Etelä-Suomen Sanomat 17.9.2020
Perussuomalaisten ja keskustan takariveiltä on taas kuulunut vaatimuksia Suomen EU-jäsenyyden purkamisesta. Tällaisen uhon torjunta voi perustua yhteiskunnan, talouden, tutkimuksen ja koulutuksen perusasioihin. Tähän asti kuultu hehkutus unionin turvallisuuspoliittisesta vaikutuksesta ei tehoa. Unioni luo jäsenilleen valtiollista laumasuojaa, mutta ei aseellista turvallisuutta.
Unionin turvallisuusrakenne on määritelty Lissabonin sopimuksen 42/7-lausumasssa. Sen mukaan unioni tukee jäsentensä puolustusta tarpeen vaatiessa myös sotilaallisesti. Tämä ei kuitenkaan koske ”tiettyjä jäsenmaita”, jotka ovat valinneet sotilaallisen liittoutumattomuuden, ja saavat pärjätä omillaan.
Suomi on asemoinut itsensä tähän turvallisuuspoliittisesti yksinäisten vähemmistöön. EU voi tukea hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenmaataan vain taloudellisesti ja diplomaattisesti. Se voi painostaa hyökkääjää sanktioilla, mutta ei asein. EU:n jäsenten suuri enemmistö saa sotilaallisen turvan Natosta, mutta Suomi jää sen ulkopuolelle.
Suomalaisten enemmistön hipiä ei siedä Naton turvatakeita, ja EU:n suuntaan on turha tähyillä. Siksi Suomi tehostaa puolustustaan yhteisharjoittelulla ja sitä tukevalla sopimusverkostolla kahdeksan Itämerellä vaikuttavan valtion kanssa. Se ei takaa Suomelle sotilaallista tukea kriisitilanteessa, mutta ei estäkään sitä.
Suomi on luonut omintakeisen läsnäolon mallin Itämeren asetelmassa. Puolustusharjoittelu Naton rauhankumppanimaitten kanssa voi kriisitilanteessa parantaa Suomen asemaa, sillä Pohjoisen Itämeren ja Suomenlahden rannikkopuolustuksen tukeminen on sekä Suomen että sen yhteistyökumppanien etujen mukaista.
Ensimmäistä kertaa historiassaan Suomella on asema ja toimintakyky, joita länsimaat arvostavat ja tarvitsevat. Muun muassa tätä presidentti Sauli Niinistö luultavasti tarkoitti puhuessaan Foreign Policy-lehden haastattelussa Suomen johdonmukaisesta ja selkeästä läntisestä linjasta. Tämän suuntauksen kruununjalokiviä ovat EU-jäsenyys ja Itämeren kumppanien kanssa kehitetty puolustusyhteistyö. Sitä pääomaa ei saa tuhota.
Hallituksen vuotuinen budjettipalaveri tai vaalikauden ohjelma eivät saa horjuttaa vireillä olevien puolustusinvestointien mitoitusta ja ajoitusta. Niiden taloudellinen rasitus jakautuu vuosikymmenen ajalle, ja vaikutus ulottuu yli tämän vuosisadan puolivälin.
Suomen linjavalinta on sitä arvokkaampi mitä uhkaavammin Valko-Venäjän ja Venäjän sisäiset tilanteet ja niiden väliset suhteet kriisiytyvät. Vähäisetkin horjahdukset Suomen valitsemalta linjalta lähettävät väärän viestin sen yhteistyökumppaneille ja muille lähialueen toimijoille.
Se heikentäisi yhteistyökumppaneiden luottamusta Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Muualla lähiympäristössä se suuntaisi lisää painetta Suomen puolustuksen heikkoihin kohtiin ja lisäisi siihen kohdistuvaa aseellista uhkaa.
Eduskuntapuolueiden on torjuttava populistisen pintaliidon kiusaukset lähiaikojen suurissa turvallisuusratkaisuissa. Kansallisen puolustuksen perusasiat eivät sovi poliittisen kaupankäynnin vaihtorahaksi tai puoluemielikuvien somistukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti