Etelä-Suomen Sanomat 14.4.2022
Olen usein ihmetellyt, kun ruotsalaiset kaikessa rauhassa diskuteeraavat suomalaisten valmistautuessa otsa kurtussa ja kauhu sydämessä ratkaisemaan turvallisuusongelman, joka on sama kuin Ruotsin pähkäilemä uhka.
Mutta itse asiassa ei se niin kummallista taidakaan olla. Molempien ratkaisun taustalla on sama muuttumaton syvärakenne. Maantieteelle emme voi mitään. Mutta tämä iso ongelma näyttää erilaiselta, kun sitä joutuu katsomaan vähänkin eri suunnista.
Suomalaiset vinoilevat mielellään, että ruotsalaiset ovat aina olleet turvassa Suomen selän takana. Siltähän se näyttää, ja olisi järjenvastaista, jos ruotsalaiset eivät hyödyntäisi tätä maantieteellistä onnenkantamoista. Heillä on se ylellisyys, että voivat jahkailla rauhassa.
Samasta reaalipoliittisesta syystä on järkevää, että suomalaiset reagoivat nopeasti vuosisataiseen uhkaan pyrkimällä Naton jäseneksi. Suomi on lännen puolustuksen etulinjan vaarallisimmassa paikassa, Ruotsi vähän sitä paremmassa turvassa.
On luonnollista, että erilaisissa asemissa elävät naapurit toimivat eri tavoin. Ukrainan ja Valko-Venäjän jouduttua Venäjän vaikutuspiiriin Suomi on viimeinen Venäjän ulottumattomiin asettunut läntinen rajanaapuri, jolla ei ole Naton viidennen artiklan suojaa. Siksi Ukrainan kohtaamien kauheuksien seuraaminen on suomalaisille todella raju kokemus. Ruotsalaisille se on vain mielenkiintoinen ilmiö.
Kun Suomi nyt näyttää hakeutuvan Natoon, sen ei tarvitse pyytää Ruotsilta anteeksi. Ruotsi päättää samaan tai eri aikaan samoin tai toisin kuin Suomi. Kumpikin päättää silloin kun on siihen valmis ja tavalla, joka on sen kannalta järkevä. Vaikka ne tekisivät eri ratkaisut, puolustusyhteistyö olisi edelleen mahdollista ja hyödyllistä.
x x x
Ruotsin ja Suomen sisäisissä aatehistoriallisissa kehitysvaiheissa on kummallinen ero. Vanhan liiton sosiaalidemokratian ikoneilla näyttää olevan Ruotsissa edelleen vaikutusmahdollisuuksia sekä poliittisen johdon toimintavapauteen että yleiseen mielipidekehitykseen. Ratkaisun hetken lähestyessä heidän uskottavuutensa tuntuu kuitenkin heikkenevän.
Suomessa vanhan liiton sosiaalidemokratian johtohahmot Paavo Lipponen, Erkki Tuomioja ja Tarja Halonen ovat menettäneet sekä politiikan että mielipidevaikuttamisen johtoasemat. He ovat ajautuneet taustalle jupisemaan tyytymättömyyttään.
Suomettumisaikana itäisen ystävyyslinjan portinvartijaksi asettunut keskusta näyttää nyt heränneen ruususen unesta. Se on kehittänyt hetkessä kirkkaan näkemyksen turvallisuuden paianopisteestä.
Sosiaalidemokraattien puoluekanta on edelleen virallisesti veran alla, mutta puheenjohtaja Sanna Marinin omaksuma asenne presidentti Sauli Niinistön tukena houkuttelee ennakoimaan, että tämä taipumus leviää myös demarien puoluerakenteeseen.
Näyttää siltä, että Suomen, ja ehkä vähitellen Ruotsinkin turvallisuuspolitiikan johtoportaissa ja puolueväen keskuudessa puhaltavat reaalipolitiikan uudet tuulet. Se lupaa hyvää Pohjolan yhteiselle turvallisuudelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti