tiistai 2. heinäkuuta 2024

KANNATTAA MUISTAA PAASIKIVEN VIISAUS

 

Taistelu käännytyslaista alkaa vaarallisella tavalla muuntua arvovaltataisteluksi, jonka etulinjaan juristien kellokkaat marssitavat myös akateemiset lainoppineet. He ylittävät  veteen piirtämänsä punaisen viivan.

Juristieliitti ryntää arvovaltaa uhkuen alueelle, joka kuuluu perustuslain mukaan kansan valitsemalle eduskunnalle, sen luottamusta nauttivalle hallitukselle ja suoralla kansanvaalilla valitulle presidentille. Juristieliitin pitää palata huolehtimaan lakipalatsiensa sisäsiisteydestä. Se on heidän tehtäväkenttäänsä ja osaamisaluettaan.    

Juristeista parhaimmisto voi palvella yhteiskuntaa opastamalla eduskuntaa toimimaan laillisesti, mutta turvallisuuskysymykset eivät ole heidän päätäntävallassaan.

Jos eduskunta, hallitus ja presidentti tekevät oikeusoppineille sietämättömiä päätöksiä, heillä on oikeus protestoida, mutta eduskunnalle kuuluvan lainsäädäntövallan kaappaaminen lainsäätäjiltä juristeille ei ole perustuslain mukaista demokratiaa. Juristienkin täytyy toimia perustuslain mukaisesti.

Kannattaa muistaa J. K. Paasikiven viisaus: Kreml ei ole kihlakunnanoikeus. Jos kaikista sopimuksista vähät välittävän Putinin joukot loukkaavat Suomen suvereniteettia ja rajarauhaa, Suomen oikeusvaltiokin joutuu vaaravyöhykkeelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti