keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Kolumni 3.5.2018: UUDISTAJIEN EVÄÄT


Etelä-Suomen Sanomat 3.5.2018

Julkisuudessa pyörin eväätvät sekavat tiedot näyttävät siltä, että Hjallis Harkimon bisnekset olisivat venäläisten oligarkkien peukalon alla, eikä kukaan taida tietää, mitä trolliyhteisöä he edustavat. Tällainen uudistaja voi olla enemmän uhka kuin mahdollisuus.   

Elina Lepomäki yrittää murtaa jäykkiä rakenteita konservatiivipuolueen sisältä käsin. Hän lähtee paljain käsin taisteluun ylivoimaa vastaan. Sellainen rohkeus mykistää, mutta myös ihastuttaa.

Olin parikymmenetä vuotta sitten nuorsuomalaisten mukana yrittämässä yhteiskunnallista ryhtiliikettä vähän samaan tapaan kuin Harkimo ja Lepomäki nyt. Kokemus opetti, että säkenöivän oivalluksen loistelias julkistus ei uudista mitään. Tavallisesti iso idea pirstoutuu. Jotkut sen osaset voivat toteutua siellä täällä, mutta pääosa raukeaa tyhjiin.

                                            x                    x                    x

Teimme keväällä 1995 aloitteen yleissitovuuden purkamisesta paikallisen sopimisen tehostamiseksi. Kuulin yllätyksekseni, että yritystasolla oli tekeillä uudistuksia, joista henkilöstö ja yritysjohto eivät hiiskuneet liitoilleen mitään. Ihmiset alkoivat jo silloin tehdä asioita niin kuin oli järkevää eikä niin kuin liitot määräävät. Nyt sellainen meno taitaa olla omalla painollaan yleistymässä maan tavaksi.

Kun aloitteemme palvelusetelin käytöstä lasten päivähoidon uudelleenorganisoinnissa oli vesittynyt, esitimme syksyllä 1995 sen perusidean mukaista lisäystä hallituksen esitykseen päivähoitolaiksi. Kun tästä lisäyksestä äänestettiin eduskunnassa, kuuloetäisyydellä istunut kokoomuksen silloin vielä nouseva tähti supatti, että muutosehdotuksemme on ihan järkevää. Ja sitten hän äänesti sitä vastaan.

Teimme 1996 aloitteen pienten yhtiöiden toimintaedellytysten parantamisesta ja esitimme lakiehdotuksen niiden hallinnon yksinkertaistamisesta. Aloite tukehtui valiokuntiin, kuten niille aina käy. Mutta nyt esitysemme eri osat ovat yksi toisensa jälkeen toteutuneet mikä minkin vanhan lain osauudistuksen yhteydessä.

Perustuloa ja negatiivista tuloveroa yhdistelevä verouudistukemme olisi keventänyt tuntuvasti pienipalkkaisten tuloverotusta, lisännyt vähän keskituloisten rasitusta ja pitänyt suurituloisten veron korkeana.  Sain isällisen neuvon, että olisi tyhmää lisätä veroja väestöryhmälle, joka on potentiaalisesti tärkein äänestäjäkuntamme. Vastasin että sosiaalisesti oikeudenmukainen verotus on tärkeämpää kuin vaalitaktikointi, ja sain hölmön maineen.

Esitimme perustuslakiuudistusta valmistelleelle komitealle siirtoäänimenetelmään perustuvaa vaaliuudistusta (Single Transferable Vote). Se olisi riistänyt nykyisen vaalilain suurille puolueille varmistaman kohtuuttoman edun pienissä vaalipiireissä. Silloin idea vaiettiin kuoliaaksi, mutta nyt vihreät taisivat kuiskia vähän sen suuntaan.  

Esitimme eduskunnan perustuslakivaliokunnan aseman selkeyttämistä siirtämällä sen oikeudenkäyttöön kuuluvat asiat perustuslakituomioistuimelle. Kun perusteita ehdotuksen tyrmäämiseen ei keksitty, se tapettiin hiljaisuudella. Viime aikoina perustuslakituomioistuimen tarpeesta on kevyesti edes keskusteltu.   

                                            x                    x                    x

Nuorsuomalaisuuden kokemus osoittaa, että rakenteet uudistuvat vain asiantuntijavirkamiesten ja yhteiskunnallisesti valveutuneiden kansanedustajien yhteistyöllä. Se ei tapahdu sosiaalisen median leiskutuksessa, TV-ajankohtaisohjelmien kilpalaulannassa eikä torikokousten palopuheissa. 
Uudistukset perustuvat eduskunnan valiokuntien hiljaiseen puurtamiseen.

Lepomäen avaama polku tarkoittaa ilmeisesti jotakin tämä tapaista. Sillä voisi ehkä saada jotakin aikaan, mutta pitkä polku se on. Harkimon eväillä voi ehkä luoda jääkiekkojoukkueen brändin, mutta tuskin uutta yhteiskuntaa.  

2 kommenttia:

  1. Se, että Nuorsuomalaiset silloin 1990-luvulla olivat oikeassa väärään aikaan, tarkoittaa sitä, että he olivat itse asiassa väärässä. Tämä on toki ikävä asia, kannattaa vaikka muistella Galileo Galileita.

    VastaaPoista
  2. Nuorsuomalaiset oli koe, jossa testattiin, voiko politiikkaa tehdä ilman populismia. Koe osoitti, että ei voi. Olisi jäänyt harmittamaan, jos koe olisi jätetty tekemättä.

    VastaaPoista