Uusi kirja: SUOMEN TIE LÄNNEN TURVAAN

Tänään julkistettiin uusin kirjani LÄNNEN TIELLÄ PAASIKIVESTÄ NIINISTÖÖN (Otava 2018). Tiivistin sen pääsisällön Etelä-Suomen Sanomissa julkaistuun kolumniin.

Suomen tie lännen turvaan  

Etelä-Suomen Sanomat 4.10.2018

J. K. Paasikivi alkoi 1940-luvun lopulla varovasti hakea Yhdysvaltain suojaa Neuvostoliiton uhkaa vastaan. Suomen tilanne näytti synkältä, mutta kommunistien valta-aseman romahdus kesän 1948 eduskuntavaaleissa vahvisti Yhdysvaltain uskoa Suomen mahdollisuuksiin.

Yhdysvaltain Suomelle myöntämien valtionlainojen korot ja lyhennykset ohjattiin Asla-rahastoon, joka vuodesta 1950 lähtien myönsi apurahoja suomalaisen yliopistoväen opiskeluun ja tutkimus- tai opetustyöhön yhdysvaltalaisissa yliopistoissa. Asla-ohjelma oli Suomen henkisen ilmaston merkittävimpiä piilovaikuttaja sotien jälkeisinä vuosikymmeninä.

Yhdysvaltain sotilastiedustelu alkoi 1953 testata suomalaisten kollegojen yhteistyöhalukkuutta.

Suomen tiedustelu luovutti länteen perusteellisen kartta-aineiston toiminta-alueestaan. Yhdysvaltain tiedustelu toimitti Suomen seismologisille tutkimuslaitoksille Neuvostoliiton Jäämeren alueella tekemien maanalaisten ydinasekokeiden seurantaan sopivaa havaintokalustoa.

Suomen sotilastiedustelun kylmässä sodassa osoittama yhteistyövalmius ja suorituskyky on voinut etäisesti vaikuttaa vielä 2000-luvulla Yhdysvaltain valmiuteen siirtää aseteknologista huippuosaamistaan suomalaisille. 

                                            x                    x                    x

Urho Kekkosen neuvostomyönteisyys heikensi 1950-luvun lopulta lähtien Yhdysvaltain luottamusta Suomeen. Länsisuhteet paranivat taas 1970-luvulla, kun Suomi nosti kansainvälistä profiilia ja torjui Neuvostoliiton räikeän tunkeilun.

Suhteita Yhdysvaltoihin rasitti 1970-luvun lopulla suomalaisten antama väärä tieto Neuvostoliiton painostuksesta ja syvänmeren sukellusteknisen huippuosaamisten myynti Neuvostoliitolle 1980-luvulla.

Suomen irtautuminen yya-sopimuksesta ja Hornet-kaluston hankinta ilmavoimille 1990-luvu alussa mullistivat Yhdysvaltain suhteen Suomeen. Kun Nato sitoutui 2010-luvulla Baltian puolustukseen, Suomen valmius Itämeren puolustusyhteistyöhön paljasti uuden kytköksen. Asiantuntijapiireissä oli jo kauan tiedetty, että Suomi tarvitsee Natoa, mutta nyt ilmeni sen lisäksi, että Nato tarvitsee Suomea.   

Hornet-investoinnin jälkeen Suomen hankkimat keskeiset asejärjestelmät ovat läntistä juurta ja elävät samassa aseteknisen tiedon ja taidon vuossa kuin Naton kova kalusto ja sen taistelujärjestelmät.

Valittua linjaa jatkoivat ja vahvistivat 1990-luvulla toteutetut taistelupanssari- ja helikopterihankinnat ja tykistöaselajin terästäminen. Hornet-järjestelmän teho nousi uudelle tasolle 2000-luvulla hankitulla risteilyohjusteknologialla ja samoihin aikoihin avattiin mahdollisuus ostaa uusinta huipputeknologiaan perustuvia meripuolustusohjuksia. Osaan näistä hankinnoista liittyi pitkään aikatauluun sidottu aseteknisen huippuosaamisen kehitys yhteistyössä Yhdysvaltain kanssa.

Lännen julki lausumaton mutta käytännössä selvästi osoitettu valmius rakentaa Itämeren puolustusta myös Nato-alueen ulkopuolelle tuotti Suomelle yllättävää lisäarvoa. Natolle alkoi olla tärkeää, että Suomi pystyy kaikissa tilanteissa pitämään alueensa omassa hallinnassaan. Suomella on kerrankin sellaista, mitä länsi tarvitsee ja arvostaa.

Suomen aseellisen puolustuspolitiikan johto ymmärsi hyödyntää uudessa tilanteessa avautuneet näkymät. Vallassa 2010-luvun alkupuolelle asti ollut piilopasifistinen poliittinen johto joutui henkiselle epämukavuusalueelle, mutta ei kehdannut torjua uutta suuntaa ideologisin perustein, sillä puolustusrakenteen viritys läntiseen yhteistyöhön perustuu turvallisuusympäristössä todetuista muutoksista tehtyihin järkeviin johtopäätöksiin. Sitä sanotaan reaalipolitiikaksi.