keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

LUUTUNET TOTTUMUKSET EIVÄT NYT AUTA

Suomea uhkaavien turvallisuus- ja kansantalouskriisien hallintaa hämmentää kaksi instituutiota, joiden kyky ymmärtää nykyisiä ongelmia on rajoittunut. Oikeusoppineiden näkökenttänsä ovat vain lakikirja ja sopimustekstit. Ammattiyhdistysliikkeen johto tähyää peruutuspeilistä loistavaa menneisyydestään. Siihen aikaan he pystyivät lakoillaan jyräämään työnantajaliitot maanrakoon.  

Kansantalous liukuu kohti katastrofia ja samaan aikaan Venäjän johto villiintyy täysin arvaamattomaksi muslimiterrorismin röyhkeydestä ja lännen uudelleen aktivoituvasta Ukrainan tuesta. Näitä asioita ei ole kirjoitettu juristieliitin pyhiin kirjoituksiin eikä niitä voi opiskella ammattiyhdistysliikkeen loiston päivien historiasta. Ay-johtajilla ja juristieliitillä on edelleen perinteinen vaikutusvalta, mutta ei eväitä tämän ajan suurimpien riskien ymmärtämiseen.  

Suomea uhkaa idän tuplaterrorismin ja kansantalouden romahduksen lisäksi sopimuksista sokeutuneiden kirjanoppineiden jälkijättöisyys. Onneksi hallitus ja poliittinen eliitti toimivat reaalipolitiikan oppien mukaisesti. Siitä pelästyeet voivat kauhistella, että poliitikot turvautuvat Nicolo Machiavellin ja Carl von Glausewitzin oppeihin ruhtinaan ja sotapäällikön taidosta. Niin voi olla, mutta kun ajan riento on raju, tarvitaan kovia otteita. Onneksi sitä menoa säätelee demokraattisesti vaaleilla valittu eduskunta.

Kun kansallinen turvallisuus ja yhteiskunnan hyvinvointia tuottava yritystoiminta ovat vaarallisessa kriisissä, juristerian ja ammatillisen järjestäytymisen pyhät opit eivät päde.  Nyt päätöksiä ohjaavat kansallisen turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarpeet. Silloin saavat väistyä ne klassisen juridiikan ja totunnaisen työmarkkinaperinteen säännöt, jotka estävät turvallisuuden ja hyvinvoinnin varmistamisen.

Tämä tilanne on uusi normaali. Sen asettamilla ehdoilla on uudistettava kansainvälinen sopimusoikeus ja sen voi tehdä vain kansainvälinen yhteisö. Työmarkkinoiden rakenneuudistus voidaan tehdä Suomen eduskunnassa, jos ammattiliitot eivät pysty siihen.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti