Pikakommentti 31.3.2019: Yksinpuhe turvallisuudesta

Presidentti on oikessa. Turvallisuuspoliittiseen vaalikeskusteluun on aihetta, sillä kansallinen turvallisuus on pohjimmiltaan eduskunnan käsissä. Mutta se ei ole mitään keskustelua, jos kilvoitellaan vain siitä, kuka ovelimmin sanakääntein sijoittaa puolueensa ja itsensä viiden E:n asteikolle: Ehdottomasti ei – Ei - Ehkä sittenkin ei.

Vihapuhetta Natosta pitää pystyä perustelemaan kansansuosion tavoittelu lisäksi myös muilla näkökohdilla.  Esimerkiksi osoittamalla, mitkä Suomen turvallisuusympäristöön lähivuosina vaikuttaneet ilmiöt aiheuttavat sen, että pitäisi alentaa Suomen puolustuskykyä. Se merkitsisi luopumist siitä edullisesta puolustusrakenteesta, jonka viime vuosien turvallisuus- ja puolustuspolitiikka on tuottanut.   

Nato-jäsenyyden kannattajien pelokas vaikeneminen tässä tilanteessa on kansallinen häpeä. Päivittäiset uutisotsikot ovat vuosikasien ajan tarjonneet toistuvasti aineistoa Nato-jäsenyyden perusteluun. Kansalaismielipiteen Nato-vastaisuus viittaa puutteelliseen luetun ymmärtämiseen. Sama vaiva taitaa ahdistaa myös poliitikkoja.  

Presidentti Niinistö esitti vuodenvaihteen 2017-2018 vaalikampanjassaan sarjan painavia näkökohtia Nato-jäsenyydestä. Hän käsittääkseni suositteli edes niiden miettimistä. Niinistö sai presidentinvaalissa mahtavan valtakirjan jatkaa ajatustyötä vaalipuheidensa linjoilla, mutta ei yhtäkään poliittisen tason keskustelukumppania.

Yritin viime syksynä ilmestyneessä kirjassani (Lännen tiellä Paasikivestä Niinistöön / Otava 2018) hahmottaa, miten presidentin lausumat ehkä voisivat vaikuttaa turvallisuuspolitiikkaan.  Media lähinnä vaikeni presidentin vaalipuheista. Minun kirjastani se edes vinoili, ja se oli sentään hauskaa.  

Turvallisuuspoliittinen äkkiherätys kaksi viikkoa ennen vaaleja on kuitenkin vaaran paikka. Moni mopo voi siinä riemussa karata käsistä.  Siirtymä populistisesta sanailusta asiakeskusteluun ei käy yhdellä rykäyksellä. Hallitusohjelmaneuvotteluissa käsittääkseni neuvotellaan asioista eikä kilpailla sanailun sattuvuudella. Se on oikea paikka pistää mielipidemittausten tulokset ja lähivuosien tapahtumahistoria rinnakkain. Katsotaan sitten, mitä siitä alkaa syntyä.   

Pikakommentti 29.3.2019: Vaali-ilmasto

Vaalipoliittinen ilmasto vaikuttaa perussuomalaisten ja demarien kannatukseen, mutta kummallisella tavalla. Demarien puheenjohtaja tuntui aluksi pirteältä, jopa terävöityneeltä sairauslomansa jälkeen. Mutta nyt on tapahtunut jotakin. Näyttää siltä, että edes omat eivät enää innostu hänestä. Mielipidemittausten johtoasema säilyi, vaikka demarien kannatus laski 1.2 prosenttiyksikköä.

Perussuomalaiset kahmivat kaiken edun syntyneestä kummallisesta asetelmasta. Heidän ongelmansa on vaan se, että puoluekannatuksen pari sekuntia kestävä höläyttäminen vastaukseksi tutkimuslaitoksen puhelinkysyjän kysymykseen on niin helppo juttu. Äänestyskoppiin raahautuminen vaalipäivänä voi olla eri asia.

Pikakommentti 21.3.2019: Vetoomus puoluejohtajille

On todella vastuutonta, että puolueiden puheenjohtajat vaalikeskustelun kiimassa paukuttelevat kantaansa Suomen Nato-jäsenyyteen asteikolla ei, ei vaiko sittenkin ehkä ei.

Jos ihminen on joutunut puolueensa puheenjohtajaksi, luulisi häneltä löytyvän sentään sen verran älyllistä vastuuntuntoa, että ymmärtäisi tämän päätöksen perusteista jotakin itse asiaan liittyvää, eikä vain sitä, millä höläyksellä saisi suurimman kansansuosion. Hyvät puoluejohtajaherrat ja -naiset: Nato-vastaisuuden populistinen toitotus vaalitaistelun tiimellyksessä on akuutti uhka isänmaan turvallisuudelle.

Tässä on kysymys Suomen turvallisuuden perusasioista. Koittaisitte vähän miettiä ennen kuin ryntäätte vaalikentille keräämään helppoja irtopisteitä, joita myöhemmin joudutte katumaan, ja joista me kaikki suomalaiset voimme teidän kanssanne joutua kärsimään.

Nato-keskustelun aika ei ole vaalikeskustelun kiihkossa. Jo hallitusneuvottelussa myös asia-argumentit alkavat painaa. Malttakaa se hetki, ja näyttäkää silloin, millä perusteilla vastustatte Nato-jäsenyyttä. Teillä on siinä ankara todistustaakka.

Kolumni: Perustuslakituomioistuin

Vallanjaon harmaa vyöhyke

Etelä-Suomen Sanomat 21.3.2019

Sote-ponnistuksen viimeinen erä päätyi nollatulokseen, eikä vain suoritus- vaan myös tyylipisteissä. Hallitus ei ehkä ollut tragedian ainoa tumpelo. Muutamat valiokunnat joutuivat hallitusta kurittaessaan sellaiseen turbulenssiin, että niidenkään ei voi sanoa selvinnen puhtain paperein.

Se ei välttämättä johtunut - ainakaan pääasiassa – valiokuntapuheenjohtajien ja jäsenten toiminnasta vaan myös siitä, että perustuslakivaliokunnan säädöspohjassa on valuvika. Sen jäsenet ovat lainsäätäjiä, joiden poliittisen mandaatin varassa tekemät perustuslain tulkintaratkaisut vaikuttavat muiden lakien soveltamiseen hallinnossa.

Perustuslakivaliokunnan jäsenet joutuvat melkein tuomarin rooliin, vaikka heidän päätöksensä ovat osittain poliittista toimeenpanoa. On hurskasta teeskentelyä kuvitella, että perustuslaillista lausumaa lakiesitykseen sorvaava kansanedustaja luopuisi sen hetken ajaksi hallitusohjelmasta ja oman puolueensa tavoitteista ja muuttuisi vapaaksi sieluksi, joka liikkuu oikeuden pyhässä korkeudessa kaiken poliittisen yläpuolella.  

Vallan kolmijaossa on harmaa vyöhyke, joka ulottuu lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan välisen rajan kummallekin puolelle. Tämän oudon asetelman ihmeellisin ominaisuus on se, että siinä oikeudenkäyttöä ei edusta tuomioistuin vaan tavaksi tulleen menettelyn vähitellen muodostama perustuslakikysymyksiin erikoistuneiden lainoppineiden joukko, jonka kokoonpano on jatkuvassa muutoksessa.  

Joitakin vuosikymmeniä sitten eduskunnan valtiosääntötulkintaa hallitsivat professorit Mikael Hidén, Antero Jyränki ja Ilkka Saraviita, Tupu, Hupu ja Lupu, kuten silloin sanottiin. Tämän perustuslaillisen kolminaisuuden asiantuntijalausuntoja ei ollut tapana kiistää. Nyt heidän raivaamaansa sarkaa viljelee ilmeisesti muutamien kymmenien oppineiden joukko, jonka jäsenien lausuntoja voidaan tarpeen ilmetessä kilpailuttaa keskenään.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sotepyörityksessä käyttämä tapa juoksuttaa asiantuntijoita kommentoimassa hallituksen esitysten eri versioita ei tainnut olla pelkkää totuuden tuskaista etsintää. Seassa saattoi olla myös poliittista kikkailua sotelakien käsittelyn vauhdittamiseksi tai niiden tuhon varmistamiseksi. Muuksi on vaikea tulkita esimerkiksi sotefarssin viime vaiheessa nähtyä kissa-ja-hiiri-leikkiä siitä, jatketaanko vai lopetetaanko asiantuntijoiden kuuleminen.

                                            x                    x                    x

Tämän sirkuksen seuraaminen palautti mieleen vuosikausia silloin tällöin toistamani ajatus perustuslakituomioistuimen tarpeellisuudesta. Sotekuviot nostivat esiin uuden perusteen tällaiselle oikeusjärjestelmän rakenneuudistukselle. 

Perustuslakituomioistuimen tehtäviin voitaisiin kirjata ennakolausunnon antaminen perustuslakiin kytkeytyvistä hallituksen lakiesitysluonnoksista ennen niiden lähettämistä eduskuntakäsittelyyn. Se voisi antaa ryhtiä nyt heikkolaatuiseksi moitittuun lainvalmisteluun ja keventäisi valiokuntien taakkaa.

Korkeimman oikeusasteen antama lainvoimainen päätös hallituksen esityksen yhteensopivuudesta perustuslain kanssa vapauttaisi valiokunnan jäsenet perutuslain tulkinnan hienosäädöstä. Koemielessä voitaisiin ehkä pohtia sitäkin, tarvittaisiinko perustuslakivaliokuntaa ollenkaan.

Jos korkein oikeusaste vartioi lainvalmistelun perustuslaillisuutta, sen viesti kulkeutuu kirkkaana ja voimakkaana suoraan sektorivaliokuntiin. Jos hallituksen esityksen käsittelyssä kehittyy perustuslakituomioistuimen kannanotoista poikkeava näkemys, eduskunta voi käyttää lainsäädäntövaltaansa, mutta perustuslakituomioistuimen lausumasta poikkeava poliittinen tahto olisi toteutettava perustuslaille säädetyssä vaikeutetussa järjestyksessä. 

Pikakommnentti 15.3.2019: Mielenosoituksen sanoma

Nuorten opiskelijoiden ilmastomielenosoitus aiheutti kummallisen mielenliikahduksen. Olen aina ajatellut, että joidenkin toisten tekemien banderollien retuuttaminen pitkin katuja ja joidenkin muiden kirjoittamien iskulauseiden karjuminen TY-kuvausryhmien mieliksi on erityisen turhanpäiväistä toimintaa. Mutta nyt äkkiä huomasin ajattelevani, että noilla nuorilla on tärkeä pointti, selvä sanoma, ja heidän tapansa sen esittämisessä on vastaansanomattomasti looginen ja sitten vielä kaiken kukkuraksi iloinen. Olisinpa melkein voinut marssia heidän kanssaan pitkin katuja ja toreja.

Pikakommenentti 13.3.2019: Mistä rahat?

En oikein ymmärrä, miksi nimenomaan nuorten ehdokkaiden pääsy eduskuntaan olisi erityisen hyvä asia. He kyllä varmaan pystyvät esittämään monenlaisia ajatuksia siitä, mitä kaikkea heille hyödyllistä pitäisi eduskunnassa säätää. Monet niistä asioista olisivat luultavasti hyödyllisiä koko kansallisen yhteisön kehityksen kannalta. Mutta pitäisi myös olla jonkinlainen taju siitä, mistä tähän kaikkeen tarvittava raha voisi tulla. Poliittiseen päätöksentekoon tarvitaan myös kokonaistaloudellista tilannetajua pitkällä sihdillä myös siitä, eikä vain siitä, mikä olisi kivaa juuri nyt.    

Pikakommentti 12.3.2019: Raportin sanoma

Kolmen mahtiministeriön tuottama raportti on tervetullut viileä tuulahdus suomettuneesti tunkkaiseen keskusteluilmastoon. Sen pontti ei ole se, miten voisimme parhaiten ilahduttaa Kremlin herroja, vaan se, miten voisimme parhaiten edistää Suomen turvallisuutta.  Mitä enemmän Venäjä paahtaa Suomen Nato-jäsenyyttä vastaan, sitä selvemmin se todistaa, että juuri Nato-jäsenyys on se asia, jota Suomi tarvitse lähivuosien aikana kaikkein eniten. .

Pikakommentti 12.3.2019: Mitä Niinistö sanoi

Seitsemän tähden liikkeen puheenjohtaja Paavo Väyrynen esitteli Paasikivi-seuran järjestämässä vaalipaneelissa ajatuksiaan kuin olisi siteerannut presidentti Sauli Niinistöä. Muistini mukaan hän kertoi Niinistön sanoneen, että jos Venäjä alkaa nähdä Suomen Naton kaltaisena vihollismaana, Suomen on korostettava liittoutumattomuuttaan.

Luultavasti hän viittasi presidenttivaalin lähestyessä Helsingin Sanomissa 4.1.2018 julkaistuun haastatteluun. Niinistö kysyi siinä itseltään, millaisessa tilanteessa hän voisi vakavasti harkita Nato-jäsenyyttä. Toinen hänen vastaukseksi kuvaamansa tilanne meni näin: Jos venäläiset alkavat nähdä Suomen ”samanlaisina vihollisina kuin Naton, olemme menettäneet mahdollisuuden pysyä kriisien ulkopuolella, ja silloin ei ole mitään hävittävää. Silloin sitä on vakavasti harkittava”.

Väyrysen tulkinta tästä osoittaa melkoista luovuutta. Useimmille se näyttää kai siltä, että siinä Niinistö puhui Nato-jäsenyydestä eikä sotilaallisesta liittoutumattomuudesta.

Pikakommnetti 8.3.2019: Kuka kantaa vastuun

Toimitusministeristön aseman surkuttelu kannattaa rajoittaa sisäpolitiikkaan. Sillä aluella sellainen porukka on tietysti täysin rampa ankka. Mutta EU-politiikassa, kansainvälissä tilanteissa ja turvallisuusasioissa, sotilaallisista kriiseistä puhumattakaan asia on erinomaisen selvä. Maalla on aina hallitus, hallitus, ja hallitus.

Toimitusministeristö kantaa kaiken aikaa täyden vastuun kaikista asioista. Toimitusministeriön asemassa on sellainenkin piirre, että se luultavasti tukeutuu poliittista hallitusta enemmän virkamiesosaamiseen. Varsinkin kaikkein pahimmissa kuviteltavissa olevissa tilanteissa se ei ole yhtään huono tilanne.

Pikakommentti 8.3.2019: Miten se nyt menikään

Hallitus erosi, kun sote romahti. Vai oliko se niin päin, että hallitus romahti ajat sitten, mutta sote vasta nyt. Vai niinkö, että sote romahti syksyllä, mutta hallitus huomasi sen vasta keväällä. Joka tapauksessa näin ehkä saatiin rokotus maakuntahallinnon mammuttitautia vastaan.

Pikakommentti 7.3.32019: Nato-optio

Nato-optio on väärä ja harhaan johtava iskusana. Se luo kuvitelmaan siitä, että Suomella olisi joku myötäsyntyinen oikeus Nato-jäsenyyteen. Ei ole. Mutta jos Suomen Nato-jäsenyys on Naton kannalta toivottava ja tarpeellinen, se on eri juttu. Nyt on sellainen tilanne. Nato tarvitsee Suomea ja se on Suomen etu.

Kauhein skenaario, mikä Baltian puolustuksesta vastaavia Nato-komentajia ahdistaa on se, että heidän puolustuksensa sivusta ja selusta on avoin. He tarvitsevat Suomen ja Ruotsin yhteistyötä. Tämä uhka näkyi jo suomalaisen koululaivan Matti Kurjen saunaillassa 16.6.1970 neuvostoliittolaisen kommodorin suomalaisten saunotuksen, voileipien ja oluen hersyttämässä opastuksessa. (Jukka Tarkka: Karhun kainalossa ss. 79-80)

Hän todisti, että suomalaiset ihan turhaan hersytellä puolueettomuuttaan, koska Neuvostoliitto on joka tapauksessa päättänyt kriisin tullen ottaa haltuunsa Suomen etelärannikon satamat ja lentokentät.  Presidentti Urho Kekkonen on tallentanut tästä kertovan raportin vuosikirjaansa. Sinne hän sijoitti sellaisen materiaalin, jota arveli myöhemmin tarvitsevansa.

Kolumni 7.3.2019: VIRON ITSENÄISYYS

Ulkopolitiikan pohjavirrassa kulkee historia

Etelä-Suomen Sanomat 7.3.2019

Tohtori Markku Reimaan uusin kirja kertoo sota-ajan vaikutusvaltaisesta, mutta melko näkymättömiin jääneestä huippudiplomaatista Aaro Pakalahdesta (Kekkosen kuiskaaja, Docendo 2019). Hän selostaa siinä melkein ohimennen tilanteen, josta alkoi pitkään piilossa pysynyt historiallinen jatkumo.

Kun Neuvostoliitto oli kesällä 1940 miehittänyt Viron, sen Helsingin-lähettiläs Aleksander Warma jäi Suomeen. Hän neuvotteli ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä silloin toimineen Pakaslahden kanssa Viron Helsingin-lähetystön asemasta.   

Warma esitti sanamuotoa ”lähetystö keskeyttää toistaiseksi toimintana”, mutta Pakaslahti halusi muotoilua ”lähetystö lopettaa toimintansa”. Warma piti pintansa ja Pakaslahti lopulta hyväksyi virolaisten viimeistelemän nootin. Lähetystö ilmoitti siis keskeyttävänsä toimintansa toistaiseksi.

Nämä Viron katastrofista kesällä 1940 kertoneet sanat saivat 50 vuotta myöhemmin hämmästyttävän painoarvon. Silloin Esko Ahon hallitus pohti presidentti Mauno Koiviston johdolla Suomen asennetta uudelleen itsenäistyneeseen Viroon.

Reimaa kertoo kirjassaan osallistuneensa ulkoministeriön poliittisen osaston edustajana neuvotteluun pääministerin avustajien kanssa. Tässä pohdinnassa hän onnistui samalla osastolla työskennelleen valtiotieteen tohtori Alpo Rusin kanssa osoittamaan pääministerin kanslian väelle, että Suomi ei koskaan kansainvälien oikeuden muotojen mukaisesti tunnustanut Viron liittämistä Neuvostoliittoon.    

Pääministeri Aho oivalsi heti tämän historiallisen havainnon poliittisen merkityksen. Presidentin kanssa neuvotellessaan hän esitti voimakkaasti, että Suomen ei tarvinnut enää tunnustaa Viron itsenäisyyttä. Se oli tunnustettu jo 1919, eikä tunnustus menettänyt merkitystään Viron miehityksen aikana.  

Presidentti Koivisto näyttää heti todenneen, että Ahon esityksessä oli poliittista pontta ja historiallista kantavuutta. Siltä istumalta Koivisto luopui pitkään harjoittamastaan ajan peluusta suhteessaan Viroon. Kun sen itsenäisyyttä voitiin pitää selviönä, vuoden 1990 tilanteen ratkaisuksi riitti diplomaattisuhteiden palauttaminen.  

Tätä vaihetta lyhyesti sivunneessa kirjassani Venäjän vieressä (Otava 2015) olen todennut, että kokeneen presidentin ja aloittelevan pääministeri suhde näyttää muuttuneen ratkaisevasti tässä Viroa koskeneessa päätösprosessissa. Aho saavutti Koiviston luottamuksen ja heidän välilleen lähti kehittymään hyvin toimiva yhteistyösuhde.

Se ilmeni heti. Kun ratkaisu oli tehty, Koivisto antoi Ahon tehtäväksi selostaa tilanne ulkona odottaneille uutisnälkäisille toimittajille. Tämän suuruusluokan päätöksen julkistaminen olisi ajan tavan mukaan kuulunut presidentille tai ulkoministerille, mutta nyt Koivisto antoi tilaa ja näkyvyyttä nuorelle pääministerille. Ulkoministeri Paavo Väyrynen joutui muiden minisetrien rivistössä seuraamaan sivusta, miten Aho loisti asetelmassa, joka olisi oikeastaan voinut kuulua hänelle.  

Miehitetyn Viron Helsingin-lähetystön asemaa kuvaamaan 1940 valitut sanat antoivat puoli vuosisataa myöhemmin Suomelle mahdollisuuden tukea Viron itsenäisyyden palautumista eleellä, jonka kauneus kumpusi näiden maiden yhteisestä historiasta.

Tekee mieli tiivistää kaksi mahtipontista oppisisältöä tästä pitkästä kehityskaaresta. Ulkopolitiikan ja diplomatian johtajien kannattaa seurata, millaista historiasta periytyvää oheistietoa kulkee oman ajan tapahtumien pohjavirrassa. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että linjanvalintoja valmistelevissa organisaatioissa on historian tuntijoita ja historiantutkimuksen työtapojen osaajia.   

Pikakommentti 1.3.2019: Iltalypsyn paikka

Kuinkahan monta kertaa peräjälkeen näille perustuslakiasiantuntijoille pitää tarjota iltalypsyjakkaraa. Jos sote tai tiedustelulakipaketti tai milloin mikäkin iso asia on niin perusteellisesti päin pieleen kaikilta osiltaan, niin mitäpä jos he yhdellä kerralla pläjäyttäisivät pöytään koko sen kauheuden julkisuuteen saman tien.

Näyttää siltä, että TV:n iltauutisten tarjoamaa julkisuusglooriaa ei voi vastustaa. On varmaan kivaa paistatella kansallisen median loisteessa ilta toisensa jälkeen esittämällä vakavaa huolestumista milloin mistäkin pilkun paikasta milloin minkäkin valiokunnan mietinnöstä. Jos tämä kaikki on perustuslakiasiantuntijoille niin kristallinkirkkaasti selvää jo alun perin, niin mitäpä jos ilmoittaisivat sen julkisuuteen alkajaisiksi saman tien yhdellä kerralla.  

Pikakommentti 28.2.2019: Omat koirat purivat

Sen siitä saa, jos presidentti öykkäröinnillään karkottaa kaikki vähänkin kansainvälistä kokemusta saaneet virkamiehet avustajakunnastaan ja lähtee soitellen sotaan vain sillä perusteella, että juuri hän on maailman paran diilin tekijä.
Mahalaskuun päätynyyttä huippukokousta Trumpin hallinnossa valmistelleella virkamieskunnalla ei selvästikään ollut harmainta aavistusta siitä, mistä asemista Pohjois-Korea lähtee neuvotteluihin, ja mitä se sieltä hakee. He taluttivat presidenttinsä ansaan huomaamatta sitä itsekään.
He taluttvat presidenttisä ansaan huomaamatta sitä edes itsekään. Ja hämmästys on hirmuinen, kun kyynisen diktaattorin mielistely ja julkinen nöyristely hänen edessään ei johdakaan diiliin. Diilin tekijät ovat nykyisin ihan muualla kuin Valkoisessa talossa.

Pikakommentti 26.2019: Miten laki säädetään

Kannatan ajatusta valtion kustantamasta toisen asteen koulutuksesta. Silti kauhu täyttää sydämen kun niin tärkeän asian virittäneet kansalaisaloitteen puuhaihmiset  eivät ole ottaneet selvää niin yksikertaisetsaa perusaisasta kuin se, että miten uusi lainsäädäntö käynnistyy eduskunnassa. He todella tarvitsevat sitä koulutusta, jonka hankkimista haluavat tehostaa.

Kolumni 21.2.2019: YHDESSÄ YKSIN

Suomi ja Ruotsi yhdessä yksin

Etelä-Suomen Sanomat 21.2.2019 
Suomalainen ajatuspaja Libera ja sen ruotsalainen kollega Frivärld ovat pohtineet Itämeren turvallisuustilannetta. Siitä syntyi Hanasaaren kulttuurikeskuksessa toteutettu pikaseminaari, jonka otsikko pelkisti nokkelasti Suomen ja Ruotsin yhteiselon ongelman: Yhdessä yksin? Onnittelut sen keksijälle. Harvoin näkee näin tiiviistä ajatuksen ja sanonnan ristiinkytkentää. Varsinkin kun siihen on liitetty kysymysmerkki.

Seminaarin istunnot syvensivät yllättävästi sen pääotsikon sisältöä. Näiden pohjoismaiden turvallisuuspoliittinen läheisyys ei ole ihan niin herttaista kuin on tapana julistaa. Ruotsi on sittenkin sen verran yksin, että Suomi ei voi olla ihan täysin yhdessä sen kanssa.    

Ruotsi on yhteistyössä Yhdysvaltain ja Naton kanssa yhtä innokkaasti kuin Suomi, mutta virallisissa lausunnoissaan se torjuu Nato-jäsenyyden kaikissa olosuhteissa, ainakin nykyisen. 

vähemmistöhallituksen elinaikana. Suomi taas korostaa mahdollisuuttaan jatkojalostaa yhteistyötä lännen kanssa Nato-jäsenyydellä. Tällä jakolinjalla naapurukset ovat erillään. Suomi voi kuvitella olevansa yhdessä myös Naton kanssa, mutta Ruotsi ei. Ruotsi on vähän enemmän yksin kuin Suomi.

Naapurit ovat sitoutuneet vain siihen, että Nato-asiassa ei aiheuteta toiselle yllätyksiä, kuten EU-kysymyksessä aikoinaan. Ne eivät ole sitoutuneet yhdessä liittymään Natoon eivätkä yhdessä pysymään siitä erossa. Jos Suomi arvioi tarvitsevansa puolustusliiton jäsenyyttä ja voivansa sen saavuttaa, Ruotsille annettu sitoumus täyttyy sillä, että Suomi ajoissa ilmoittaa aikomuksestaan. Ruotsi sitten joko sopeutuu siihen tai seuraa mukana. Kumikin päättää itse.  

                                            x                    x                    x

Ruotsin turvallisuuspolitiikkaa määrävään asemaan päässeet poliitikot unelmoivat maansa puolueettomuuden ikuisuudesta. Samaa väljähtänyttä nostalgiaa on Suomen Nato-vastaisten populistien haikailussa yya-ystävyyden perään.

Ruotsin demarivetoisen Nato-kammon oudoin piirre on sen osoittama tietämättömyys tai piittaamattomuus siitä, millä säännöillä nyt pelataan. Nyt on voimapolitiikan korkeasuhdanne. Voimaa vastaan voi puolustautua vain vastavoimalla ja pelotteelta. Jos ei ole kovin paljon voimaa, jo kainokin liputus Nato-jäsenyyden mahdollisuudella luo pelotetta, joka opastaa Venäjää  varovaisuuteen. 

Ruotsin sosiaalidemokraatit ovat palanneet tämän valttikortin käsistään. Sama henki elää myös Suomessa, vaikka eduskunnan suuren enemmistön moneen kertaan hyväksymä turvallisuuslinja sisältää mahdollisuuden hakeutua Natoon. Ruotsi on joutunut turvallisuushämärässä elävän suuren puolueen komentoon. Sama uhkaa Suomea vielä tänä keväänä. Se ei lupaa hyvää Itämeren alueen turvallisuudelle

Euroopan turvallisuuden polttopiste on siirtynyt kylmän sodan aikaisilta sijoiltaan keski-Euroopasta. Se ei ole enää Fuldan kapeikossa Erfurtin ja Frankfurt am Mainin välillä. Se on siirtynyt tuhatkunta kilometriä Itämeren eteläosaan, Baltian puolustuksesta vastaavan Naton pohjoisen siiven selustaan Kaliningradin alueelle.  

Ruotsin hallituksen kummallisella asenteella voi kuitenkin olla raaka voimapoliittinen tausta. Ehkä tämän puolueettomuuden lippua kantavan jalon ritarin selustaa varmistaa edelleen Yhdysvaltain salainen turvallisuustakuu, kuten jo kylmän sodan aikana. Se tekisi ymmärrettäväksi myös Ruotsin käsittämättömän oma-aloitteisen aseistariisuutumisen parikymmentä vuotta sitten.

Suomen poliittisessa kentässä rehottavalle populistiselle Nato-kammolle on vaikea löytää edes tuollaista arvailuun perustuvaa selitysyritystä. Sille on vaikea keksiä muuta taustaa kuin yya-huumasta jääneen suomettumiskrapulan aiheuttama ajatuskatkos.    

Pikakommentti 20.2.2019: Kyy Alma Materin povella

Voi hyvä tavaton. Huomasin Hesarin Minne mennä-palstalta esitelmätilaisuuden, jonka teemana oli rakkauden mysteeri muinaisessa Egyptissä. Onpa mielenkiintoista. Miten ihmeessä ikivanhojen hautalöytöjen ja kulttirakennusten tutkimuksessa on päästy käsiksi noin jännään asiaan. Siis sinne.

Siellä kuulin, että pyramidin hautakammion paljaiden seinien mittasuhteet ovat piin kerrannaisia tai osia, ja siitä seuraa, että jos ihminen osaa laulaa taajuudeltaan oikean äänen, holvi alkaa resonoida. Pyramidien rakenne osoittaa, että niitä on alun perin alkanut rakentaa toistakymmentätuhatta vuotta sitten sammunut korkeakulttuuri, jolla oli koneelliset menetelmän kiven leikkaamiseen. Pyramidityömailla kymmeniä tonneja painavia kivijärkäleitä liikuteltiin levitaatiolla. Pyramidien kammioissa suoritetut rituaalit ovat palauttaneet kiviarkkuun suljetun totuuden etsijän oman persoonallisuutensa tuntemattomiin kerroksiin ja valekuoleman kautta opastaneet hänet kohti täydellistä totuutta. Ja tämän kaiken kuulin siinä Helsingin Yliopiston Porthanian luentosalissa, jossa väittelin tohtoriksi yli 40 vuotta sitten.

Miten ihmeessä tämän luentosarjan järjestänyt Forum Humanum ry on päässyt kyyn tavoin luikertelemaan minun Alma Materini povelle?

Pikakommentti 14.2.2019: Tiedustelun toimintakulttuuri

Fundamentalistit vaativat perustuslaillista kirkasotsaisuuta lainsäädännöltä, jonka pitäisi antaa Suomen tiedustelulle siltä tähän asti puuttuneet työkalut. Sen kansainvälisen toimintaympäristön keskeinen työmenetelmä on kieroilu, joka ei säikähdä, vaikka tiedustelu luiskahtaisi vakoilun ja sabotaasin puolelle.

Kannattaa varoa, että perustuslaillinen puhdasoppisuus ei jo etukäteen tylsistä niitä aseita, joilla Suomen tiedustelu saa puolustautua maan turvallisuutta uhkaavia epäystävällisiä toimijoita vastaan. 

Tulee mieleen sotasyyllisyysoikeudenkäynti, jota käsitelevä väitöskirjani tarkastettiin hyvin monta vuosikymmentä sitten. Siinä jouduttiin törkeästi loukkaamaan perustuslain kaikkein keskeisempiä säädöksiä Suomen pelastamiseksi vielä pahemmalta kohtalolta kuin se, mihin se oli jo joutunut.

Jos nyt vireillä olevan lakiuudistuksen jotkut tiedustelun kannalta tarpeelliset yksityiskohdat voisivat ehkä uhata joitakin perusoikeuksia, kysymys on luultavasti varsin pienistä oikeudenloukkauksista siihen verrattuna, mitä kaikkia menetelmiä kriisitilanteissa on jouduttu käyttämään.

Pelkkä perustuslaillinen oikeaoppisuus ei riitä pahojen aikeiden torjumiseen. Pitää ottaa huomioon myös se toimintakulttuuri, joka vallitsee tiedustelun työkentällä.

Kolumni 7.2.2019: TWIITIN TEHO

Voittaako twiitti perustuslain? Etelä-Suomen Sanomat 7.2.2019

Presidentti Donald Trumpilla on pakkomielle. Aina silloin tällöin pitää täräyttää jotakin uskomatonta, että huomattaisiin. Taktiikka toimii hyvin, mutta mediamyllerryksen nostaminen on helpompaa kuin sen käyttövoimaksi otetun poliittisen jymypaukun toteuttaminen.

Washingtonin vallan käytäviltä kuuluvien vihjeiden mukaan presidentti valmistelisi Yhdysvaltain vetäytymistä Natosta. Se voi tietysti olla klassinen harhautus media ohjaamiseksi kauhistelemaan välillä muutakin kuin vain Trumpin kompastelevaa muuriprojektia. Mutta voihan twiitti olla kivenkovaa propagandaakin. Trump korventaa eurooppalaisia siitä, että ovat ulkoistaneet turvallisuutensa rahoituksen Yhdysvalloille. Siihen hänellä on hyvät perusteet.

Toisen vihjetiedon mukaan kongressissa olisi valmisteilla tahdonilmaus, joka kaataisi presidentin sotilaallisen eristäytymispolitiikan heti alkuunsa. Jos kongressi alkaa etukäteen vastustaa presidenttiä, syntyy huikea mutta ei ennenkuulumaton jännite. Sellaisen draaman alkumuoto koettiin 100 vuotta sitten ensimmäisen maailmansodan päättyessä.

Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson johti voittajan elkein sodan hävinneen Saksan lopullisesti nöyryyttäneen Versaillesin rauhansopimuksen valmistelua. Hänen jo sodan aikana julistamansa 14 kohdan ohjelman tarkoituksena oli kitkeä kansainvälisestä politiikasta sota, valehtelu, vakoilu ja muut kieroilun muodot. Sellaisen ihanteellisen järjestyksen valvojaksi piti perustaa arvovaltainen maailmanjärjestö. Tämä kaikki kirjoitettiin Versaillesin sopimukseen ja niin syntyi Kansainliitto.

Versaillesin rauha oli Wilsonille loistava voitto, mutta kotikentällä omat koirat purivat. Republikaanien hallitsema senaatti ei halunnut ryhtyä demokraattien riveistä valitun presidentin johdolla eurooppalaisten katutappeluiden erotuomariksi. Senaatti ei hyväksynyt Versaillesin rauhansopimusta ja Yhdysvallat jäi presidenttinsä ideoiman Kansainliiton ulkopuolelle.

Nyt voi syntyä 100 vuotta sitten vallinneen asetelman käänteinen toisinto. Presidentti haluaa irtiottoa Euroopasta, mutta kongressi pelkää Nato-eron heikentävän Yhdysvaltain poliittista uskottavuutta niin, että siitä olisi enemmän haittaa kuin olisi hyötyä siitä, että puolustusmenoja voisi ehkä vähän pienentää. Ilmassa on suuren perustuslaillisen kriisin tuntua. Johdetaanko Yhdysvaltoja Valkoisesta talosta vai Capitol-kukkulalta?

Tilanne oli 100 vuotta sitten niin selvä, että tätä kysymystä tuskin esitettiin. Yhdysvaltain perustajaisät sommittelivat jo 1700-luvun lopulla liittovaltiolle perustuslain, jonka johtoajatuksena on rajata vahvan presidentin valta niin, että kenellekään ei tulisi mieleen pyrkiä diktatuuriin. Ensimmäisen maailmasodan loppuvaiheessa senaatti voitti presidentin kaikilla tuomariäänillä.

Yhdysvaltain perustuslain toisen artiklan toisen sektion toinen kohta on sama kuin 100 vuotta sitten. Sen mukaan presidentillä on oikeus solmia sopimuksia senaatin neuvojen ja suostumuksen mukaisesti, ja senaatti päättää niistä kahden kolmasosan enemmistöllä. Yhdysvallat liittyi Natoon kesällä 1949 kun senaatti hyväksyi äänin 83-13 Naton perustaneen Pohjois-Atlantin sopimuksen.

Voiko presidentin twiitti ohittaa perustuslain säädöksen mukaisesti tehdyn senaatin enemmistöpäätöksen? Vai tarkoittaisiko se vain Yhdysvaltain irtautumista Naton sotilaallisista rakenteista kuten Ranska vuosina 1966-2009? Siinä tapauksessa Pohjois-Atlantin sopimus olisi edelleen voimassa ja sitoisi Yhdysvaltoja. Sen viidennen artiklan mukaan maailman mahtavin supervalta voisi tukea hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Nato-maan puolustusta lähettämällä vaikkapa huopia ja telttoja.    

Pikakommentti 5.2.2019 : Kysymys

Illan uutiset herättivät kyysymyksen. Kumpi on tärkeämpi: Sekö, että joku desimaaliluku on jossakin lakipykälässä. Vai se, että on rahaa palkata sellainen määrä osaavaa väkeä, että hoidon taso on hyvä. Kumpaan ryhmään kuuluvat oppositiopuoueet, populistivetoiset hallituspuolueet ja Petteri Orpo?