Kolumni 13.7.2017: Populismista realismiin

Etelä-Suomen Sanomat 13.7.2017

Perussuomalaisessa myllerryksessä keskustelun yleisimpien käsitteiden sisältö alkoi mennä sekaisin. Ne tarkoittavat puhujasta riippuen erilaisia asioita, ja saavat vaihtelevia merkityksiä samankin kommentaattorin eri tilanteissa käyttämissä lausumissa.

Minua moitittiin populismin ja rasismin käsitteiden käyttämisestä yhtä huolimattomasti kuin kylmän sodan aikana käytettiin termiä neuvostovastaisuus, joka oli pelkkä leimakirves. Sillä merkittiin kaikki pahoina pidetyt ilmiöt.

Neuvostovastaisuus ei aikoinaan ollut, eikä rasismi ole vieläkään välitöntä vallantavoittelua. Ne ovat tavallisesti vain julkisuudenkipeää itsetehostusta. Populismi eroaa näistä kahdesta siinä, että se pyrkii vallan käyttäjäksi, ja on silloin tällöin onnistunutkin, myös läntisissä demokratioissa.

Populismi luottaa siihen, että ihmisten tieto yhteiskunnallisista asioista on heikolla tolalla, eikä heitä kiinnosta oman tietämyksensä kehittäminen. Populismi ei perusta poliittista ohjelmaansa havaittujen ilmiöiden järkiperäiseen arvioon. Se hakee kannatuksensa kehittämällä ihmisiä mahdollisimman tuikeasti kiukuttavia väitteitä ja toistamalla niitä loputtomasti ja perustelematta.

Tämä ei tarkoita sitä, että populismi olisi huonosti koulutettujen vähävaraisten syrjäytyneiden leipälaji. Politiikassa on silloin tällöin nähty huikeita populisteja, jotka ovat hyvin koulutettuja ja vauraita korkean tason päättäjiä.

Mutta julkisuudessa on myös vaikuttavia personallisuuksia, jotka ovat kehittäneet sydämen sivistyksen, elämänkokemuksen ja arkijärjen varassa realistisen näkemyksen yhteiskunnan rakenteista ja niiden muuttamisesta. Tällaiset kansanvallan tervaskannot ovat myrkkyä populismille.   

                                        x                           x                           x

Perussuomalaisten hajaannus johtui siitä, että puheenjohtaja Timo Soini ohjasi puolueen vapaasti vellovasta populismista normaaliin eduskuntatyöskentelyyn. Sitä työtä ei tehdä kyllästämällä hallitusohjelma ja lainsäädäntö kansanjoukkoja innostavilla iskulauseilla. Siinä sovitaan asioista muiden parlamentaarista vastuuta kantavien puolueiden kanssa. 

Tämä Soinin linjaus on yhteiskunnallista sankaruutta, mutta tulee hänelle poliittisesti kalliiksi. Hän irtautui luomansa puolueen henkisestä ytimestä, joka on peräisin populistisesta unelmamaailmasta.

Haluaisin sanoa Soinin valitsemaa linjaa reaalipolitiikaksi, vaikka se termi kantaa kylmän sodan ajalta periytyvää raskasta tunnelatausta. Silloin reaalipolitiikka tarkoitti useimmille suomalaisille mukautumista Neuvostoliiton tahtoon vastahakoisesti yya-sopimuksen hengessä. Noita kahta realiteettia ei enää ole. Siksi reaalipolitiikka tarkoittaa nyt ihan muuta kuin kylmän sodan aikana.

Reaalipolitiikka voidaan määritellä entistä yksinkertaisemmin ja niin, että termi sopii turvallisuuspolitiikan lisäksi kaikkeen muuhunkin valtiolliseen toimintaan.  Sen perussisältönä on, että politiikkaa johdetaan arkilogiikan mukaisella päättelyllä, joka perustuu havaittavissa oleviin yhteiskunnallisiin tosiasioihin. Tämä on röyhkeän arkinen määritelmä, joka ei päde tieteellisen teoretisoinnin ylätasoilla. Luulisin kutenkin, että näin karulla otteella pärjäillään arkielämässä aika hyvin.

Tärkeintä siinä on se, että ratkaisuja ei rakenneta tyhjistä iskulauseista, joita kaikki puolueet tuottavat yhtä kiivaassa tahdissa kuin populistit. Reaalipolitiikassa ongelmien ratkaisuun käytetään vallitsevien olojen ja niistä aukeavien ratkaisuvaihtoehtojen johdonmukaista arviointia. Lähestymällä tällaista reaalipolitiikkaa Soini menetti asemansa populismin lipunkantajana, mutta voi löytää uusia mielenkiintoisia polkuja toisenlaisissa maisemissa.