkaat toimivat kurssiyhteisössä asiallisesti, ja jännittynyt tunnelma hälveni johtavien kansandemokraattien annettua tunnustusta henkiselle maanpuolustustyölle.

Maanpuolustuskurssit levittivät eleettömästi mutta tehokkaasti sitä sanomaa, että Suomen puolustuksesta huolehtiminen ei ollut ristiriidassa hyvien ulkosuhteiden kanssa. Kurssien lähtökohtana oli kaukonäköinen oivallus siitä, että ne eivät olleet samanmielisten hartaustilaisuuksia. Mukaan kutsuttiin yrityssektorin avainhenkilöiden ja puoluejohtajien lisäksi julkisuudessa profiloituneita mielipidejohtajia ja pasifisteja. Tällaista instituutiota ei tiettävästi ole missään muualla.

Jo alun perin järjestäjät ottivat huomioon, että kaikki kursseilla tapahtuva raportoitaisiin reaaliajassa Neuvostoliiton suurlähetystölle, ja se oli tarkoituskin. On edelleen tärkeää osoittaa ulkopuolisille tarkkailijoille, että Suomen puolustusasenteessa on dynamiikkaa ja vireyttä.

Kurssit ovat lisänneet puolustusvoimain yhteiskunnallista arvostusta, myös vasemmistossa. Tämä asennevaikutus on luultavasti yhtä tärkeä savutus kuin kurssien tiedollinen sisältö. Ne osoittavat, että sotilaallinen maanpuolustus kuuluu valtiollisiin perustoimintoihin, eikä sen enempää Neuvostoliitolla kuin Venäjällä ole ollut tarvetta kiistää sitä.

Valtakunnallisia maanpuolustuskursseja on kuudenkymmenen vuoden aikana järjestetty 238, olin kurssilla 87. Kuuden vuosikymmenen aikana kurssin on suorittanut 9 711 suomalaista.

VAPAUS ON MYÖS VASTUUTA

Yli 70 prosenttia tartunnan saaneista näyttää olevan rokottamattomia. Rokotuksesta kieltäytyjien sananvapautta ei kuitenkaan ole rajoitettu. He saavat julistaa tietämäänsä totuutta juuri niin kuin ikinä haluavat. Mutta tämä ei anna heille oikeutta tartuttaa muihin ihmisiin sitä kuolemanvaarallista sairautta, johon sairastumisen ovat itselleen valinneet. Heidän on sopeuduttava koronapassin käyttöön, pysyttävä pois tiiveistä väenkokouksista ja käytettävä maskia aina, ja kaikissa tilanteissa.

Eikö millään ole mitään väliä

Onko todella niin, että yli tuhat koronatartuntaa päivässä Suomen kokoisessa maassa ei merkitse yhtään mitään. siihen verrattuna, mitä joku uskomusoppien guru julistaa. Puhumattakaan siitä karmeudesta, joka nyt paljastuu keski-eurooppalaisista keskiaikaisen uskomuskiihkon syvän pimeyden aikaansaannoksista.

Oma vika

Toivon kestävyyttä ja voimaa kaikille niille vähän yli tuhannelle suomalaiselle, joiden koronatartunta on todettu tänään. Ne harvat heistä, joilla on rokotus, selviävät todennäköisesti taudistaan vähemmällä kuin rokottamattomat. Meidän ulkopuolisten on helppo sanoa, että itsehän ovat osansa valinneet, ja he ovat valinnallaan osoittaneet aikovansa kestää vielä senkin.

Toivottavasti tämä kokemus osoittaa arkielämän tasolla, että rokotuksesta ehkä seuraavat hyvin harvinaiset sivuvaikutukset, ovat pienempi riesa kuin se kurjuus, johon alistuminen on rokottamattomien todennäköinen kohtalo.

Joku raja sentään tarvitaan

Viime tuntien tartuntatietojen perusteella on todella vaikea tajuta, millä perusteilla uskomusoppien kiihottamat rokotuskielteiset ihmiset kehtaavat vaatia oikeutta toimintaan, jonka seurauksena esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jouduttaisiin päivittäin siirtämään viiden kiireellistä leikkaushoitoa tarvitsevan ei-koronapotilaan operaatioita epämääräiseen tulevaisuuteen. Onko todella niin, että oikeus järjenvastaiseen toimintaan jyrää yli akuutissa kuolemanvaarassa olvien ihmisten hoidon tarpeen?

ROKOTTAMATTOMILLA ON VASTUU VALINNASTAAN

Etelä-Suomen Sanomat 11.11.2021

Suositun letkauksen mukaan laki ei kiellä tyhmyyksien tekemistä. Tähän asti on usein jäänyt pimentoon siihen kaikesta päätellen sisältyvä perusoletus. Tämä vapaus koskee tyhmyyksien tekemistä omaan piikkiin, mutta se ei voi oikeuttaa esimerkiksi sairauden ja kuoleman uhkaa aiheuttavan taudin levittämiseen.

Tämä Pandoran lipas avautui, kun pääsi valloilleen koronapassin nostattama hurskastelu ihmisen perusoikeuksiin kuuluvasta mahdollisuudesta kieltäytyä koronarokotuksesta. Se vahingoittaa ensi sijassa kieltäytyjää itseään. Seurauksena voi olla sairastuminen ja joissakin tapauksissa kuolema. Kieltäytyjälle kuuluu tämä oikeus. Se on hänen juttunsa.

Rokottamattomuuden seurauksena voi olla myös sairaus tai kuolema tämän valinnan tehnen perheenjäsenille, ja sattumanvaraisesti kenelle tahansa. Laissa rangaistavaksi säädettyjen tekojen nimikkeistössä ei ilmeisesti ole ”hengenvaarallisen taudin tartuttamien”, tai muuta vastaavaa. Maallikon ajatusmaailmassa sellainen toiminta muistuttaa lähinnä pahoinpitelyä tai vielä rumempaa asiaa.

Koko väestöstä on ehkä noin prosentin verran ihmisiä, joiden on lääketieteellisin perustein syytä välttää koronarokotusta. Tällaiset terveysongelmat voidaan ilmeisesti yksilöidä lainsäädännössä ja vapautua niistä kärsivät rokotusvelvollisuudesta. On vaikea ymmärtää, miksi heidän lisäkseen myös muilla pitäisi olla oikeus kieltäytyä koronarokotuksesta.

Tosikkomainen juristeria ja yksilönvapauksien hurskas ylikorostus voi kuitenkin estää lakisääteisen pakon koronarokutukseen. Siitä syntyvän ongelman kiertäminen edes pääpiirteissään voisi onnistua lisäämällä koronapassin käyttöalaa.

Kulttuuri-, ravintola-, myymälä- ja urheilupalvelujen tarjoajilla pitää olla oikeus suojata asiakkaansa varmistamalla, että kaikilla näihin tilanteisiin kokoontuvilla on voimassa oleva koronapassi. Jos rokottamattomia harmittaa bileiden ja muiden rientojen estyminen, siitä tuskasta pääsee helposti eroon. Pitää hankkia rokotus ja passi. Jos hipiä ei kestä sitä ponnistusta, sitten pitää vaan alistua oman valinnan seurauksiin.

Koronarokotuksesta kieltäytyjät uskovat tietävänsä, että rokote on suurempi riski kuin tartunta. On kohtuullista toivoa, että joku osa tästä viisaudesta käytettäisiin valinnasta seuraavan vastuun kantamiseen. Rokottamattomalla on melko suuri todennäköisyys muuttua liikkuvaksi viruslingoksi, joka uhkaa kaikkia rokottamattomia, ja voi olla riski osalle rokotuksen saaneistakin.

On hyvin todennäköistä, että rokottamaton sairastuu ja alkaa levittää tartuttaa ympäristöönsä. Se kuormittaa sairaaloiden kapasiteettia ja vähentää muita sairauksia potevien ja kuolemanvaaraan joutuneiden ihmisten mahdollisuuksia saada tarvitsemaansa kiireellistä hoitoa. Tällaisiin seurauksiin johtava toiminta ei voi kuulua ihmisen perusoikeuksiin.

Rokotuksesta kieltäytymisestä seuraa moraalinen velvoite pysyä pois koronapassilla suojatuista tilaisuuksista ja käyttää aina ja kaikkialla kasvomaskia, myös läheisten seurassa, paitsi jo nämä ilmoittavat suostuvansa heihin kohdistettuun tartunnan ja kuoleman vaaran.

AVENANMAAN OUTO ASEMA

 Etelä-Suomen Sanomat 28.10.2021

Presidentti Sauli Niinistöllä oli vaativa tehtävä avatessaan viime viikolla seminaarin, joka juhli sata vuotta siten Genevessä solmittua sopimusta Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja puolueettomuudesta. Piti välttää mahtipontiset ylisanat asiassa, joka on vähintään kimurantti.

Presidentti puhui kansainvälisestä yhteistyöstä, diplomatiasta, luottamuksesta, avoimuudesta, kansainvälisestä oikeudesta ja säännöistä. Hän väisti taitavasti useimmat tavanomaiset fraasit Itämeren rauhan takaavasta Ahvenanmaa-sopimuksesta.

X X X

Ahvenanmaa-sopimuksen rooli Itämeren alueen turvallisuushistoriassa opastaa puhumaan varovaisesti aseettomuudesta ja puolueettomuudesta. Sen ensimmäinen artikla viittaa 1850-luvulla käydyn Krimin sodan päättäneen rauhansopimuksen liitteeseen.

Siinä Venäjän keisari sitoutui ”olemaan linnoittamatta Ahvenanmaan saariksi nimitettyä Suomen saariston osaa”. Tämä ei estänyt Venäjän asevoimien toimintaa Ahvenanmaalla. Se oli linnoittamaton, mutta ei aseeton eikä puolueeton. Sata vuotta sitten tehty Ahvenanmaa-sopimus perustuu tähän 1850-luvulta periytyvään historialliseen jatkumoon.

Aina kun Itämerellä on ollut sotilaallista jännitettä, Ahvenanmaalla on ollut suomalaista tai vierasta asevoimaa. Sata vuotta siten tehty sopimus alueen linnoittamattomuudesta ja puolueettomuudesta ei ole muuttanut tätä tilannetta.

Toisen maailmansodan aikana siellä oli Suomen puolustusvoimien joukkoja varmistamassa, että saaret pysyvät Suomen hallinnassa. Ahvenanmaa ei ollut aseeton eikä puolueeton.

Suomen toiminta perustui Ahvenanmaa-sopimuksen seitsemännen artiklan toiseen kohtaan: ”Jos Ahvenanmaan saaria taikka niiden kautta Suomen mannermaata vastaan suunnattu äkillinen hyökkäys saataisi vyöhykkeen puolueettomuuden vaaran, on Suomen ryhdyttävä vyöhykkeellä tarpeellisiin toimenpiteisiin hyökkääjän pysäyttämiseksi tai torjumiseksi.”

Talvisodan alkaessa Suomi yritti ilmoittaa Kansainliitolle sopimuksen mukaisista toimistaan Ahvenanmaan puolustamiseksi, mutta Genevessä ei ollut viestin vastaanottajaa.

X X X

Maarianhaminassa toimivan Venäjän konsulaatin rakenteessa on ruma jäänne Stalinin ja Molotovin ajoilta. Moskovassa Suomelle 1940 saneltu sopimus antoi Neuvostoliitolle oikeuden pitää sotilaallisia tarkkailijoita Ahvenanmaalla valvomassa, että alueen miehitys olisi sille helppoa. Tämä oikeus on siirtynyt Venäjälle 1992.

Vaikka Suomi kuinka hehkuttaisi Ahvenanmaan puolueettomuutta, konsulaatin herttaisella kulissilla naamioitu Venäjän sotilaallinen läsnäolo Ahvenanmaalla kytkee sen supervallan sotilaalliseen rakenteeseen. Se ei sovi puolueettomuuden profiiliin.

Toivottavasti Ahvenanmaa-sopimuksen satavuotisjuhlinta ei hämärtänyt sitä tosiasiaa, että Suomi puolustaa koko valtioaluettaan – Ahvenanmaa mukaa lukien - kaikkea aseellista toimintaa vastaan. Siinä tilanteessa Suomi ei olisi aseeton eikä puolueeton, joten Ahvenanmaakaan ei voisi olla.