Kritiikki 15.12.2017: Nimet esiin

Jukka Mallinen julkaisee postin tänään tuomassa Kanava-lehdessä arvion alkusyksyllä ilmestyneestä Muistumia-kirjastani (Siltala 2017). Hän osoittaa ymmärtäneensä kirjan idean niin perusteellisen hyvin, että harvoinpa tekijä kokee saamastaan kritiikistä sellaista tyytyväisyyttä ja iloa kuin minä nyt. Mutta siitä huolimatta pieni alaviite:

Mallinen kirjoittaa minun arvostelevan turvallisuuspolitiikan johtoa, joka ”ei ole osannut tai uskalta­nut johtaa. 2000-luvulla Suomen turvallisuuspolitiikkaa ovat Tarkan mukaan hallinneet henkilöt, jotka muotoutuivat yya-ajan lämmös­sä. Nyt tämä pasifistinen romanti­sointi on vaarallista myrkkyä: kuu­rupiilo liittoutumattomuudella on vastuutonta. Tarkka ei kuitenkaan nimeä tuntemiamme vellihousu­ja ja Venäjän vankeja tai irvokkai­ta päätöksiä.”

Niin hienotunteinen en sentään ole, että olisin jättänyt nimet arvuuteltaviksi. Moni voisi pitää kirjaani herätyssaarnana Tarja Halosen ja Erkki Tuomiojan turvallisuuspoliittista harhaoppia vastaan. Kerron sen sivulla 351 Helsingin Sanomain Sunnuntaidebatti-palstalla tammikuun lopussa 2005 olleesta jutustani, jonka otsikko oli ”Halosen–Tuomiojan linja perustuu haavekuviin”.

Kirjoitin siinä Paasikiven jankutuksen tosiasioiden tunnustamisesta tarkoittaneen sitä, että ”myös ja varsinkin ikävät tosiasiat on tunnustettava. Minusta tuntui, että presidentti Halonen ja ulkoministeri Tuomioja eivät aina tunnustaneet edes ihan tavallisiakaan tosiasioita. Suomen turvallisuuspolitiikka ei mielestäni täyttänyt reaalipolitiikan perusvaatimuksia.”