Perussuomalaisten
primitivismi korostuu pelottavasti. Nihilistinen kyynikko Halla-aho ja hurmahenkinen
kiihkoilija Huhtasaari ovat hyytävä yhdistelmä, sillä molemmilla ajatus on
terävä kuin partaveitsi. He ohjastavat yhteiskuntakeskustelua yhä pimeämpiin
syövereihin. Viime keväänä viimeistellessäni juuri ilmestyneen Muistumia-kirjani (Siltala) käsikirjoitusta ei osannut ennakoida, kuinka syvälle ollaan syöksymässä, mutta kauhu
oli sydämessä jo silloin. Kirjani loppukappaleessa se näkyy näin:
”Kansallisen
dynamiikan ylläpitoon tarvitaan poliittisen pelisilmän lisäksi myös
kansainvälisen yleistilanteen ja yhteiskunnan syvärakenteen ja historian
tuntemusta, tutkijanäkemystä ja virkamiesosaamista. Viime vuosikymmeninä vallalla
on kuitenkin ollut ajatustottumus, jossa demokratian velvollisuutena pidetään
valvoa ja ohjata erityisesti näitä henkistä liikkuvuutta lisääviä elementtejä,
joita pidetään paheksuttavana elitisminä. Yhteiskunnan tieteellinen ja
älyllinen arviointi ja sen kehityssuuntien ennakointi ovat menettäneet kykynsä
syöttää havaintojaan ja ideoitaan poliittiseen harkintaan. Ei siksi, että
tällaisen tiedon tarjonta olisi hiipunut, vaan siksi, että se torjutaan.”
”Poliitikoilla
on myötäsyntyinen kammo kertoa äänestäjille uusista asioista, varsinkin jos ne
merkitsevät muutosta tai vaikuttavat saavutettuihin etuihin. Siitä syntyy
ylivoimainen kiusaus selittää, että eliitin varoitukset ovat akateemista tärkeilyä,
joka johtuu julkisuudenkipeydestä ja kiihottuneesta sieluntilasta. Silloin moni
heikko indikaatio jää havaitsematta ja kuittaamatta. Ja kun heikot vihjeet
muuttuvat vahvoiksi indikaatioiksi, on myöhäistä reagoida. Yhteiskuntarakenteelle alkaa syntyä vaikeasti
ratkottavissa olevia ongelmia tai korvaamatonta vahinkoa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti