Etelä-Suomen Sanomat 28.10.2021
Presidentti Sauli Niinistöllä oli vaativa tehtävä avatessaan viime viikolla seminaarin, joka juhli sata vuotta siten Genevessä solmittua sopimusta Ahvenanmaan linnoittamattomuudesta ja puolueettomuudesta. Piti välttää mahtipontiset ylisanat asiassa, joka on vähintään kimurantti.
Presidentti puhui kansainvälisestä yhteistyöstä, diplomatiasta, luottamuksesta, avoimuudesta, kansainvälisestä oikeudesta ja säännöistä. Hän väisti taitavasti useimmat tavanomaiset fraasit Itämeren rauhan takaavasta Ahvenanmaa-sopimuksesta.
X X X
Ahvenanmaa-sopimuksen rooli Itämeren alueen turvallisuushistoriassa opastaa puhumaan varovaisesti aseettomuudesta ja puolueettomuudesta. Sen ensimmäinen artikla viittaa 1850-luvulla käydyn Krimin sodan päättäneen rauhansopimuksen liitteeseen.
Siinä Venäjän keisari sitoutui ”olemaan linnoittamatta Ahvenanmaan saariksi nimitettyä Suomen saariston osaa”. Tämä ei estänyt Venäjän asevoimien toimintaa Ahvenanmaalla. Se oli linnoittamaton, mutta ei aseeton eikä puolueeton. Sata vuotta sitten tehty Ahvenanmaa-sopimus perustuu tähän 1850-luvulta periytyvään historialliseen jatkumoon.
Aina kun Itämerellä on ollut sotilaallista jännitettä, Ahvenanmaalla on ollut suomalaista tai vierasta asevoimaa. Sata vuotta siten tehty sopimus alueen linnoittamattomuudesta ja puolueettomuudesta ei ole muuttanut tätä tilannetta.
Toisen maailmansodan aikana siellä oli Suomen puolustusvoimien joukkoja varmistamassa, että saaret pysyvät Suomen hallinnassa. Ahvenanmaa ei ollut aseeton eikä puolueeton.
Suomen toiminta perustui Ahvenanmaa-sopimuksen seitsemännen artiklan toiseen kohtaan: ”Jos Ahvenanmaan saaria taikka niiden kautta Suomen mannermaata vastaan suunnattu äkillinen hyökkäys saataisi vyöhykkeen puolueettomuuden vaaran, on Suomen ryhdyttävä vyöhykkeellä tarpeellisiin toimenpiteisiin hyökkääjän pysäyttämiseksi tai torjumiseksi.”
Talvisodan alkaessa Suomi yritti ilmoittaa Kansainliitolle sopimuksen mukaisista toimistaan Ahvenanmaan puolustamiseksi, mutta Genevessä ei ollut viestin vastaanottajaa.
X X X
Maarianhaminassa toimivan Venäjän konsulaatin rakenteessa on ruma jäänne Stalinin ja Molotovin ajoilta. Moskovassa Suomelle 1940 saneltu sopimus antoi Neuvostoliitolle oikeuden pitää sotilaallisia tarkkailijoita Ahvenanmaalla valvomassa, että alueen miehitys olisi sille helppoa. Tämä oikeus on siirtynyt Venäjälle 1992.
Vaikka Suomi kuinka hehkuttaisi Ahvenanmaan puolueettomuutta, konsulaatin herttaisella kulissilla naamioitu Venäjän sotilaallinen läsnäolo Ahvenanmaalla kytkee sen supervallan sotilaalliseen rakenteeseen. Se ei sovi puolueettomuuden profiiliin.
Toivottavasti Ahvenanmaa-sopimuksen satavuotisjuhlinta ei hämärtänyt sitä tosiasiaa, että Suomi puolustaa koko valtioaluettaan – Ahvenanmaa mukaa lukien - kaikkea aseellista toimintaa vastaan. Siinä tilanteessa Suomi ei olisi aseeton eikä puolueeton, joten Ahvenanmaakaan ei voisi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti