Etelä-Suomen Sanomat 6.1.2022
Yleisradion joulun jälkeen esittämä ohjelmakokonaisuus kylmän sodan Suomesta oli historiallisesti merkittävä tapahtuma. Se oli hieno sarja, joka näytti suomettumisen nolon todellisuuden. Se viihdytti ja vakuutti.
Mukana oli myös lohduttavaa hyssyttelyä: ruma reissu, mutta tulipahan tehtyä, ohi on. Mutta kun se ei ole ohi. Nyt vasta lähestytään sitä vaihetta, että suomettuminen jää ehkä historian hämärään. Tai ei sittenkään. Jännittävää.
Olen seurannut Nato-keskustelua parin vuosikymmenen ajan ja osallistunut siihen. Sitä hallitsi viime vuoden lopuille asti surkea jäännössuometus. Putinin pelko esti järjen käytön.
Presidentti Tarja Halosen opin mukaan piti paheksua sotilasliitto Naton röyhkeää uhkaa rauhatahtoista Venäjää kohtaan. Piti unohtaa, että Nato ei ole hyökännyt mihinkään.
Piti vaieta siitä, että kylmän sodan jälkeen Venäjä on kaapannut neljältä naapuriltaan seitsemän aluetta: Transnistria, Tšetšenia, Abhasia, Etelä-Ossetia, Krim, Donetsk, Luhansk. Muutama niistä kuluu jo Venäjä valtioalueeseen.
Venäjän uusi yritys laajentaa etupiiriään länteen näyttää herättäneen suomalaiset karuun todellisuuteen. Suomi aloitti varautumisen tähän uhkaan jo syksyllä 2020 julkaistun ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon Nato-lausumalla, joka toistettiin viime syksyn puolustusselonteossa.
Sen ilmaukset kansallisesta liikkumatilasta, valintamahdollisuuksista ja Nato-jäsenyydestä olivat suoraa tekstiä silolausekkeilla keikistelyn jälkeen. Viime kevään ja syksyn aikana vain presidentti Sauli Niinistö uskalsi käsitellä niitä julkiesti.
Venäjän presidentti Vladimir Putin uudisti vuodenvaihteessa vaatimuksen etupiirinsä laajentamisesta, Niinistö torjui hänet toistamalla uuden vuoden puheessaan selontekojen periaatteet.
Se sähköisti Suomen poliittisen kentän, mutta luultavasti myös Venäjän vallan käytävät. Siellä huomattiin, että maito oli kaatunut Kremlin lattialle. Tuloksena voi olla juuri se asia, jonka Putin yritti osoittaa mahdottomaksi.
Suomen poliittisessa kentässä Putinin uho närkästytti. Liika on sentään liikaa. Pääministeri Sanna Marin kommentoi tilanneetta tyynesti selontekojen tekstillä. Rivien välistä oli ehkä myös henkilökohtaista paheksuntaa siitä, että naapurin presidentti yritti rajoittaa Suomen pääministerin toimintavaputta.
Samanlaista liikehdintää näyttää syntyneen muidenkin eduskuntapuolueiden johtoportaissa. Tämän prosessin lopputulema ratkaisee Nato-asian. Kaikissa ajateltavissa olevissa vaihtoehdoissa Nato-jäsenyys ratkeaa viime kädessä eduskunnassa. Jokainen kansanedustaja joutuu vastaamaan isoon kysymykseen: jaa tai ei.
Suurimpien eduskuntapuolueiden johtajilla on nyt raskas vastuu. Näyttää siltä, että heistä moni on ymmärtänyt asemansa. Toivotan heille voimaa ja paineensietokykyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti