tiistai 27. maaliskuuta 2018

Pikakommentti 28.3.2018: Kreml ei ole raastuvanoikeus


Tietenkin olisi oikein reagoida Venäjän myrkkyyn vasta sitten kun on länsimaisen tason mukainen juridinen näyttö. Siitä tulisi hyvä mieli. Mutta Kreml ei ole raastuvanoikeus. Ja jos vaikka olisikin, Putin jatkaisi syytetyn aitiossa juuri niin kuin ennen sinne joutumistaan. Kiistäisi kaiken, vaikka näyttö olisi mitä. Siksi oli oikein reagoida nyt eikä parin vuoden päästä, kun joku kansainvälinen tuomioistuin ehkä pystyy antamaan päätöksen. Ja koska Putin kiistää aina kaiken, oikeudesta tulisi nahkapäätös. Tilanne olisi paljon jahkaamisen jälkeen palannut samaksi kuin nyt. Oli parempi toimia heti kuin myöhemmin. Tämä on historiassa ihan tavallista. Juridisesti pätevää totuutta ei ole, mutta kaikki tietävät ja ymmärtävät, mitä on tapahtunut.

3 kommenttia:

  1. Sokean pisteen pulma

    Monessa lääketieteen katsauksessa on usein viitattu mahdollisuuteen, että näkökyvyn vaikeudet arkielämässä voisivat johtua havainnointikyvyn puutteesta. On satuttu osumaan sokeaan pisteeseen, johon ei silmän tarkkuus enää riitäkään.

    Ennen toista maailmansotaa vuonna 1938 pidettiin Munchenin konferenssi, jonka jälkeen silloinen Britannian pääministeri Neville Chamberlain huudahti lentokentällä: "Rauha meidän elinaikanamme!". Useita vuosia aikaisemmin Saksan armeijan esikunta oli jo valmistellut tulevaa sotaa. Hitlerin tarkoituksena oli sotia vasta 40-luvun lopussa. Varusteluministeri Albert Speerille annettiin käsky suunnitella, mistä saadaan riittävät resurssit.

    Nykymaailmassa tilanne on samanlainen. Molempien osapuolteen pääesikunnat pohtivat jatkuvati, mitä pitää tehdä ennakkoon tulevassa sodassa ja nihin on varauduttava. Neuvottelutaitojen loppuminen on lähellä tässä kiristyneessä tilanteessa. Geopoliittisesta onnettomuudesta jauhaminen Putinin ajatusmaailmassa ei ole hyötyä. Neuvostoliitto ei ole enää palautettavissa henkiin. Suomen harrastamasta juristeriasta ei ole enää mitään hyötyä, koska Venäjällä ei kunnioiteta kirjallisia sopimuksia. Lopullista kriisytymismahdollsiuutta ei voi enää täten sulkea pois.

    Moskovan Frunzen sotilaskatemian kursseilla käydään jatkuvasti paitsi karttaharjoituksia niin samalla myös erilaiia simulaatioita Lännen tuhoksi. Siihen on suhtauduttava vakavasti. Strategiapelilaudan nappulat ovat asettautumassa lopullisen muotoonsa. Uusina välineinä tähän sotaan on tulossa vihreät miehet ja hybridisodankäynti sekoittamaan kuvioita. Perinteiseen sodankäynnin kaavaaan ei ole sen sijaan tulossa muutoksia.

    Suomen on tiedostettava hyvin tarkoin nämä erilaiset lähestymistavat. Shakkipeli on jo alkanut useita vuosia sitten ja aika alkaa olla lopussa tiimalasista kurssin kääntämiseksi. Tässä tilanteessa Suomen ei pidä olla hyväuskoinen hölmö koko Itämeren turvallisuuspolittisessa tilanteessa, vaan kaikki mahdollisuudet on oltava avoimesti esillä sotilaallisella suunnittelupöydällä. Paras tapa reagoida on liittyä Natoon heti ennen kuin on myöhäistä. Sen ovat viimeiset vuodet aina 1800-luvun alusta osoittaneet.

    VastaaPoista
  2. Venäjä lisää uhittelua järjestämällä röyhkeästi ohjusharjoituksen lähellä Ruotsin ja Tanskan vesialueita.

    Länsimaiden tulisi nyt pikaisesti ilmoittaa, että jos sen teette niin saatte potkia palloa itseksenne ensi kesänä Moskovassa.

    Kirjoitan tämän huolestuneena. Pari perheeni jäsentä on lentämässä Tanskaan juuri ensi perjantaina. Venäjällä on valitettavasti näyttöä matkustajakoneiden alas ampumisesta.

    VastaaPoista
  3. Muiden kommentoijien kanssa samaa mieltä. Historian toisinnoista tuleekin mieleen, että Boris Johnson rinnasti kesän MM-kisat Venäjällä Berliinin olympialaisiin 1936. Rinnastus on kyllä tullut itselläkin mieleen jo ennen Britannian ulkoministerin lausuntoakin. Tosiaankin kisojen vieminen Venäjältä ja Putinin lähipiirin sulkeminen "Londongradin" ja Côte d'Azurin "safehaveneistään" vasta iskisivät niin, että tuntuu. Tähän asti lännen vastatoimenpiteet ovat olleet varsin pidättyväisiä.

    VastaaPoista