EHKÄ UUSI ASENTO AHVENANMAALLE

Tekee mieli heittäytyä hetkeksi toiveajatteluun Ahvenanmaan tilanteesta, vaikka se on epätoivoinen harrastus.

Näin keväällä Facessa postauksia, joiden mukaan ulkoministeriön sivuilla kerrottiin, että ensimmäinen sopimus Ahvenanmaan demilitarisoinnista tehtiin Krimin sodan jälkeen 1856.

Lähetin 6.6.2023 ulkoministeriölle kirjeen, jossa pyysin sen virkailijoita lukemaan uudestaan keisari Aleksanteri II:n Krimin sodan voittajien vaatimuksesta antaman lupauksen. Hän sitoutui olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata. Hän ilmoitti lupauksensa koskevan vain häntä ja hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Kun viimeinen Romanov luopui Venäjän kruunusta, sitä lupausta ei oikeastaan ole olemassakaan. Ja sitä paitsi siinä ei ole sanaakaan alueen aseettomuudesta tai puolueettomuudesta.

Tänään kävin katsomassa ulkoministeriön sivuilla annettua tietoa Ahvenanmaasta. Otsakkeen ”Ahvenanmaan demilitarisointi” alla todetaan alue demilitarisoiduksi ja annetaan tämän vyöhykkeen koordinaatit. Siinä ei mainita keisarin lupausta Krimin sodan voittajille, mutta ei myöskään Genevessä 1921 tehtyä Ahvenanmaa-sopimusta.

Voi olla jopa niin, ett ministeriössä hartaasti työstetty Ahvenanmaa-selonteko lausahtaa keisarin lupauksen lisäksi jotakin myös Geneven sopimuksesta. Niiden molempien taustalla vaikuttavat olosuhteet ovat yli vuosisadan aikana muuttuneet moneen kertaan niin perusteellisesti, että Wienin sopimusoikeusneuvoston 1969 tekemän yleissopimuksen 62. artikla koskee Ahvenanmaan tilannetta. Sen mukaan olosuhteiden merkittävät muutokset saavat kansainvälisen sopimuksen määräykset menettämään merkityksensä, eivätkä enää ne sido sopimuksen osapuolia.

On mielenkiintoista nähdä, millainen on ulkoministeriön tulokulma Ahvenanmaan oikeudelliseen tilanteeseen.