keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kolumni 9.3.2017: Nato-jäsenyys ja yya-sopimus

Nato-sopimus olisi järkevä vastustettunakin
Etelä-Suomen Sanomat 9.3.2017

 Janne Riiheläisen tuore kirja # TURPO - Turvallisuuspolitiikan tunteet ja järki (Docendo 2017) on viiden vuoden bloggauksen ja kolumnoinnin yhteistuotos. Turvallisuuspolitiikkaa koko aikuisikänsä harrastanut reservin upseeri kohtaa kirjan sivuilla aseista kieltäytyvän rauhanaktivistin, joka ajattelee huomattavan realistisesti ja johdonmukaisesti. Riiheläinen katselee turvallisuuskysymyksiä arkijärjen ja normaalilogiikan ikkunasta. Hän on poikkeusilmiö Suomen turvallisuuspoliittisen keskustelukulttuurin jankutuksessa ja jaanauksessa.

Riiheläinen pohtii Suomen Nato-jäsenyyden yhteensopivuutta yleisen asevelvollisuuden kanssa. Hänen tulkintansa mukaan sotilaallinen liittoutuminen tulisi Suomessa ihan toisella tavalla iholle kuin niissä maissa, joiden puolustus rakentuu pienehköjen ammattiarmeijoiden varaan. Siksi Riiheläinen osoittaa jonkin asteista ymmärtämystä kansanäänestykselle Nato-jäsenyydestä.  

Hän tunnistaa kuitenkin myös kansanäänestyksen riskit. Venäjälle Suomen Nato-jäsenyys olisi äärimmäisen vastenmielinen asia ja se pyrkisi ”parhaansa tai itse asiassa pahimpansa mukaan” vaikuttamaan äänestykseen. Luvassa olisi repivä, valehteluun perustuva kampanja, joka tuloksesta riippumatta vaurioittasi yhteiskuntaa.

Riiheläinen pohtii myös Nato-päätökseen vaikuttavaa tieto-ongelmaa. Turvallisuuspolitiikan johto saa monelta taholta jatkuvasti tiedustelutietoa liittoutumisen vivahteista ja vaikutuksista. Jos tällaiset tiedot vuotavat julkisuuteen, tiedustelukanavat tukkeutuva ja Suomi jää pimentoon. Tiedon sisältö paljastaisi lähes aina sen lähteen, vaikka sitä ei nimettäisi. Siksi osa Nato-asiaan vaikuttavasta tiedosta on pidettävä salassa.

On älytöntä järjestää äänestys päätöksestä, jonka kaikkia perusteita äänestäjä ei voi tietää.  Riiheläisen Nato-ajatuksen kulku on kirkkaampaa kuin rauhanaktivisteilta yleensä on kuultu.  

                                            x                    x                    x

Euroopan poliittinen rakenne ei tue sitä ajatusta, että Nato-kansanäänestys olisi välttämätön yleisen asevelvollisuuden oloissa. Ei ole olemassa maantieteellistä tai hallinnollista Nato-nimistä yksikköä, jonka puolustamiseen siihen liittyvät valtiot ryhmittäytyisivät ja lopettaisivat oman maan puolustamisen. Jos Suomi liittyisi Natoon, sen asevelvolliset puolustaisivat edelleen Suomea, ja Nato tukisi heitä siinä.    

Historiallinen tieto ei viittaa siihen, että oman alueen puolustusta ulkovallan kanssa koskeva sopimus pitäisi alistaa kansanäänestykseen. Vuonna 1948 presidentti J. K. Paasikivi ei vaatinut yya-sopimuksen alistamista kansanäänestykseen, vaikka siinä Suomi sitoutui puolustamaan aluettaan ja Neuvostoliittoa yhdessä sopimuskumppaninsa kanssa. Hän ei päästänyt edes eduskuntaa vapaan harkinnan tilaan, vaan piti sen hirmuisessa komennossaan.

Tämä koski hyvin henkilökohtaisesti minuakin 1960-luvun alkupuolella. Silloin samani sotilaspassin mukaan minut olisi sotatilanteessa sijoitettu kranaatinheitinjoukkueen johtajaksi. Noottikriisin jälkeisissä oloissa se olisi merkinnyt sotimista länsivaltoja vastan Neuvostoliiton puolesta. Ajatus ei ilahduttanut.

Kun yya-sopimus solmittiin, se oli kansan ja eduskunnan aidon tahdon vastainen turvallisuussopimus. Parikymmentä vuotta myöhemmin kaikki ylistivät sitä, ja vielä nykyisinkin se on arvioitu viisaaksi ratkaisuksi oman aikansa oloissa, vaikka kuinka hirvitti. 

Natoon liittymissopimus olisi järkevä ja hyödyllinen, vaikka kansan suurikin osa vastustaisi sitä päätöksen hetkellä. Päätöksen demokraattisuus on taattu, kun kansan valitsema presidentti valmistelee sen eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen kanssa ja kansaäänestyksellä valitut kansanedustajat ratkaisevat asian. 

7 kommenttia:

  1. "Vuonna 1948 presidentti J. K. Paasikivi ei vaatinut yya-sopimuksen alistamista kansanäänestykseen, vaikka siinä Suomi sitoutui puolustamaan aluettaan ja Neuvostoliittoa yhdessä sopimuskumppaninsa kanssa. Hän ei päästänyt edes eduskuntaa vapaan harkinnan tilaan, vaan piti sen hirmuisessa komennossaan."

    Upea rinnastus. Kansanäänestys Naton jäsenyydestä olisi absurdi. Ihmettelen miten kansansuosion tavoittelu meillä menee terveen järjen ohi. Voi olla, että seuraavastakin presidentinvaalista tulee taas kilpalaulanta siitä kuka on natokielteisin.

    Jospa jo toisella kaudella olevan presidentin ei tarvitsisi ajatella uudelleen valintaansa...

    Fast Track-menettely olisi järkevin.

    VastaaPoista
  2. Ryskyn kirjaa, jossa ”Ulkoisten tapahtuminen ja prosessien kuvauksessa pääpaino on Venäjässä” en ole vielä lukenut.

    Minua kiinnostaisikin tietää millaisia implikaatiota mielestäsi NATO-maa Turkin edesottamuksilla ja toisaalta NATO-maiden Yhdysvaltojen ja Englannin erityissuhteilla Saudi-Arabiaan ja sen persianlahtelaisiin ystäviin on Euroopan turvallisuuden ja NATO:n imagon/kannatuksen kannalta? Siis, kuinka yhteneviä Euroopan NATO-maiden ja NATO:oon kuuluvien Yhdysvaltojen ja Englannin kansalliset ja taloudelliset intressit ovat?

    Asevelisosialidemokraatti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki Anonyymin kysymyksen pointit ovat suuren luokan ongelmia EU:lle, Yhdysvalloille ja koko läntiselle yhteisölle, mutta ne eivät hetkauta Natoa. Nato-maiden talouden tila ja yleispoliittiset pyrinnöt eivät ole Nato-asioita. Nato on eurooppalainen puolustusliitto, joka pohjimmiltaan on vain sen perussopimuksen viides artikla. Turkin reuhaaminen ei ole viidennen artiklan mukainen hyökkäys minkään Nato-maan turvallisuutta vastaan. Se on Turkille itse aiheutettu ongelma. Kaikki ne asiat, joiden takia Nato on tärkeä Baltian maille, Ruotsille ja Suomelle, ovat turvallisuuspoliittista tosimaailmaa ihan riippumatta sitä, mitä Turkki, touhuaa.

      Poista
  3. Äänestäisikö Turkki Suomen Nato jäsenyyden puolesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turkki voisi vaikka äänestääkin. Vuoden 1999 EU-puheenjohtajakaudella Suomi teki hartiavoimin töitä saadakseen Turkin EU-jäsenyysneuvottelut edes alkuun. Mutta esimerkiksi Kreikalla voi olla kana kynimättä Suomen kanssa. Tai ehkä siellä on jo unohdettu sellaiset pikkujutut kuin Suomen rahoitusosuuden takuuneuvottelut, kun on isompia murheita. Eikä täälläkään sitä kai muistele muut kuin me, jotka olemme häpeissämme sellaisesta lapsellisuudesta.

      Poista
  4. Kiitos vastauksesta.

    Eli, olet siis sitä mieltä, että esim. Turkin tai Saudi-Arabian tai Qatarin -jotka ovat tärkeitä taloudellisia kumppaneita erityisesti Yhdysvalloille ja Brexit-Englannille- toimilla ei ole mitään turvallisuuspoliitista merkitystä Euroopalle tai eurooppalaisten NATO-maiden hyvinvoinnille? Ei edes pakolaisten, terrorismin tai Euroopassa lisääntyvän turkkilaisen nationalismin kasvun myötä?

    Tai että kovanlinjan saudi-arabialaisen sunnilaisuuden suosimisella ei ole heijastusvaikutuksia paitsi Teheraniin ja Moskovaan edesottamuksiin ja eurooppalaisten muslimien radikalisoitumiseen?

    Välillä tuntuu, että siinä missä meillä on vielä aitosuomettuneita turpoisteja, on pinnalle pulpahtanut myös joukko ”uussuomettuneita” turpoilijoita, jotka osaavat muistuttaa meitä -toisinaan adekvaatisti- klassiseen suomettuneisuuteen sisältyvistä vaaroista, mutta itse tarkastelevat globaalia maailmaa ja sen kehitystä ”suomettuneesti” eli sangen paikallisesti tyyliin; yksi yhtenäinen Muu maailma vs. Venäjä.

    Tarkemmin sanoen, he eivät näyttäisi osaavan tai haluavan tarkastella millaisia vaikutuksia Lännen Turkin ja Saudi-Arabian kaltaisten ystävien ja liittolaisten -jotka omaavat täysin itsenäisen, usein kansallisten ja sektaaristen seikkojen saneleman tahtotilan- "putinlaisella" etupiiri-politiikalla on sekä EU:n että sen Manner-Eurooppalaisten NATO-maiden turvallisuuden kannalta.

    Nykyaikana pakolaiset ja terrorismi eivät pysyttele paikoillaan vaan siirtyvät Eurooppaan, niin Pohjois-Afrikasta, Syyriasta kuin Irakista. Siis, eivät enään niinkään helposti Yhdysvaltoihin tai Brexit-Englantiin. Tähän sisältyvät ongelmat ja haasteet taasen satavat pitkässä juoksussa vain ja ainoastaan populistien, äärioikeiston ja Putininkin laariin.

    Väittäisin jopa, että tällainen kyklopistinen turpoilu, siis että EU tai Manner-Euroopan NATO-maat eivät pysty koordinoimaan paremmin politiikan harjoittamista globaalilla tasolla Yhdysvaltojen ja Englannin kanssa erityisesti Lähi-Idässä ja Persianlahdella, ei tule ainakaan lisäämään NATO:n kannatusta. Sanomani olisikin mielestäni myös avoimesti tunnustettava ongelmaksi ja pyrittävä ratkaisemaan, mikäli Suomessakin halutaan nähdä NATO:n kannatukset lisääntyvän.

    Asevelisosialidemokraatti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet Anonyymin purkauksessa mainitut ongelmat ovat ihan oikeasti olemassa. Ne vaikuttavat sekä Natoon kuuluvien että siihen kuulumattiomien elämään ja toimintaan. Niitä yritetään ratkoa tavanomaisen kansainvälisen politiikan keinoin valtioiden välisesti, EU:ssa ja YK:ssa. Nato hoitaa perussopimuksessaan ja neuvostonsa päätöksissä määriteltyjä asioita. Lopetan tämän keskustelun tähän.

      Poista