Etelä-Suomen Sanomat 10.6.2021
Luin vasta nyt viime vuonna ilmestyneen professori Martti Häikiön kirjoittaman elämäkerran pääministerinäkin vähän aikaa toimineesta Antti Hackzellista. Tämä kummallinen luonnehdinta osoittaa, kuinka vähän tiesin hänestä kirjaan tarttuessani. Hackzellin profiili oli matala, mutta hän oli huippuvaikuttaja.
Asianajajalle 1920-luvulla kertyneen kokemuksen perusteella Hackzell tunsi vallankumouksissa rikki revenneen Venäjän ja sitä seuranneen Neuvosto-Venäjän kansalaisten, järjestöjen ja yritysten elämäntodellisuuden. Suomen Moskovan-lähettiläänä hän pääsi näkemään neuvostovallan alkuvaiheen kaaoksen lähietäisyydeltä.
Viipurin läänin maaherrana ja sen jälkeen asianajajana Hackzell oppi tuntemaan Karjalan talouden ja kulttuurin. Sotien välisenä aikana hän oli lukemattomien asiantuntijakomiteoiden ja työnantajajärjestöjen johtotason työjuhta, neljä vuotta ulkoministerinä ja 1939 lähtien kansanedustajana.
Talvisodan aikana Hackzell taivutti työnantajajärjestöjen johdon tammikuun kihaukseen, joka vahvisti ammattiliittojen neuvotteluoikeuden työnantajajärjestöjen kanssa. Hackzell pohti isojen herrojen epävirallisissa ryhmissä presidenttien, ministerien ja Mannerheimin tasolla kriisiajan politiikan perusasioita. Hackzell oli syksyllä 1944 hetken aikaa pääministeri, mutta Moskovan rauhanneuvottelujen paine mursi hänen terveytensä.
Hackzell oli harvinaisen kielitaitoinen ja matkusteli väsymättä verkostoitumassa Suomen kannalta tärkeissä pääkaupungeissa. Hän koki kaikki sota-aikana siviilille mahdolliset katastrofit. Hän menetti toimistonsa ja kotinsa Pietarissa ja Viipurissa ja uuden rajan väärällä puolelle jääneen maatilansa. Hänen poikansa kaatui jatkosodan alkuvaiheessa kaukana Itä-Karjalassa.
x x x
Eduskunta pystyi toimimaan sota-aikanakin normaalisti, toisin kuin useimpien sotaan joutuneiden maiden parlamentit. Häikiö esittää tärkeän täsmennyksen. Sota-ajan eduskunta ei ollut poliittisen ja sotilaallisen johdon kumileimasin vaan parlamentarismi toimi ihan oikeasti.
Kaikkein isoimmistakin asioista, kuten rauhan teon muodoista ja ehdoista äänestettiin todellisen debatin jälkeen. Varmistaakseen suunnitelmiensa toteutumisen hallitus joutui tiukoissa paikoissa täsmentämään esiyksiään eduskunnan komitea- täysistuntokäsittelyjen perusteella.
Tietysti kansanedustajat joutuivat kuuntelemaan huolellisesti niitä ministereitä ja puoluejohtajia, jotka keskustelivat presidentti Rytin ja marsalkka Mannerheimin kanssa. Pahimmissa paikoissa kansallinen vastuuntunto opasti useimmat toisinajattelijat luopumaan mieliteoistaan, mutta oli myös niitä, jotka eivät tinkineet kannastaan, kuten kansanedustaja Urho Kekkonen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti