PESÄNJAKAJAJIEN JAKOJÄÄNNÖS

Etelä-Suomen Sanomat 14.10.2021

Neljäkymmentä vuotta sitten ilmestyi Helsingin Sanomain poliittisten toimittajien salanimen suojissa kirjoittama pamfletti Tamminiemen pesänjakajat. Se kertoi eliitin valtataistelusta ja arvuutteli, kuka olisi Urho Kekkosen jälkeen seuraava presidentti, ja kuka kuninkaantekijä.

Artikkelikokoelma perustui toimittajille leipätyön ohessa kertyneeseen sisäpiirin tietoon. Vakiintuneen tavan mukaan sitä kaikkea ei olisi saanut julkaista, vaan olisi pitänyt osoittaa hienotunteisuutta ylipitkän presidenttikauden musertamaa Kekkosta kohtaan. Pamfletin sävy oli ironinen ja satiirinen. Se oli skandaali ja myyntimenestys lähinnä näistä tyyliopillisista syistä.

Tamminiemen pesänjakajien aikansa julkkisten silmille heittämät mojovat ilkeydet olivat enimmäkseen harmittomia päivänperhosia. Niissä ei näkynyt historiallista tiivistymää kummallisen presidenttipelin synnyn syistä, eikä varsinkaan siitä, miten siitä umpikujasta olisi pitänyt irtautua. Se olisi ollut journalistinen sankaritarina. Tamminimen pesänjakajat jäi ajanvietelukemistojen myyntimenestykseksi.

Kuluneiden vuosikymmenien aikana monin muinkin tavoin kunnostautuneet pamfletin toimittajat ryhdistäytyivät tänä syksynä muistelemaan tähtihetkiään 1980-luvun alkuvaiheissa. Heidän kehittämänsä jälkiarviot tuottivat yllättävän vähän historiallisesti uuttaa tietoa tai arvioita tämän huikean mediadraaman tosiasiallisesta ytimestä.

Tamminiemen pesänjakajat-pamfletin todistelu kohteidensa kelvottomuudesta paljastaa, että aikansa rohkeina toisinajattelijoina esiintyneiden toimittajien pohjavire oli vanhakantaisesti suomettunut.

Vakavin heidän esittämistään syytöksistä Kekkosen seuraajaksi pyrkineitä kohtaan oli se, että presidenttiehdokkaaksi pyrkijät halusivat vastoin Neuvostoliiton tahtoa lisätä Suomen liikkumatilaa. Kirjoittajien perusasenteen mukaan Neuvostoliiton Suomessa kaappaamaa poliittista käskyvaltaa ei olisi saanut uhmata.

Neuvostoliiton tavoitteiden torjuminen oli Tamminiemen pesänjakajien mukaan epärealistista ja vaarallista haihattelua. Toimittajien satiiriseksi ilotteluksi tarkoittamansa kirjanen edusti sitä Paasikiven linjan karkeaa väärintulkintaa, jonka mukaan tosiasioiden tunnustaminen tarkoittaa, että aina pitää tehdä niin kuin Kreml tahtoo.

Pamfletistien odotuksena oli, että tehtiinpä mitä tahansa, loppujen lopuksi Ahti Karjalaisesta tulisi kuitenkin presidentti. He alistuivat siihen, että tulevaisuus toistaisi menneisyyttä. He eivät olleen uuden ajan airuita.

Sitä olivat esimerkiksi Evan puheenjohtaja Mika Tiivola ja sen toimitusjohtaja Max Jakobson, jota Tamminiemen pesänjakajat hauskasti irvailee.

Tiivolan ja Jakobsonin arviossa Kremlin ohjaukseen alistunut Karjalainen olisi ollut Suomelle vaarallinen presidentti. He eivät kuitenkaan hyökännet henkilökohtaisesti hänen kimppuunsa, vaan ilmaisivat ajatuksensa sarkastisen älykkäästi. Heidän sanomansa oli, että opastusta presidentinvaaliin ei voi kysyä Moskovasta, vaan kannattaa antaa suomalaisten päättää vapaasti.