keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Kolumni 6.9.2018: LOGIIKAN TORKAHDUS

Etelä-Suomen Sanomat 6.9.2018

On hyvät perusteet ihmetellä, miksi Suomen pitäisi auttaa Ranskaa kummallisessa ja Suomen kannalta kaukaisessa Afrikassa. On yhtä hyvät perusteet kysyä, miksi Ranskan pitäisi auttaa Suomea, joka on Ranskasta katsoen melkein yhtä kaukainen ja kummallinen maankolkka kuin Afrikka Suomelle. Molempiin kysymyksiin on sama vastaus. Jos haluaa tulla autetuksi, kannattaa auttaa.

Presidentti Emmanuel Macroin puolustusaloite ei ole ihan niin yksiviivainen kuin tuolla perusteella voisi näyttää. Kuulostaa tietysti hyvältä, kun joku lupaa reagoida, jos Suomi joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Se taitaa kuitenkin merkitä jotakin todellista vasta sitten, jos EU:n ja Naton yhteiset pyrkimykset asevoimien rajaliikenteen helpottamiseksi joskus alkavat käytännön tasolla toteutua Tämä Ase-Schenegiksi sanottu monikansallinen rajabyrokratian mullistus on kaikesta päätellen erittäin pitkässä kelkassa. 
                                            
x                    x                    x

Mutta diplomaattisen dokumenttitaiteilun kannalta Macronin puheessa on ruutia. Unionin monenkeskiseksi turvatakuulausumaksi sanottu Lissabonin sopimuksen kohta 42/7 velvoittaa kaikki unionin jäsenet auttamaan, jos joku niistä joutuu hyökkäyksen uhriksi. Siihen lisätty ”tiettyjä jäsenmaita” koskeva lisuke vetää kuitenkin tämän turvatakuun pois Natoon kuulumattomilta unionimailta. Suomi on siinä porukassa.

Macronin sitoumus asettua tukemaan Suomea herättää sellaisen vaikutelman, että Ranska ei hyväksyisi ”tiettyjä jäsenmaita” koskevaa 42/7-kohdan varaumaa, joka on sekä epäjohdonmukainen että turvallisuuspoliittisesti tyhmä. Se on ristiriidassa tuossa artiklassa olevien muiden lauseiden kanssa. Ja se rikkoo unionin yhtenäisyyden. Solidaarisuusjulistus on uskottava vain, jos se koskee kaikkia julistuksen antajia.

Macronin aloite osoittaa Ranskan valmiutta kurkottaa auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Naton ulkopuolista unionimaata yli Nato-maiden. Se pakottaa muut Nato-maat arvioimaan, mitä ne tekisivät, jos Macronin kuvaama tilanne syntyisi.  Voisivatko ne jäädä passiivisesti tuijottamaan 42/7-kohdan lisälauseketta ”tietyistä jäsenmaista”, artiklan muusta sisällöstä piittaamatta.  

Muutamat merkittävät Nato-maat ovat tehneet Suomen kanssa puolustusharjoittelua koskevia yhteistyösopimuksia Ne tulevat melko lähelle Suomen auttamista kriisitilanteessa, mutta eivät sido ketään mihinkään. Ne antavat vain mahdollisuuden toimia, jos niin halutaan. Se ei ole turvatakuu.

On turha kuvitella, että mikään mahti maailmassa saisi Euroopan unionin terästämään Lissabonin sopimuksen 42. artiklan sanamuotoa unionin yhtenäisyyttä korostavaan suuntaan. Mutta se voisi ehkä olla mahdollista, että Nato-maat alkaisivat vähin äänin ohittaa ”tiettyjä jäsenmaita” koskevan lausuman niin, että unionin jäsenyys luo käytännössä turvatakuun myös Naton ulkopuolisille unionimaille.

Se olisi Naton kannalta johdonmukaista. Lännen puolustusliitolle ei ole edullista, jos se joutuu kädet selän takana seuraamaan ulkorajojensa etumaastossa olevan unionin jäsenvaltion alueen joutumista Naton jäsenten turvallisuutta uhkaavan voiman haltuun. Sellainen ei sovi Naton toiminta-ajatukseen. Sen tehtävä on varmistaa jäsenmaiden turvallisuus.

Taitaa olla niin, että Lissabonin sopimuksen kohdan 42/7 sanamuotoa viimeisteltäessä syksyllä 2003 Nato-maiden neuvottelijoiden looginen vireystila on repsahtanut samalla tavalla kuin kävi Suomen edustajille. He eivät ymmärtäneet, mitä paperille kirjotettu byrokraattinen tärkeily ”tietyistä jäsenmaista” tarkoittaa sotilaalliseksi kehittyvässä kriisitilanteessa. Se heikentää puolustusliiton mahdollisuuksia puolustautua ja rikkoo unionin yhtenäisyyden.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti