sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Pikakommentti vaali-iltana klo 22.57: Niinistön linja

Yle TV ykkösen vaalivalvojaisten alkujakso oli kammottavaa katseltavaa. Nöyryyttävän tappion kokeneet ehdokkaat toisensa jälkeen todistivat, kuinka murskaavan tappion Nato-jäsenyyttä mahdollisena pitävä mielipidesuunta oli kokenut. Venäjän trolliteollisuuden ei ole tarvinnut ponnistella Suomen presidenttivaalien kanssa pätkääkään. Ehdokkaiden enemmistö veisasi Venäjän virttä falsetissa ilman idän opetusta. Yya on politiikan tavallisille taaplaajille edelleen totuuden kova sana.

Perusasia on kuitenkin se, että murskavoiton saanut ehdokas oli joukon ainoa, joka koko kampanjan ajan on pitänyt tiukasti kiinni viime vuosien turvallisuusselontekojen ja hallitusohjelmien virallisesta turvallisuusmääritelmästä. Sen mukaan Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa, joka voi liittoutua, jos tarve vaatii.

Niinistö on kampanjakeskusteluissa määritellyt kaksi tilannetta, joissa Nato-jäsenyyttä pitäisi tosimielessä pohtia. Ensimmäinen on se, että Ruotsi lähtee hakemaan Nato-jäsenyyttä. Ja toinen on se, että Venäjä jo nyt tulkitsee Suomen Nato-maaksi ja kohtele sitä sotilassuunnittelussaan vihollismaana.

Jälkimmäinen Niinistön Nato-harkinnalle asettamista ehdoista täyttyy jo nyt. Venäjän sotilasdoktriini ja sotaharjoitusten tilanneasetukset osoittavat, että Suomi on Venäjän sotilaille vihollismaa.

Ja ne, jotka vähättelevät Ruotsin Nato-jäsenyyden merkitystä Suomen turvallisuusasemalle, ovat unohtaneet Paasikiven perusopin. Kannattaa katsoa karttaa. Sen pahemmassa pussinperässä Suomi ei voisi olla kuin silloin jos Ruotisi on Natossa ja Suomi yksin kylmässä.

Onneksi vaalistudion turvallisuuspoliittinen kokoonpano tarjosi tämän kaiken selväkielisesti ja vakuuttavasti. Ja sen jälkeen myös Niinistö osoitti lausunnoissaan, että turvallisuuspolitiikan tekemisessä järjen käyttö on sallittua, ja vahva mandaatti antaa siihen hyvän mahdollisuuden. 

2 kommenttia:

  1. Mielestäni sellaisen väittäminen, että Niinistö kannattaisi Nato-jäsenyyttä joissankin olosuhteissa saati tulisi toimimaan sen hyväksi, on pelkästään itsepetosta.

    Sellaista tilannetta, että hädän hetkellä voitaisiin ostaa "palovakuutus" eli hakea ja tulla hyväksytyksi Naton kollektiivisen puolustuksen piiriin, ei tosiasiassa ole olemassa. Sauli Niinistö tietää tämän itsekin.

    VastaaPoista
  2. Niinistö on määritellyt kaksi tilannetta, joissa harkitsisi Nato-jäsenyyttä.
    Kriisissä ilman liittoutumista syntyvä omaan etuun perustuva yhteinen puolustus ei ole palovakuutus. Se on tilannelogiikasta johtuva olosuhde. Myöhemmin se voi johtaa liittosuhteeseen tai sitten ei johda.

    VastaaPoista