(Julkaistu lehdessä virheellisellä otsikolla)
Ahvenanmaalla esiintyy rinnakkain neljä niin harvinaista ilmiö¬tä, että se on ehkä ainutlaatuinen koko maailmassa. Siellä on laaja paikallinen itsehallinto, alkuperäisväestön äidinkielen vahva asema, aseettomuus ja puolueettomuus. Nämä eri elämänpiireihin kuuluvat asiat niputetaan tavallisesti yhteen, vaikka kaksi niistä on val¬tiollista kulttuurihistoriaa, kaksi kovaa turvallisuuspolitiikkaa.
Ahvenanmaan historia on paradoksi. Samaan aikaan kun sen turvallisuuspoliittisten erityistavoitteiden toteutus epäonnistui, sen itsehallinto ja ruotsin kielen asema ovat vahvistu¬neet paikallisen kulttuurin perustekijöiksi. Ne on betonoitu syvälle Suomen perustuslakiin ja EU-oikeuteen. Olen viime aikoina selvitellyt tämän mielenkiintoisen ilmiöryppään turvallisuuspoliittista sisältöä.
Tavanomainen Ahvenanmaan hahmotus perustuu Kansainliiton kymmenen jäsenmaan Genevessä 1921 tekemään sopimukseen, joka julisti alueen puolueettomaksi ja aseettomaksi. Se ei ole kuitenkaan voinut estää Ahvenanmaan joutumista sotatoimien piiriin aina kun Itämerellä oli poliittista jännitettä tai sota. Alueen puolueettomuus ja aseettomuus ovat rauenneet juuri niissä tilanteissa, joissa niiden oli tarkoitus suojata Ahvenanmaata.
Geneven sopimuksen solmimista seuranneen vuosisadan aikana sen taustajärjestö Kansainliitto on lopettanut toimintansa. Useimmat sen allekirjoittajista ovat muuttaneet valtiofilosofista identiteettiään ja poliittista perussuuntaansa. Vain Britannian, Ruotsin ja Suomen valtiollinen rakenne ja poliittiset järjestelmät ovat edes suunnilleen samanlaisia kuin sata vuotta sitten.
Ruotsia ja Suomea lukuun ottamatta Geneven Ahvenanmaa-sopimuksen allekirjoittajat ovat nyt Naton jäseniä. On mahdotonta kuvitella, että ne voisivat asettua takaamaan Ahvenanmaan aseettomuutta ja puolueettomuutta sata vuotta sitten allekirjoitetun sopimuksen perusteella. Se ei olisi historianfilosofisesti perusteltua eikä yhteensopivaa Naton peruskirjan ja sisäisen kulttuurin kanssa.
x x x
Geneven Ahvenanmaa-sopimuksen jälkeisen vuosisadan aikana Itämereen alueeseen vaikuttaneet poliittisen maantieteen, sotilaallisten voimien, diplomaattisten olosuhteiden ja lähivaltioiden yhteiskunnallisten rakenteiden muutokset ovat olleet rajut ja kattavat. Niiden vaikutuksesta Ahvenanmaa tulee Wienin sopimusoikeusneuvoston 1969 hyväksymän yleissopimuksen 62. artiklan vaikutusalueelle.
Tämä artikla määrittelee tiukan juridisesti vanhan tapaoikeuden periaatteen. Sen mukaan ympäristössä tapahtuneet merkittävät muutokset voivat aiheuttaa kansainvälisen sopimuksen raukeamisen ilman minkään diplomaattisen yhteisön päätöstä. Kansainvälisen sopimuksen elinkaarella on alkunsa ja loppunsa.
Geneven Ahvenanmaa-sopimus ei ole toteutunut kovan turvallisuuspolitiikan tasolla, mutta sen kaunis perusajatus on jättänyt syvän jäljen ahvenanmaalaiseen identiteettiin. Se on kulttuurin tasolla samanlaista todellisuutta kuin esimerkiksi Kalevalan tai Seitsemän veljeksen vaikutus sumalaiseen identiteettiin. Asiat eivät todellisuudessa kai tapahtuneet ihan niin kuin eepokset kertovat, mutta silti niillä on vahva vaikutus ihmismieleen ja historiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti