keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Kolumni: RÄYHÄÄMÄLLÄ JOHTAMISEN LOPPU?

Etelä-Suomen Sanomat 3.10.2019
Presidentti Donald Trump on joutumassa pahempaan kiipelin kuin kertaakaan lyhyen mutta kauhean presidenttikautensa aikana. Tähän mennessä aloitetuista tutkintayrityksistä raskain koskee hänen hallintonsa Venäjä-yhteyksiä.
Selkäpiitä karmii jo pelkkä ajatus vieraan vallan tuen havittelusta supervallan presidentinvaaliin. Mutta tähän mennessä tutkinta on koskenut vain sitä, sanoiko Trumpin perheenjäsen tai vaalitoimiston tai presidentinkanslian toimihenkilö presidentin puolesta jotakin jollekin, ja toimiko hän esimiehensä toimeksiannosta tai tieten tai oletetun valtuuden varassa.
Ei ole näyttöä presidentistä savuava ase kädessä, eikä ehkä asetta ollenkaan. Avustajat vain kohelsivat, melko varmasti Trumpin tieten ja kannustaen, mutta sitä on vaikea näyttää toteen oikeudenkäynnissä merkitsevällä tavalla. Ja vaikka näyttö onnistuisikin, sehän on pelkästään tyhmän avustajan vika, että menee tekemään hölmöyksiä, ehdottipa tai toivoipa tai sallipa sen kuka tahansa.
Yhdysvaltain ja Ukrainan presidenttien puhelinkeskustelu on toista maata. Finanssimaailman rumat temput osaava manipulaattori talutti kokemattoman kollegansa ansaan. On aika outoa tehdä niin ihmiselle, jolta on pyytämässä apua. Myötähäpeä molempia kohtaan täyttää mielen. Että joku kehtaakin käyttää ylivoima-asemaa noin säälittävän kollegan naruttamiseen. Mutta se on pelin henki. Niin se vaan menee. 
Trump talutti avuttoman puhekumppaninsa mihin tahtoi, mutta taisi samalla mennä ansaan itsekin. Nyt tutkintaprosessissa on ensimmäistä kertaa tilanne, jossa presidentti oli henkilökohtaisesti suhmuroimassa vaalitukea itselleen.
Näyttönä on tosin vain äänitallenteesta tehty muistio. Alkuperäisen tallenteen tuhoaminen on arkijärjen mukaan varma merkki siitä, että Trump on höpöttänyt itseensä umpikujaan, mutta sillä ei ole todistusarvoa, kun dokumentti puuttuu. Se on kuitenkin fakta, että presidentti soitti kollegalle, ja puolustuksen tehtävänä on todistaa, että puhuttiin pelkkiä tyhjänpäiväisiä mitättömyyksiä.
Trumpille kävi ehkä kohtalokas moka melkein samaan aikaan kuin Britannian raikulipääministerille. Boris Johnson sai korkeimmalta oikeudelta epätavallisen kiukkuisesti muotoillun lausuman päin näköä. Hän luuli, että pääministeri voi jyrätä yli maailman arvovaltaisimpiin kuuluvan parlamentin ja pakottaa kuningattaren myötäilemään törkeää pääministeriään.  
Jos kuningatar olisi torjunut pääministerinsä neuvon parlamentin lomauttamisesta, hän olisi rikkonut hallitsijan lähes pyhää käytöskoodia melkein yhtä rajusti kuin pääministeri teki lomauttamalla parlamentin. Heidän toimintansa ero on siinä, että pääministeri antoi laittoman neuvon, mutta kuningatar noudatti kirjoittamatonta sääntöä.  
Jos valtiomiehiksi alamittainen poliitikko päätyy presidentiksi tai pääministeriksi, se johtaa ennemmin tai myöhemmin katastrofiin. Viime viikkoina on syttynyt heikko toivon kipinä. Ehkä nyt lopultakin nähdään, miten rähjäämällä johtamiselle tulee seinä vastaan.
Tai sitten ei. He ovat valikoituneet hallitustensa päämiehiksi demokratian sääntöjen mukaisesti. Jos kansat valitsevat johtajansa pilan päiten ja kiusaa tehdäkseen, ne saavat, mitä ansaitsevat. Sellaiseen tilaan päätyneet demokratiat voivat tehdä saman vielä uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti