Etelä-Suomen Sanomat 9.7.2020
Kansainvälisen politiikan harrastajat joutuivat vähän aikaa nikottelemaan, kun muutamia vuosia sitten ilmeni, että Naton tärkeimpiin jäsenmaihin kuuluva Turkki ostaa Venäjältä sen aseteknologian huippua edustavan S-400-ohjustorjuntajärjestelmän. Vuosi sitten sen ensimmäiset osat rahdattiin uudelle ylpeälle omistajalle.
Yhdysvallat luimisteli
alun perin Turkille tällaisesta yli aisan potkimisesta, mutta se ei pysty komentamaan
Nato-kumppaneitaan. Ihmettelijöiden hämmästys kasvoi entisestään, kun viime keväänä
levisi huhu, että Turkki ehkä myy näppejään polttavan järjestelmän Yhdysvalloille.
Väite kuulostaa
samanlaiselta jekulta kuin yhdysvaltalaisessa TV-satiirissa Suomen pääministerin
sanomaksi esitetty kompa siitä, mitkä kaikki valtiot oikeastaan kuuluvat
Venäjän vaikutuspiiriin. Virallinen Venäjä otti huhut S-400-järjestelmän
jatkokaupasta kuitenkin tosissaan, ja ilmoitti oikein virallisesti, että Turkki
ei voi jälleenmyydä ostamaansa aseosaamista ilman Venäjän lupaa.
Riippumatta siitä, kuuluuko
S-400 tämän kaiken jälkeen Turkin vai Yhdysvaltain aseistukseen, Naton
asiantuntijoilla on mahdollisuus tutkia venäläisen huippujärjestelmän
pienimmätkin yksityiskohdat. Joku Kremlissä on nukahtanut. Tai sitten koko
kuvio on toisiinsa kyllästyneiden presidenttikollegojen kenkkuilua toisilleen.
Tämä epämääräisen
informaation ja arvailujen vyyhti palauttaa mieleen Suomen ilmavoimien
historiasta ehkä vähän tätä sotkua muistuttavan oudon kuvion. Se syntyi kylmän
sodan viimeisinä vuosikymmeninä, kun Suomen ilmavoimat lensivät neuvostoliittolaisella
Mig-kalustolla.
Silloin jotkut Neuvostoliittoon
kielteisesti asennoituneet suomalaiset keksivät väittää, että Migien lento- tai
asejärjestelmiin olisi kätketty ominaisuus, jolla niiden valmistaja voisi
lamauttaa torjuntahävittäjän toiminnan Suomelle kiusallisissa tilanteissa. Kukaan
ei pystynyt todistamaan väitettä vääräksi, mutta ei kyllä oikeaksikaan.
Jokin tämän kaltainen
teoreettinen mahdollisuus voi olla S-400-järjestelmää penkovien Naton
asiantuntijoiden mielessä. Sen selvittämistä he luultavasti pääsevät
yrittämään, vaikka S-400 pysyisi Turkin hallussa.
Muutakin sotasalaisuuksien
paljastumisriskiä voi liittyä S-400-kauppaan, samoin kuin ilmeisesti tapahtui Yhdysvaltain
myytyä Hornet-järjestelmän Suomelle. Silloin täkäläiset Mig-kaluston lentäjät
ja huoltajat alkoivat perehtyä läntiseen huipputeknologiaan. Tietovirtaa saattoi
olla toiseenkin suuntaan. Migien uumeniin piilotettuja salaisuuksia voi ehkä
vuotaa Suomen uusille kumppaneille, vaikka kukaan ei myönnä mitään.
Vaikka huhu S-400:n myynnistä
Yhdysvaltoihin osoittautuisi valeuutiseksi, jo venäläistä huippuosaamista
Turkille siirtänyt kummallinen kauppa on nolannut sen molempien sapuolten
johdon.
S-400:n kauppa osoittaa Natolle,
että Turkin presidentin liittokumppanuuteen ei voi luottaa edes sotilaallisten käytöskoodin
perusasioissa. Ja jos Venäjän johto laski nöyryyttävänsä Yhdysvaltoja myymällä
huippuosaamistaan Naton ytimeen, siihen liittyvä tietovuoto on nöyryytys Kremlille.
Yhdysvallat ei menetä mitään, mutta Venäjä näyttää hutiloivan
kruununjalokivensä suojelussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti