Demokratia ja arkijärki
Etelä-Suomen Sanomat 5.9.2019
Britannian
pääministerin tapa kyykyttää parlamentarismin kotimaan parlamenttia ensin
kauhistutti, sitten melkein raivostutti. Kansanedustajien luottamuksen varassa
toimiva pääministeri yritti äkkityrmäyksellä tukkia valta-asemansa lähteen. Ja kuningatar
seurasi voimattomana vierestä.
Tuomion pasuunassa
kannattaa kuitenkin pitää päällä sordiinoa. Suomen yksikamarisen eduskunnan yli
vuosisataisessa historiassa on kovin monenlaisia vaiheita. Sen hajotusoikeus
oli ensin kymmenkunta vuotta Venäjän keisarilla, sitten noin 80 vuotta
tasavallan presidentillä, ja nyt siihen tarvitaan pääministerin, eduskunnan ja
presidentin samanaikainen myötävaikutus. Tämän hillityn julkisivun taakse
kätkeytyy kaikenlaista.
Keisari käytti
hajotusoikeuttaan tuhotakseen yksinvaltiuden kanssa huonosti yhteensopivan
eduskunta-instituution. Paljon myöhemmin elettiin Suomen parlamentarismin alennustilaa.
Urho Kekkonen uhkaili eduskunnan hajottamisella simputtaaksen milloin hallitusta,
milloin epäsuosioon joutuneen puolueen johtoa. Ja joskus presidentti hajotti eduskunnan
vain voidakseen nautiskella kaoottiseen vaalitaisteluun joutuneiden puolueiden
ahdingosta.
On nähty
sellainenkin kummajainen, että Kekkonen junaili oman uudelleenvalintansa
sopimalla Neuvostoliiton johdon kanssa eduskunnan hajotuksen aikataulun, jotta
Kreml saisi varmuuden siitä, että sille sopiva ehdokas voittaisi
presidentinvaalin. Se oli noottikriisin alkusoitto.
Näihin Suomen
historian kummallisuuksiin verrattuna ei ole kauhea järkyttävää, että
pääministeri Boris Johnson estää parlamentin melskaamisen muutamia päiviä
pidemmäksi ajaksi kuin perinteisen aikataulun mukaan olisi tapahtunut.
Parlamentin työn katkaisu on aina pelin paikka.
x x x
Boris Johnsonin reuhaamisen
kauheus on ihan toisaalla. Jo ennen lyhyttä pääministerikauttaan hän on ylvästellyt
demokraattisuudellaan vaatimalla jo silloista pääministeriä noudattamaan pyhää
velvollisuuttaan toteuttamalla kesän 2016 bxexit-kansanäänestyksen tulos
luineen karvoineen. Silloin kenelläkään ei ollut harmaatakaan aavistusta siitä,
mistä oikeastaan äänestettiin, kun äänestettiin brexitistä.
Tuollainen
niljakas populismi on arkijärjen pilkkaa törkeimmillään. Sen logiikan mukaan huonoon
tietoon tai hetken mielijohteeseen perustuva kansanäänestys tuottaa aina parhaan
mahdollisen tuloksen.
Kansalaismielipidettä
nöyristelevän alkuperäisen brexit-kansanäänestyksen perusvirityksenä oli väärillä
väitteillä herkistely. Sen viestin mukaan Iso-Britannia pitäisi hoitaa omat
asiansa ylväästi niin, että Brysseliin pulitetut miljardit punnat ohjautuvat lievittämään
vieraan ikeen alla kärvistelevien brittien kurjuutta.
Demokratiaan
kuuluu, että päätös voidaan aina korjata, jos se huomataan huonoksi. Jos virhepäätöksen
tehneet hallitus ja eduskunta eivät pysty sellaiseen itseohjautumiseen,
seuraavien vaalien jälkeen uudet kansanedustajat päättävät edeltäjiään
paremmin.
Brexit-kiimaisen
logiikan mukaan tällainen talonpoikaisjärki ei koske kansanäänestystä. Sen
tulos on ja pysyy ikuisena totuutena tuli mitä tuli. Jos äänestyspäätös on huono,
kansa saa kärsiä itse aiheuttamansa onnettomuuden seuraukset. Oma vika.
Britannian voi
pelastaa brexit-nöyryytykseltä vain se, että kolme vuotta sitten tyhmän
ehdotuksen kansanäänestyksessä hyväksynyt kansa saisi harkita asian uudelleen
nyt, kun tiedetään edes suunnilleen, mitä se brexit oikein on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti