keskiviikko 28. lokakuuta 2020

KONSERTILLA ON MONTA ILMETTÄ

Etelä-Suomen Sanomat 29.10.2020

Kuului 1950-luvun loppupuolen kulttuuriperinteisiin, että Helsingin sinfoniaorkesterit järjestivät ennen juhannusta Sibelius-viikon. Peräkkäisinä iltoina seitsemän sinfoniaa ja viulukonsertto. Se oli sen ajan soittajistoille kova paikka ja yleisölle suurta juhlaa.
Ajan perinteisiin kuului myös, että kesäkuun ensimmäisenä perhe ja tavarat lastattiin autoon ja mentiin maalle saareen. Harmitti vietävästi, kun en päässyt kuulemaan Sibeliusta kerrankin tuutin täydeltä.

Varhaisesta nuoruudesta jäänyt puutos sai täyttymyksensä tänä syksynä Lahdessa, ja se oli upea elämys. Sibeliustalon residenssiorkesteri Sinfonia Lahti soi mehevämmin kuin koskaan. Sen muusikoilla on hallussaan mystinen salaisuus, joka saa orkesterin soiman huumaavan mehevästi ja innostavan täsmällisesti.

Pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla seuraamaan Dima Slobodenioukin johtamista. Hän nousi hetkessä kärkikaartiin henkilökohtaisella Sibelius-spesialistien rankinglistallani. Se on hyvä savutus, sillä verrokkeina ovat Paavo Berglundin Sibelius-tulkintojen parhaat palat 1970-luvulla ja Valeri Gergijev niiltä ajoita, kun hän vielä keskittyi tosissaan esiintymiseen Mikkelin musiikkijuhlilla.

Sibeliuksen neljännessä sinfoniassa Slobodeniouk kehitti jousiston suuret nousut niin pakahduttavaan tehoon, että sellaista ei usein kuule. Hän johtamisensa elekieli on nasevaa ja ilmeikästä. Kuvittelisin, että orkesterin pulteissa se kommunikoi ihanteellisesti. Kuulijalle tämä näköhavainto avaa uusia oivalluksia musiikin sisäisestä rakenteesta.

x x x

Olen ihmeen nopeasti tottunut korona-ajan komentoon konserttisaleissa. Yleisömäärän rajoitus on konserttien järjestäjälle tietysti vakava paikka, mutta väljyys ei ole yleisön kannalta ollenkaan ikävä asia. Sibeliustalon sali ei kumissut tyhjyyttään, vaikka vaaditut turvavälit toteutettiin täsmälleen. Ei ole kohtuutonta, vaikka lippujen hinnat vähän nousisivat keventämään koronakriisin kulttuurin tuottajille aiheuttamaa talousahdinkoa.
Sibeliustalon väliaikatarjoilun järjestely osoitti, että turvavälit toteutuvat luontevasti, kun ennakkotilaus ja pöytien kattaus etukäteen toteutetaan ammattimaisesti. Helsingin Musiikkitalossa on menty ehkä ylivarovaisuuteen, kun lappu on kokonaan luukulla. Sen lämpiötilat antaisivat mahdollisuuden Lahden mallin mukaiseen palveluun.

Alkusyksyllä oli kauheaa seurata sivusta, kun viranomaiset niputtivat kaikki ravitsemusliikkeet viruslingoiksi. Oneksi byrokraatitkin lopulta oivalsivat, että ruokala on eri asia kuin juottola. Yökerhon toimintaideana on laumautuminen ja fyysinen kosketus. Ainakaan etäältä katson festarien ja erilaisten keikkatilanteiden meno ei paljon poikkea yökerhokulttuurista. Toivottavasti tämä havainto on kirkkaana mielessä, jos musiikkitilaisuuksien rajoituksia joudutaan kiristämään vielä nykyisestään.
Kauhistuttaa, jos klassisen musiikin, oopperan ja teatterien esitystilanteet niputetaan samaan riskiluokkaan kuin tuhansien ihmisten hurmoksellaan hekumoivat joukot festarikentillä. Päättäjien kannattaisi varmuuden vuoksi lähettää tiedustelijansa havainnoimaan klassisen kulttuurituotannon järjestelyjä ja yleisöjen käyttäytymistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti