Kolumni: NE TEKEVÄT MITÄ TAHTOVAT

Etelä-Suomen Sanomat 18.10.2018

Ammattiyhdistysliike on päättänyt ottaa hallituksen ohjaukseensa, mutta taipuuko demokratia korpokratiaksi, parlamentarismi järjestövallaksi? Hallitus näyttää päättäneen, että ei taivu, ja sillä on kaikki demokratian puolustuksessa tarvittavat työvälinet. Ongelma on vaan se, että ammattiliitot pelaavat eri peliä kuin hallitus. Ne ovat tottuneet tekemään, mitä tahtovat.

Kun ammattiyhdistysliikkeen vaikutusvalta hupenee, sen puheenparsi kovenee. Ajatus työllistämismahdollisuuksien parantamisesta kokeilemalla irtisanomissuojan joustoa pelästytti järjestöjohtajat kohtalokkaaseen virheliikkeeseen. Se lähti työtaistelutoimin opastamaan lainvalmistelua, joka tapahtuu ministeriöissä virkavastuulla eduskunnan luottamusta nauttivan hallituksen johdolla.

Eduskunnan tehtävänä on arvioida, onko virkamiesvalmistelussa aikanaan syntyvä esitys jalostettavissa lakipykäliksi. Jos ilmenee, että ei ole, hallituksen esityksen kaataa eduskunta. Siihen ei tarvita järjestöväen lakkouhkauksia tai muuta tömistelyä.  

Ammattiyhdistysliike on perinteisesti opastanut ja rahoittanut parhaita voimiaan ansioitumaan myös puoluetyössä niin, että pääsevät eduskuntaan. He edustavat järjestöväen näkemyksiä parlamentaarisessa päätöksenteossa. Ammattiyhdistysliikkeen osallistuminen lainsäädäntötyöhön pitäisi kanavoida sen kassa samoin ajattelevien kansanedustajien tukemiseen ja kannustamiseen.

Hallituksen komentelu työtaistelumenetelmillä antaa luokkatietoiselle järjestöväelle sen viestin, että ammattiliitot ottavat hallituksen ohjaukseensa. Jos lähdetään suoran vaikuttamisen tielle hallitusta vastaan, ammattiyhdistysliikkeeseen leimautuneiden ei kannata vaivautua parlamentaariseen toiminaan.  

Ammattiyhdistysliike opettaa nyt jäsenkunnaalleen, että jos eduskunnan enemmistön tahto on toinen kuin järjestöjohdon viisaus, sen pahempi eduskunnalle. Kriisin synnyttänyt työsuhdeturvaongelma on melko pieni yhteiskuntarakenteen yksityiskohta verrattuna siihen valtiofilosofiseen taitekohtaan, johon järjestöjohtajien itsetehostus on johtanut. Enää ei ole kysymys irtisanomissuojasta vaan siitä, hyväksyvätkö liitot parlamentaarisen demokratian vai valitsevatko ne korpokratian.   

                                            x                    x                    x

Hallituksen kaavaileman kokeilun tavoitteena on avata työelämän ulkopuolelle joutuneille uusi väylä päästä osoittamaan työkykynsä. Siitä hyötyisivät sekä työn ottaja että sen antaja. Ammattiyhdistysliikkeen viestintä perustuu propagandistiseen tekokauhisteluun. Se uskottelee, että hallitus haluaa antaa yrittäjille mahdollisuuden nautiskella ihmisten irtisanomisesta.

Liitot hurskastelevat, että irtisanomissuoja ei saa riippua siitä, millainen yritys sattuu olemaan työnantajana. Väitteen perusoletus on väärä. Lain antama suoja on kaikille sama, mutta se toteutuu yritys- ala- ja suhdannekohtaisesti eri yrityksissä eri aikoina eri tavoin. Vaikeaan markkina-asemaan joutuneessa yrityksessä henkilöstön työsuhdeturva on käytännössä huonompi kuin hyvässä kunnossa ja edullisessa markkina-asemassa olevan firman väellä.     

Todellinen työsuhdeturva riippuu myös ihmisen sijainnista yrityksen rakenteessa. Kassavirtaa välittömästi kartuttavaa työtä tekevät palkansaajat ovat paremmassa turvassa kuin tukitoiminnoissa työskentelevät. Tiedän tämän omasta kokemuksesta.

Melkein puoli vuosisataa sitten sain potkut elämäni ensimmäisestä työpaikasta. Olin yrityksen tiedotus- tai kuten silloin sanottiin PR-osaston nuorin toimihenkilö. Kun tuotannollis- taloudelliset asetelmat pakottivat yrityksen pienentämään kuluja, piilukirves iski sinne, missä työn tulos ei ilmennyt päivittäisenä kassakoneen kilinänä. Tiedottajat olivat vapaata riistaa.