Vieläkin muistan,
miten dramaattista oli katsella suoria TV-raportteja DDR:n ihmisistä Berliinin
muurin auki revenneillä porteilla. Nuoret halailivat, nauroivat ja tanssivat – ja
vanhat itkivät. Siinä romahti muurin lisäksi valtiofilosofinen ihanne, josta
oli tullut joillekin identiteetin osa, toisille brutaali taakka.
Jotain
samanlaista on ehkä tapahtumassa toisaalla juuri nyt. Brittien kiemurtelu brexit-kriisissä
muistuttaa jotenkin Saksan yhdistymisen identiteettidraamaa. Brexit-uskoon
tulleet rimpuilevat Euroopan unionin ikeen alta kuten DDR:n pihteihin jääneet reaalisosialismin
saksalaiset uhrit. Brexit-kansa odottaa EU-muurin murtumisen avaavan heille uudelleen
Ison Britannian loistavan eristyneisyyden. Jonkun pitäisi vaan murtaa se muuri.
Britannian
1800-luvulla toteutuneen eristyksen kopioiminen ei ole vaikeaa, muurataan
ikkunat umpeen, kuten DDR aikoinaan. Menneisyyden loisto ei vaan toistu yhtä
helposti. Silloin todella ison Britannian splendid isolation perustui
siirtomaiden riistoon, joka tuotti toinen toistaan huikeampia timantteja
Majesteetin kruunuun.
Sitä paitsi se ei
ollut ympäristöstä erkaantumisen aikaa. Ison Britannian talouden ja laivaston
voima tukivat vuorollaan eri valtioita, jotka olivat jäämässä alakynteen Euroopan
valtataistelussa. Tämä tasapainpolitiikka varmisti, että Eurooppa keskittyi sisäiseen
kärhämöintiinsä, ja Britannian sai hallita valtameriä ja muita mantereita.
x x x
Pääministeri
Boris Johnsonin suuren suunnitelman alkuosa on helppo. Itäsaksalaiset
osoittivat, kuinka nopeasti muurin voi rakentaa, mutta siitä vaikeudet vasta alkoivat.
Britannian pitäisi luoda alamaisiaan rauhoittava vauraus ja nostaa kansainyhteisön
kova voima sille tasolle, että sillä voisi taas peluuttaa eurooppalaisia keskenään ja
korjata voitot toisaalla kotiin.
Johnson ei ole
vielä paljastanut suurta salaisuuttaan siitä, miten Britannian eristyneen
loiston voi rakentaa uudelleen. Ei ole imperiumia, jota voisi riistää
majesteetin kunniaksi. Brexit on yhtä mahdoton yhtälö kuin ympyrän neliöinti,
jolla Suomenkin ulkopolitiikkaa on joskus yritetty opastaa. Kun ongelmaa ei voi
ratkaista, päätettäväksi jää vain se, kuka osoitetaan syylliseksi, ja saa
maksaa viulut.
Johnsonkin
pääkilpailija Jeremy Gorbyn tarjoaa muodollisesti eleganttia ulospääsyä. Hän
lupaa kaikkia aikaisempia paremman sopimuksen EU:n kanssa ja uuden kansanäänestyksen.
Siinä vaihtoehtoina olisivat uusi brexit-sopimus ja vanha EU:n jäsenyys.
Teoriassa Gorbyn
voisi kansanäänestystä vilauttamalla ehkä sittenkin saada parlamenttienemmistön.
Se tuskin kuitenkaan hellyyttäisi EU:ta neuvottelemaan taas uusiksi jo monta kertaa
lopulliseksi julistamansa sopimusuksen.
Jos Gorbyn onnistuisi
keinottelemaan itsensä pääministeriksi, hän joutuisi ehkä johtamaan britit
kansanäänestykseen, jossa EU-jäsenyyden jatkamisen vaihtoehtona olisi hänen
edeltäjänsä neuvottelema sopimus.
Sirkuksen todellisena
taka-ajatuksena on vapauttaa vastuusta vuosisadan kauheimman fiaskon
aiheuttaneet poliitikot. Kansa maksaa viulut, ja se on tavallaan oikein, sillä se
antoi röyhkeiden pyrkyreiden taluttaa itsensä typeryyksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti