DIKTAATTOREILLA ON AIKAA

Etelä-Suomen Sanomat 3.9.2020

Venäjän presidentillä on vähintään yhtä hyvä syy huolestua kuin hänen valkovenäläisellä kollegallaan. Minskissä käynnistynyt demokratialiike on vakavampi uhka diktaattoreille kuin Itä-Euroopan itsenäisyysliikkeet viime vuosikymmeninä. Venäjän asevoima lamautti Ukrainan, Georgian ja Moldovan kansalliset herätysliikkeet, vaikka ei tuhonnut niitä.

Minskin valkoinen liike ei haikaile Euroopan unionin eikä Naton perään. Sen kannattajat käyttäytyvät mielenosoituksissaan ihailtavan arvokkaasti. Se vaatii samaa kuin Venäjän oppositio, aidosti vaaita vaaleja, jotka todennäköisesti kaataisivat nykyisen hallinnon.  Se on diktaattoreille kauheampi tulevaisuudennäkymä kuin Nato ja EU yhteensä.

Valkovenäläisten unelma voisi toteutua, jos heidän johtajakseen löytyisi uransa nousukiitoon päässyt, mutta vielä ryvettymätön innostava hahmo. Niin outo ilmiö voisi luoda historiallisen ihmeen, venäläisyyden ideaa toteuttavan demokratian.  

Tuskin kukaan on edes unta nähnyt tällaisesta mahdollisuudesta. Jos sellainen tulokas saisi Minskissä vaikka vain vähäksi aikaa otteen vallan kahvasta, Kremlillä olisi sylissään järeämpi poliittinen ongelma kuin koskaan.  

Äiti Venäjän järjestelmä on muutenkin ajautunut ahtaalle. Sen neuvostoajoilta periytyvä julkisuudenhallinta on avuton nykyisessä viestintäympäristössä. Se ei pysty hallitsemaan bittiavaruutta, kuten ei mikään muukaan valtiomuoto. Keskitetty komentorakenne joutuu kerran toisensa jälkeen naurunalaiseksi yrittäessään peitellä tehottomuuttaan.  

Ehkä se ei ole aina taitamattomuutta, vaan joskus silkkaa pahuutta. Hankalien ihmisten sarjamyrkytys on pelolla hallitsemisen röyhkein muoto. Näiden kuoleman enkelten työt eivät pysy  salassa, eikä se ole tarkoituskaan. Niistä kertovat otsikot voivat hillitä opposition suuria joukkoja, vaikka ne eivät pysäytä sen pelotonta johtoa. Tuloksena on jatkuva sarja tragedioita.

Kreml ei pärjää todistelemalla loputtomasti viattomuuttaan, se vain paljastaa avuttomuutensa. Jos Venäjän johto ei pysty lopettamaan murhakemistien ryntäilyä, se menettää uskottavuutensa muissakin isoissa asioissa. Jos se ei edes yritä, se tunnustaa olevansa pahuuden ylin suojelija.  

Sellainen asenne ei ennenkään ole horjuttanut venäläisten luottamusta johtoonsa. Voi olla, että hankalien ihmisten kemiallisesta rääkkäämisestä tulee maan tapa, kuten natsikrematoriot ja neuvostogulag. Pelottavaa, mutta niin tuntuu jo tapahtuneen.

Tässä ympäristössä Valko-Venäjällä kehittyneen sivistyneen vallankumouksen ennuste on huono. Kelvottoman johdon uusiminen demokraattisin menetelmin ei vielä muuta järjestelmää. Se voi uudistua vasta, kun feodaalisia etuoikeuksia nauttivat virkamiehet ja väkivallan elämäntavakseen kehittäneet poliisipomot on pakotettu luopumaan törkeilystä.  

Se on hidas tie, sillä muutos voi toteutua arjen tasolla vasta kun demokraattisen järjestelmän säätämät lait ovat alkaneet tuottaa ihmisoikeuksia kunnioittavaa virkakuntaa, joka elää palkallaan.

Euroopan viimeiset diktaattorit tietävät tämän. Heillä on aikaa odottaa, kunnes kansanjoukot väsyvät mielenosoituksiin. Toivottavasti tämä ennuste on väärä, mutta niin on käynyt usein ennenkin.