sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Pikakommentti 23.12.2018: Kaikkein Korkeimmin Kunnioitettu Presidentti


Nato on nyt Suomelle tärkeämpi kuin Yhdysvallat. Trump on romahduttanut johtamansa maailmanlaajuisesti ylivoimaisen mahtitekijän pellesirkukseksi. Tästä eteenpäin Suomen turvallisuuspolitiikan perusratkaisut tehdään Natossa, jossa on sentään muitakin päätöksentekijöitä kuin twiitti-Trump.  

Kauhu johtuu siitä, että Suomen puolustusrakenteen sotilastekniset perustekijät on 1990-luvun alussa sidottu Yhdysvaltoihin, mikä silloin näytti kauaskantoiselta, ja on tähän asti toiminut häikäisevän loistavasti. Kukaan ei silloin pystynyt kuvittelemaan mitään niin uskomatonta kuin Yhdysvaltain Kaikkein Korkeimmin Kunnioitettu presidentti Donald Trump.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti