RAJALAKI, TURVAAPAIKKA JA KANSAINVÄLISET SOPIMUKSET

 

Rajalaki, turvapaikka-asiat ja kansainvälisten sopimusten sitovuus vellovat keskustelussa sikin sokin. Niiden tärkeysjärjestystä kannattaa pohtia.

Juridisen puhtauden vaalijat korostavat, että kansainväliset sopimukset ja tavat ovat pyhiä ja kaikissa tilanteissa loukkaamattomia. Heidän ainoana intressinään on varmistaa lakituvan sisäsiisteys. Muuta asiat kuuluvat sinä ajattelussa kakkosluokkaan tai sitäkin alemmaksi.  Poliittiset päättäjät kantavat huolta valtion suvereniteetista ja turvallisuudesta. Jos ne eivät toteudu, yhteiskunnan perusrakenteelle ja lakituvan sisäsiisteydelle käy huonosti.     

Kannattaa muistaa Paasikiven neuvo heti talvisodan jälkeen 1940. Hän evästi hallitusta, että liikaa juristeriaa kannattaa välttää, sillä Kreml ei ole kihlakunnanoikeus. Siinä tilanteessa Neuvostoliiton tahtoon piti alistua, koska Suomen suvereniteetti oli heikoissa kantimissa eikä turvallisuudesta tietoakaan.

Nyt olosuhteet ovat muuttuneet.  Kansainvälisen oikeuden johtava instituutio on hyväksynyt 1969 Wienin yleissopimuksen. Sen 62. artiklan mukaan sopimuksen syntyyn vaikuttaneiden olosuhteiden merkittävä muutos saa kansainvälisten sopimusten määräykset menettämään merkityksensä.

Talvisodan jälkisinä vuosina Suomi oli hädin tuskin hengissä ja eli Kremlin ailahtelevan tahdon varassa. Nyt Suomi on kansainoikeudellisesti suvereeni demokraattinen tasavalta, joka kuuluu YK:hon, EU:hun ja Natoon. Suomi toimii tältä taustalta. Kreml on pääpiirteissään sopeutunut muuttuneiden olosuhteiden vaikutuksiin. Suomen klassisen  juristeria ei vielä, mutta ennemmin tai myöhemmin sekin sopeutuu Wienin yleissopimuksen 62. pykälään noudattamiseen.