Rajalaki,
turvapaikka-asiat ja kansainvälisten sopimusten sitovuus vellovat keskustelussa
sikin sokin. Niiden tärkeysjärjestystä kannattaa pohtia.
Juridisen puhtauden
vaalijat korostavat, että kansainväliset sopimukset ja tavat ovat pyhiä ja kaikissa
tilanteissa loukkaamattomia. Heidän ainoana intressinään on varmistaa lakituvan
sisäsiisteys. Muuta asiat kuuluvat sinä ajattelussa kakkosluokkaan tai sitäkin
alemmaksi. Poliittiset päättäjät
kantavat huolta valtion suvereniteetista ja turvallisuudesta. Jos ne eivät
toteudu, yhteiskunnan perusrakenteelle ja lakituvan sisäsiisteydelle käy
huonosti.
Kannattaa muistaa
Paasikiven neuvo heti talvisodan jälkeen 1940. Hän evästi hallitusta, että
liikaa juristeriaa kannattaa välttää, sillä Kreml ei ole kihlakunnanoikeus.
Siinä tilanteessa Neuvostoliiton tahtoon piti alistua, koska Suomen suvereniteetti
oli heikoissa kantimissa eikä turvallisuudesta tietoakaan.
Nyt olosuhteet ovat
muuttuneet. Kansainvälisen oikeuden
johtava instituutio on hyväksynyt 1969 Wienin yleissopimuksen. Sen 62. artiklan
mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa
kansainvälisten sopimusten määräykset menettämään merkityksensä.
Talvisodan jälkisinä
vuosina Suomi oli hädin tuskin hengissä ja eli Kremlin ailahtelevan tahdon
varassa. Nyt Suomi on kansainoikeudellisesti suvereeni demokraattinen
tasavalta, joka kuuluu YK:hon, EU:hun ja Natoon. Suomi toimii tältä taustalta. Kreml
on pääpiirteissään sopeutunut muuttuneiden olosuhteiden vaikutuksiin. Suomen
klassisen juristeria ei vielä, mutta ennemmin
tai myöhemmin sekin sopeutuu Wienin yleissopimuksen 62. pykälään noudattamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti