Tapaus Haaviston käsittelyprosessi perustuslakivaliokunnassa oli todella surkea, vaikka tulos vaikutti kohtuulliselta. Poliitikot sottasivat vanhanaikaisella sähellyksellään eduskunnan kruununjalokiven oletetun arvovallan.
Haviston toiminnasta valituksen tehneet kehtasivat osallistua oman valituksensa valiokuntakäsittelyyn, he ryhtyivät tuomarin rooliin omassa asiassaan. Ja sitten vielä ilmeni, että joku eduskunnan virallinen elin oli etukäteen hyväksynyt tällaisen suhmuroinnin. Korppi ei noki lajitoverinsa silmää.
Ja kaiken kukkuraksi Haaviston hyvää tahtoa sädehtivät puoluetoverit yrittivät hukutella valiokunnan jäseniä lopettamaan järjen käytön ja toimimaan niin kuin kiltit tädit neuvoivat söpöä ministeriä suojellakseen.
Olen parikymmentä vuotta varotellut perustuslakivaliokunnan tehtävän mahdottomuudesta. Siellä poliittisen valtakirjan vaalissa saaneet puolueihmiset joutuvat jatkuvasti ratkomaan suuren luokan laillisuusasioita tuomarin roolissa.
Kaikki ovat uskovinaan, että kun valiokunnan jäsen riisuu basebal-lippiksensä ja pukeutuu tuomarin hulmuavaan viittaan, hänen poliitikkosielunsa nollautuu siksi ajaksi, kun hän ratkoo muille ylivoimaisia oikeuskysymyksiä.
Tämän järjettömyyden lopettamiseksi olen puhunut jo parikymmentä vuotta perustuslakituomioistuimen välttämättömyydestä. Minulle on ystävällisesti kerrottu, että olen ehdottomasti väärässä, koska perustuslakivaliokunta on vuosikymmenien saatossa osoittanut olevansa erinomaisen hyvin ja tehokkaasti toimiva lainsäädäntöelin.
On mielenkiintoista seurata, miten perustuslakituomioistuimen vastustajat nyt kehuvat perustuslakivaliokunnan erinomaisuutta. Ehkä valiokunnan menetetyn maineen pelastaa sen johtoon ainakin väliaikaisesti joutuva ay-juristi. Hänellä onkin iso urakka. Poliitikot ovat mokanneet oman pelinsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti