keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Kolumni 9.2.2017: Passi, virka ja vala

Etelä-Suomen Sanomat 9.2.2017

Virkamiehen kaksoiskansalaisuus ei ole vastavakoilun painajainen, oikeastaan päinvastoin. Turvallisuusriski on takuuvarmasti valvonnassa, jos sen olemassaolo osoitetaan lippua heiluttaen. Kun vieras valtio ujuttaa urkkijan vastapuolensa virkakoneiston, hänet profiloidaan mahdollisimman harmaaksi ja harmittomaksi. Kaksoispassi ei sovi siihen lavastukseen.

Kaikki kaksoiskansalaiset eivät ole tiedustelijoita, mutta jotkut heistä voivat ajautua siihen rooliin. Arvokasta tietoa käsittelevän ihmisen kansalliseen velvollisuuteen on helppo vedota. Kiristys on tiedustelumaailman kaikkein vanhin kikka.  

Tällaisissa tilanteissa kiinni jäämisen riski on niin suuri, että yritys on uhkarohkea eikä välttämättä osoita hyvää ammattilaisuutta. Tai sitten tiedusteluorganisaatio poistaa loppuun käytetyn urkkijan kirjoistaan taluttamalla hänet ansaan.

Kahden passin ihminen ei ole välttämättä kovin iso riski organisaation ylätasolla, vaikka niissä tehtävissä työpöydillä liikkuisi suuriakin salaisuuksia. Riski on todennäköisesti halittavissa, sillä kakkospassi osoittaa, mihin suuntaan valvojan kannattaa katsoa.

Vaara on suurimmillaan siellä, missä iso tiedon massa liikkuu rutiininomaisesti ruohonjuuritasolla. Sen tiedon käsittelijät eivät aina välttämättä tule edes ajatelleeksi sen käyttökelpoisuutta pahaa tarkoittavalle taholle.  Tämä on yleisen asevelvollisuusjärjestelmän ikävä ominaisuus, todellinen Akilleen kantapää. 

                                            x                    x                    x

Suomen asevelvolliset koulutetaan käyttämään taisteluvälineitä ja -menetelmiä, joista osa on huomattavan korkeaa teknologiaa. Joihinkin niistä on lisätty Suomen olojen vaatimia sovelluksia ja suomalaisten keksimiä parannuksia. Jokaisesta ikäluokasta joku osa saa käyttökoulutuksen joihinkin tällaisiin asejärjestelmiin.

Kotimaan kaduilla ja kylänraiteilla kävelee siis paljon tietoa siitä, miten puolustukseen ryhmittyvä reserviläisarmeija alkaisi tositilanteessa toimia. Vieraita valtioita luultavasti kiinnostaa, miten asevelvolliset harjoitetaan vaikuttamaan taistelukentän tilanteeseen. 

Sitä tietoa ei ole asevalmistajien myyntiesitteissä eikä asemessujen näyttelyosastoilla. Asevelvolliset ja reserviläiset ovat luultavasti joidenkin maiden sotilastiedustelua kiinnostava kohderyhmä. Puolustussodan ruohonjuuritason sotasalaisuuksien turvallisuus riippuu siitä, miten hyvin reserviläiset pystyvät tunnistamaan urkintayritykset ja olemaan reagoimatta niihin.

                                            x                    x                    x

Varusmiespalvelus näyttää olevan ainakin joillekin maahan muuttaneille nuorille eräänlainen Suomeen samaistumisen riitti. Sitä ilmiötä ei ehkä kannattaisi heikentää eristämällä kahden passin koulutettavat muista. Silloin pitäisi uskoa siihen, että sotilasvala voittaa toisen niistä passeista, joita muutamilla valaparaatissa marssivilla ehkä on takataskussaan.

Silloin pitäisi uskoa myös, että jos virkamiehellä on kaksoiskansalaisuus, virkamiesvala voittaa hänen ei-suomalaisen passinsa. Tiedän olevani epäjohdonmukainen, mutta siihen en sentään luottaisi, ei vaikka virkavalan käyttöä laajennettaisiin nykyisestä merkittävästikin.

Kahta passia kantava varusmies on eri asemassa kuin virkamies, jolla on kaksoiskansalaisuus. Varusmiespalvelus on Suomen kansaisuuteen perustuva velvollisuus. Virkamies on pyrkinyt asemaansa, ja työhönottaja edellyttää häneltä muitakin asioita kuin kansalaisluotettavuutta.

Monessa asiantuntijatehtävässä suomalainen virka ja muu kuin suomalainen passi eivät sovi yhteen. Eikä ongelma poistu edes sillä, että virkamies luopuu kaksoiskansalaisuudesta. Kuuliainen velvollisuudentunne toisaalle voi silti jatkua. Turvallisuusviranomaisten pitää muistaa se.

2 kommenttia:

  1. Suomen tiedotusvälineet tivaavat lainsäädäntöä itsestään selvyyksissä.

    Turvaluokituksista ei anneta julkisia ohjeita. Myös yrityksille tehdään henkilöstön turvaluokituksia.

    Yleinen asevelvollisuus ja varusmieskoulutus eivät voi tehdä poikkeuksia kun koulutetaan uusiin ja eräisiin vanhempiinkin asejärjestelmiin. Puolustusvoimien velvollisuus on tehdä turvaluokitus. Perusteista ei mikään maa lähde elämöimään julkisuudessa. Paitsi armas Ylemme, joka asettuu kaiken yläpuolelle.

    Tilanne on muuttunut oleellisesti sitten vuoden 2003, jolloin oltiin hyvin lyhytnäköisiä kaksoiskansalaisuudesta säädettäessä.

    YLE hakee kilvan keltaisen lehdistön kanssa skuuppeja. Suomen Kuvalehteen siirtynyt uutistoimituksen päällikkö ylpeili saaneensa aikaan lyhyessä ajassa 70 skuuppia.

    YLE on nyt tässä asiassa ottanut eräänlaisen valvontakomission roolin, eikä ymmärrä kyberaikakauden haasteita avoimessa maassa, joka edelleen on karhun kainalossa.

    Laitan oheen linkin mitä ongelmia oli Ukrainassa, kun Venäjä pääsi vaikuttamaan tykistöön kyberaseella.

    http://defense-update.com/20161223_trojan-2.html

    VastaaPoista
  2. YLE jatkaa jauhamista parhaillaan uutisissa ja hölmöt kansanedustajat eduskunnassa.

    Jopa varuskunnan ruokalan ei kelpuutettu venäläistä. Ruokalassa saa pienellä ainesosalla ikäviä aikaan jos työntekijä saa siihen ohjeistuksen.

    Gerasimovin doktriini toimii. Typerä länsimainen maa voidaan miehittää laukaustakaan ampumatta. Tiedotusväline on jo antautunut informaatiosotaan ja eduskunta lietsoo lisää.

    Voi tätä maata.

    VastaaPoista