AHVENANMAAN ISO UNELMA

200 vuotta Itämeren sotahistoriaa

Tiivistelmä valtiot tri Jukka Tarkan esitelmästä Volter Kilpi Kustavissa-kirjallisuusviikon Tietokirja.fi-päivän seminaarissa Kustavissa 12.7.2019 

Suomessa melko yleisen käsityksen mukaan moneen kertaan kansainvälisillä sopimuksilla vahvistettu Ahvenanmaan aseettomuus ja puolueettomuus ovat tuoneet rauhan ja turvallisuuden Itämerelle, Suomelle ja Ahvenanmaalle varsinkin.

Saariryhmä on runsaan puolentoista vuosisadan aikana julistettu kolme kertaa aseettomaksi, mutta kuitenkin aina kun Itämerellä on ollut jännitystä tai sotilaallista toimina, Ahvenanmaalla on ollut sotaväkeä ja sitä on linnoitettu. Keväällä 1918 siellä toimivat yhtä aikaa Venäjän, Ruotsin ja Saksan asevoimat ja Suomen sisällissodan molempien osapuolten joukot. 

Ahvenanmaalle on yli kahden vuosisadan aikana rakennettu neljä kertaa rannikkopuolustus- ja maataisteluasemia. Ja neljä kertaa niiden rakenteet on tuhottu, muta ei taistelussa vaan poliittisesta käskystä. Ahvenanmaan aseettomuutta ja puolueettomuutta säätelevät kansainväliset sopimukset eivät ole pystyneet ohjaamaan historiaa.  

Krimin sodan pääteeksi 1856 tehdyn rauhansopimuksen liitettä on totuttu sanomaan Ahvenanmaan ensimmäiseksi puolueettomuussopimukseksi, vaikka se koski vain alueen aseettomuutta. Se oli Krimin sodan voittajien Venäjän keisarilta vaatima sitoumus olla linnoittamatta Ahvenanmaata.

Tämän luvatessaan Aleksanteri II ilmoitti, että sitoumus velvoittaa myös hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Kun Romanov-suvun viimeinen keisari luopui Venäjän kruunusta 1917, Suomi itsenäistyi ja Venäjän keisarikunta raukesi tyhjiin, ei enää ollut valtionpäämiestä eikä valtiota, jota kansainvälinen sopimus velvoittaisi pitämään Ahvenanmaan aseettomana. 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1921 Kansainliiton suojeluksessa Genevessä tehty Ahvenanmaa-sopimus määritteli saariryhmän puolueettomaksi ja aseettomaksi. Sen allekirjoittivat Kansainliiton johtovaltiot ja Itämeren rantavaltiot, paitsi Neuvosto-Venäjä. 

Geneven sopimuksen säätämät sanktiot Ahvenanmaan puolueettomuuden loukkaajaa vastaan olivat niin koukeroiset, että eivät olisi voineet hillitä kansainvälistä kriisiä. Sen taustarakenne on historian edetessä muutenkin rapistunut.

Kansainliittoa ei enää ole. Viro, Latvia ja Liettua menettivät väliaikaisesti itsenäisyytensä. Ei ole täysin selvää, ovatko ne uudelleen itsenäistyessään sitoutuneet Geneven sopimukseen. Britannia on toisen maailmansodan jälkeisessä rauhanneuvottelussa 1947 irtautunut Geneven sopimuksesta.

Sopimuksen allekirjoittanut Saksa on sen jälkeen muuttunut kansallissosialistiseksi diktatuuriksi, ja sen jälkeen toisen maailmansodan voittajien miehitysvyöhykkeistä muodostetuiksi hallinnolliseksi yhteisöksi, jotka käyttäytyivät kuin ne olisivat olleet valtioita. Ja nyt ne ovat yhdistyneet Saksan liittotasavallaksi. Ei ole yksiselitteistä, miten sitoutuminen Geneven sopimukseen on pysynyt mukana tässä saksalaisessa muutosketjussa.

Ainoa Ahvenanmaan asemaa määrittävä, ja käytännössä voimassa oleva sopimus on Neuvostoliiton Suomelle syksyllä 1940 pakottama Ahvenanmaa-sopimus. Se ei määrää mitään Ahvenanmaan puolueettomuudesta, mutta velvoittaa Suomen pitämään Ahvenanmaan aseistamattomana ja muiden valtioiden tavoittamattomissa.

Nykyisin tiedetään, että samaan aikaan kun Neuvostoliitto saneli Suomelle sopimustekstin Ahvenenmaan aseettomuudesta, Neuvostoliiton ylin sotilasjohto sai hyväksynnän kolmelle sotasuunnitelmalle Itämerellä silloin mahdollisiksi arvioituihin tilanteisiin. Kaikkien näiden suunniteltujen operaatioiden ensimmäisenä vaiheena oli maihinnousu Ahvenanmaalle.

Moskovassa tehdyn Ahvenanmaa-sopimuksen mukaisesti Maarianhaminassa toiminut Neuvostoliiton konsulaatti on myöhemmin muuttunut Venäjän konsulaattiksi. Suvereenin Suomen tasavallan valtioalueeseen kuuluvan Ahvenanmaa aseettomuutta valvoo Venäjän federaation viranomainen. Suomen suvereniteetissa on Ahvenanmaan kokoinen harmaa vyöhyke.

Ahvenanmaan puolueettomuus voi itse asiassa tarkoittaa vain aseellista koskemattomuutta sodan aikana. Kansainvälinen oikeus tarkoittaa puolueettomuudella sitä ja vain sitä. Puolueettomuus ei ole mikään hyvyyden loiste, joka kansainvälisen diplomatian tahdosta voi asettua suojaamaan joitakin onnekkaita alueita ja ihmisiä.

Puolueettomuus on sitä, että sotaa käyvä voima ei saa koskea siihen, joka on puolueeton. Se on ylevä asia, mutta ei toteudu, ellei ole vastavoimaa, joka estää sotilaallisen puolueettomuuden loukkaamisen.

Ahvenanmaasta puhuttaessa puolueettomuutta ja aseettomuutta käsitellään kuitenkin rinnakkaisina ja toisiaan tukevina hyvyyden ilmentyminä. Ja kansainvälisen diplomatian tuottamat sopimukset ovat uurtaneet nämä rinnakkaishyvyydet kivitauluihinsa kuin ne olisivat ikuisia totuuksia.   

Historian dynamiikassa on kuitenkin näyttöä siitä, että aseettomuus ja puolueettomuus haittaavat toistensa toteutumista. Siellä, missä ne esiintyvät rinnakkain, voi hyvinkin käydä niin, että kumpikaan niistä ei voi toteutua.

Aseeton puolueettomuus vetää puolensa aseellista voimaa, eikä puolueettomuus pysty lamauttamaan aseellista voimaa. Puolueettomuuden voi parhaiten varmistaa suojaamalla sen niin uskotavalla puolustavalla voimalla, että kaikki tajuavat puolueettomuuden loukkaamisen vaikeaksi, kalliiksi ja tarpeettomaksi.

Ahvenanmaa ei voi luottaa konkreettisen koskemattomuutensa säilymiseen sotilaallisen kriisin tai varsinkaan sodan oloissa, ellei se hyväksy sitä, että Suomi puolustaa sitä samalla tavalla kuin muutakin valtioaluettaan. Historian hämärän jo jäänen Geneven sopimuksen sääntöviidakkoon tarrautuminen vaikeuttaa Ahvenanmaan puolustusta. Aseettomuus ei tee hyvää puolueettomuudelle aseellisen kriisin oloissa, sotatilanteesta puhumattakaan.