ikakommentti 11.1.2018: Tässä ja nyt

Nils Torvaldsin TV-esiintyminen illalla 10.1.2018 toi presidenttikampanjaan älyä ja tyyliä, ja se oli todella virkistävää. Tähän asti on jouduttu tyytymään siltarumpupolitiikan tasoiseen jaanaamiseen. Mutta Torvaldsin Nato-kanta pehmeni ja hämärtyi kummallisesti siitä, mitä hän on ennen sanonut. 

Onhan se ihan totta, että jos Venäjällä tapahtuu joskus jonkinlainen mullistus, se on meille turvallisuusriski, ja siihen pitää varautua ajoissa. Tällainen valinta on kuitenkin Torvaldsille epätyypillinen väistöliike. Hän lymyää joskus-ehkä-päättelyyn ja sivuuttaa tässä-ja-nyt-ajattelun. On kokonainen liuta asioita, josta aiheutuu akuutti tarve liittyä Natoon, ja ne eivät ole pelkästään lähellä edessä vaan myös lähellä takana.

Venäjä on parin vuosikymmenen aikana kaapannut neljältä lähialueen maalta seitsemän alueellista kokonaisuutta ja liittänyt ne sotatoimilla tai asevoimalla uhaten hallintaansa ja muutamat suoraan valtioalueeseensa. Ja antanut siinä sivussa kansallisylpeytensä talloa kansainvälisen oikeuden perustasiat maan tomuun. Ei ole ollenkaan kohtuutonta ajatella, että näissä tapahtumissa on perusteita Nato-jäsenyydelle. On ollut jo pitkän aikaa.

Sauli Niinistön suhde Natoon on realistisempi kuin Torvaldsin fundeeraus siitä, mitä Venäjällä joskus ehkä tapahtuu tai ei. Niinistö lähtee siitä, että pitää reagoida siihen, mitä on jo tapahtunut ja tapahtuu nyt. Monet Niinistön sanomat asiat vaativat ilmiselvästi jatkokseen Nato-jäsenyyttä. Kokenut poliitikko ei sano sitä ennen vaaleja. Hän esittää vain sen, millä perusteella hän valituksi tultuaan todennäköisesti toimisi.

Niinistön kanta on täsmälleen Suomen virallisen turvallisuusmääritelmän mukainen. Siinä Nato-jäsenyyden hakeminen on aktiivisesti yhtä läsnä kuin se, että nyt ollaan sotilaallisesti liittoutumattomia. Kaikki muut ehdokkaat sooloilevat kuka missäkin. Niinistö on eduskunnassa moneen kertaan pyhän yksimielisyyden valitessa hyväksytyllä linjalla ja varautuu sen mukaisesti käyttämään järkeä myös jatkossa.