Pikakommentti 31.5.2018: Yya-Suomen puolustautuminen Neuvostoliittoa vastaan

Puolustusvoimien juhlakirja paljastaa lopultakin löytyneeseen asiakirja-aineistoon perustuvat tiedot yya-Suomen varautumisesta puolustukseen myös siinä tapauksessa, että hyökkääjä olisi Neuvostoliitto. Se ei yllätä. Oletin tätä jo kirjoittaessani 2012 ilmestynyttä Karhun kainalossa-kirjaani. Ja oli minulla arvauksen tueksi yksi lähdeviitekin, tosin vain suullinen tieto. Kerron kirjan sivuilla 220-221, että Suomen puolustusopissa puhuttiin jo 1940-luvun lopulta lähtein 

”varautumisesta massiivista maahyökkäystä vastaan, ja sehän tarkoitti Neuvostoliiton hyökkäyksen torjumista. On ilmeistä, ja ammatillisesti itse asiassa luontevaa, että Suomen sotilasjohto on miettinyt valmiiksi liikekannallepanon ja puolustussuunnitelman myös idästä tulevan hyökkäyksen varalle, mutta voi olla, että sellaisia kaavailuja ei edes pantu paperille. […] Ylimmän sotilasjohdon avaintehtävissä koko kylmän sodan ajan toiminut kenraali Ermei Kanninen on kuitenkin kertonut, että Neuvostoliiton hyökkäystä torjuvat keskityskäskyt valmisteltiin, mutta ei pantu paperille vaan painettiin visusti muistiin. Päävastuussa olleet kenraalit osasivat ne ulkoa vaikka unissaan. Alueellinen puolustusjärjestelmä oli poliittisesti nokkela. Siinä paikallinen komentaja velvoitettiin puolustamaan aina, jos joku hyökkäsi. Käskyyn ei tarvinnut muotoilla arkaluonteista arviota siitä, mistä hyökkäys voisi tulla.”

x x x x

Minulla on asiaan liittyvä toinenkin muistitieto, mutta ei enää lähdeviitettä sille. Jostakin olen lukenut, tai joku on kertonut, että kun alueelliseen puolustusjärjestelmään siirtymistä esiteltiin Kekkoselle, tämä olisi esittänyt täsmentävän kysymyksen. Suunnilleen näin: Tarkoittaako tämä sitä, että jos Kuopion sotilasläänin komentaja toteaa alueensa joutuneen hyökkäyksen kohteeksi, hän aloittaa käytössään olevalla voimalla puolustuksen itsenäisesti, vaikka ei saisi yhteyttä esimiehiinsä sotilaslääniä ylemmissä esikunnissa. Hänelle olisi vastattu, että kyllä, herra Presidentti. Ja Kekkonen olisi kuitannut: Tämä on hyvä.

Onko joku kuullut saman? Mistähän tuollainen juttu on lähtenyt liikkeelle?

Kolumni 31.5.2018: UHITTELUN JA MAHTAILUN KIERRE

Etelä-Suomen Sanomat 31.5.2018

Pohjois-Korean ylimmän johtajan ja Pohjois-Amerikan parhaimman diilintekijän julkinen ystävyydenpuuska tuntui lopahtavan julmasti juuri ennen kuin heidän yhteinen taipaleensa pääsi edes alkamaan.

Tavoitteena oli tällä kertaa sellainen diili, että sopimuskumppaneista pienempi ydinasevalta purkaisi täydellisesti ydintutkimuksensa ja -aseistuksensa ja suurempi valvoisi, että niin todella tapahtuu. Muutaman viikon ajan nämä ystävykset esiintyivät julkisesti niin kuin pitäisivät jotakin näin uskomatonta mahdollisena.

Sen jälkeen, kun suuri johtaja Kim Jong-un oli päästänyt ilmoille muutaman tavanomaisen epäystävällisyyden, presidentti Donald Trumpilla oli mielestään kunniallinen syy todeta mahdottomaksi neuvottelut, jotka kaikki jo muutenkin tiesivät mahdottomiksi.

Trump ei olisi Trump ellei hän heti perään olisi selittänyt, että ei hän tietenkään ihan sitä tarkoittanut, mitä tuli sanottua, vaan yhtä hyvin hän tarkoitti melkein mitä tahansa. Tuskinpa hän enää on todella pyrkimässä neuvottelupöytään Kim Jong-unin kanssa, vaan pikemminkin haluaa lohduttaa Etelä-Korean johtoa ja härnätä Kiinaa, jotka oli tylysti syrjäytetty kansainvälisen politiikan huipputasolta.  

Presidentti Trump ja puheenjohtaja Kim aikovat ilmeisesti jatkaa uhittelua ja mahtailua kuten ennenkin. On vaikea kuvitella, että tällaisten suunsoittajien kilpaärhentelystä voisi koskaan syntyä järjestelmälliseen neuvotteluun tarvittavaa ilmapiiriä, neuvottelutuloksesta puhumattakaan.

Nyt kumppanukset hymyssä suin jallittavat toisiaan saadakseen vastapuolen uudelleen perumaan suuren ydinaseriisuntaneuvottelun. Fantastisten odotusten romahtaminen ei palauttaisi tilannetta ennalleen. Luultavasti nykyistä neuvotteluhalukuuden vakuuttelua edeltänyt ärhentely yhä vaan kiihtyy. Se on todella vaarallista, sillä nämä tuittupäät ovat täysin arvaamattomia yksinkertaisia sieluja. 

                                            x                    x                    x

Yhdysvaltain johdolla on sentään muitakin keinoja vastapuolen nöyryyttämiseen kuin supervallan massiiviset ydinasejärjestelmät. Vaikka Trump yrittäisi kuinka hienostuneella diplomaattisella painostuksella todistaa Pohjois-Korealle sen aseman epätoivoisuuden, Kim Jong-unilla ei ole muuta mahdollisuutta vastata siihen kuin yrittää varoituslaukausta ydinohjuksella.

Pohjois-Korean johdolla kaikki on hyvin konkreettisesti yhden kortin varassa. Todennäköisesti sillä on vain muutama koekäyttövaiheessa oleva keskimatkan ydinohjus. Olisi suorastaan uskomatonta uhkapeliä, jos Kim Jong-un yrittäisi turvautua teknisesti ja poliittisesti niin epäluotettavaan hätäratkaisuun.

Trumpin ja Kim Jong-unin fantastisen neuvotteluyrityksen alku ja loppu ovat yhtä nöyryyttäviä molemmille. Tilaanne on Pohjois-Korealle ehkä vielä vaarallisempi kuin Yhdysvalloille. Kim Jong- un pakotti hädissään kenraalinsa tuhoamaan ydintutkimuskeskukset ja koelaitosten tunnelit.

Tarkoituksena oli luultavasti estää ydinaseistuksen suurvaltoja näkemästä, mitä korealaiset jo osaavat, mitä uutta he yrittävät, ja missä kaikessa ovat epäonnistuneet. Muutaman tutkijasukupolven saavutusten tuhoaminen on melko varmasti herättänyt Pohjois-Korean ydinaseistuksen huippuosaajissa jonkin asteista vastahankaisuutta Kim Jong-unia kohtaan.

Pohjois-Korean poliittiseen kulttuuriin kuuluu, että suuren johtajan vastustamisesta seuraa teloitus suorasuuntaustykillä, ja jo pelkkä epäily riittää siihen. Se ei varmaan rohkaise ketään   palatsivallankumoukseen. Mutta Kim Jong-unin toiminta on niin holtitonta, että ulkopuolinen voi vain toivoa hänen lähipiiriltään sankaruutta, joka lopettaisi vallan sokaiseman diktaattorin  vastuuttoman leikittelyn maailman tulevaisuudella.

Kolumni 17.5.2018: UHKAAKO TWIITTI SUOMEAKIN?

Etelä-Suomen Sanomat 17.5.2018

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittautunut diilien teon mestariksi. Mutta nyt hän toisaalla yrittää purkaa ydinasekehittelyä rajoittavaa kansainvälistä diiliä, jonka sääntöihin upporikas öljyvaltio on sopeutunut. Samaan aikaan toisaalla hän yrittää tehdä uskomatonta diiliä, jolla sopimuksia rutiininomaisesti rikkova häirikkövaltio saataisiin tuhoamaan ydinaseensa ja alistumaan kansainväliseen valvontaan.

Ydinasevalvonnan samanaikainen tuhoaminen ja rakentaminen näyttäisi normaalilogiikan mukaan vahvistavan Trumpin mainetta kävelevänä katastrofina. Hänen omassa käsitemaailmassaan tällinen vaikutuksiltaan vastakkaisten diilien päällekkäisyys kuitenkin palauttaa Yhdysvaltain suuruuden.

Äkkiä ajatellen supervallan presidentiksi päätyneen yksinkertaisen sielun touhuamisella ei toistaiseksi ole ollut Suomelle ollut kovinkaan suurta merkitystä. Kannattaa silti olla varuillaan.

Moni Trumpin hallinnon johtotehtäviin ponnahtanut terveen järjen edustaja on yksi toisensa jälkeen erotettu. Jos tämä meno jatkuu, pyöröovi voi hyvinkin nielaista imuunsa myös puolustusministeri James Mattisin. Se olisi iso ongelma Natolle, mutta varsinkin Ruotsille ja Suomelle.

Pohjolan Natoon kuulumattomat maat ovat onnistuneet hankkimaan Yhdysvaltain tuen monenkeskisillä Itämeren alueen yhteistyökuvioilla. Yhdysvaltain, Ruotsin ja Suomen yhteinen aiesopimus vakauttaa Naton ulkopuolisten maiden asemaa merkittävästi, mutta ei läheskään niin hyvin kuin vakauttaisi Nato-jäsenyys.

Valmius myydä Suomelle ilmavoimien ja rannikkopuolustuksen huipputasoisia asejärjestelmiä osoittaa, että Yhdysvallat on jo kauan sitten arvioinut tarvitsevansa Suomen yhteistyötä perinteisen puolustuskyvyn ylläpitoon Pohjois-Euroopassa.

Jos näiden kuvioiden lipunkantaja Mattis potkitaan ulos puolustusministeriöstä, Ruotsin ja Suomen liittoutumattomuutta epätoivoisesti varjeleva puolustusstrategia tuhoutuu. Valkoisesta talosta singahtava twiitti voi hetkessä lamauttaa Pentagonin ja Pohjois-Euroopan liittoutumattomien vuosikymmeniä rakentaman yhteisen puolustuskuvion.   

Presidentin riehumisen leviäminen ulkoministeriön lisäksi vielä puolustusministeriöönkin olisi ongelma koko Natolle, mutta varsinkin sen pohjoiselle ryhmälle, ja aivan erityisesti Naton liittoutumattomille kumppanimaille. Jos Mattis katoa kuvioista, presidentillinen twiitti aamutuimaan voi koska tahansa kaataa tuoreen aiesopimuksen ja sen kanssa paljon muuta. Nato-jäsenyys suojaisi Ruotsia ja Suomea tältä riskiltä.  

Itämeren vakaus on niin iso asia Natolle, että sen jäsenet eivät voisi vaieten katsella Yhdysvaltain irtautumista Pohjois-Euroopan puolustuskuviosta, johon kuuluvat myös alueen liittoutumattomat.  Se ei luultavasti voisi toteutua ihan pelkästään ruhtinaallisesta päähänpälkähdyksestä Valkoisessa talossa. Naton pohjoisten jäsenten ei luulisi olevan vaikeaa osittaa Yhdysvaltain puolustusvastuussa olevalle virkamies- ja sotilaseliitille, että Itämeren ja Baltian puolustus olisi epätoivoista ilman Ruotsia ja Suomea.  

Sotilaallisesta liittoumattomuudesta huumautuneiden Ruotsin ja Suomen pitää havahtua tosimaailmaan sen verran, että hakeutuvat myös muodollisesti Naton jäseneksi. Käytännössä ne ovat jo vuosikausia olleet Naton rintamassa ihan muuten vaan.  

Kun reaalipoliittisin perustein tehdään yhteistyötä lännen puolustusliiton kanssa, sotilaallisella liittotumattomuudella keikarointi voi herättää epäluuloja kummallisen käytöksen todellisista tavoitteista. Yhdysvaltain presidentin outo tempoilu on tässä yhtälössä jo yksi epävarmuustekijä liikaa. Ruotsin ja Suomen ei kannata hankkiutua samaan kategoriaan.   

Pikakommentti 7.5.2018: Liittopomon supermoka

Onhan se kamalaa, jos sovittelija pitää tavoitteenaan työmarkkinoiden yleistä palkkatasoa, kuten hänen edeltäjänsä vuosikymmeniä. Mutta se vasta on kummallista, että palkansaajaliiton puheenjohtaja keksi sanoa sovittelijan olleen työnantajien puolella vasta sitten kun jälkikäteen kuuli työnantajaliiton tarjonneen sovittelijalle työpaikkaa. Eipä liittojohtajalle voi kuvitella tuota pahempaa mokaa. Nostamalla tämän kissan pöydälle tilanteen mentyä jo ohi liittopuheenjohtaja julistaa suureen ääneen täydellistä epäonnistumistaan.  

Kolumni 3.5.2018: UUDISTAJIEN EVÄÄT

Etelä-Suomen Sanomat 3.5.2018

Julkisuudessa pyörin eväätvät sekavat tiedot näyttävät siltä, että Hjallis Harkimon bisnekset olisivat venäläisten oligarkkien peukalon alla, eikä kukaan taida tietää, mitä trolliyhteisöä he edustavat. Tällainen uudistaja voi olla enemmän uhka kuin mahdollisuus.   

Elina Lepomäki yrittää murtaa jäykkiä rakenteita konservatiivipuolueen sisältä käsin. Hän lähtee paljain käsin taisteluun ylivoimaa vastaan. Sellainen rohkeus mykistää, mutta myös ihastuttaa.

Olin parikymmenetä vuotta sitten nuorsuomalaisten mukana yrittämässä yhteiskunnallista ryhtiliikettä vähän samaan tapaan kuin Harkimo ja Lepomäki nyt. Kokemus opetti, että säkenöivän oivalluksen loistelias julkistus ei uudista mitään. Tavallisesti iso idea pirstoutuu. Jotkut sen osaset voivat toteutua siellä täällä, mutta pääosa raukeaa tyhjiin.

                                            x                    x                    x

Teimme keväällä 1995 aloitteen yleissitovuuden purkamisesta paikallisen sopimisen tehostamiseksi. Kuulin yllätyksekseni, että yritystasolla oli tekeillä uudistuksia, joista henkilöstö ja yritysjohto eivät hiiskuneet liitoilleen mitään. Ihmiset alkoivat jo silloin tehdä asioita niin kuin oli järkevää eikä niin kuin liitot määräävät. Nyt sellainen meno taitaa olla omalla painollaan yleistymässä maan tavaksi.

Kun aloitteemme palvelusetelin käytöstä lasten päivähoidon uudelleenorganisoinnissa oli vesittynyt, esitimme syksyllä 1995 sen perusidean mukaista lisäystä hallituksen esitykseen päivähoitolaiksi. Kun tästä lisäyksestä äänestettiin eduskunnassa, kuuloetäisyydellä istunut kokoomuksen silloin vielä nouseva tähti supatti, että muutosehdotuksemme on ihan järkevää. Ja sitten hän äänesti sitä vastaan.

Teimme 1996 aloitteen pienten yhtiöiden toimintaedellytysten parantamisesta ja esitimme lakiehdotuksen niiden hallinnon yksinkertaistamisesta. Aloite tukehtui valiokuntiin, kuten niille aina käy. Mutta nyt esitysemme eri osat ovat yksi toisensa jälkeen toteutuneet mikä minkin vanhan lain osauudistuksen yhteydessä.

Perustuloa ja negatiivista tuloveroa yhdistelevä verouudistukemme olisi keventänyt tuntuvasti pienipalkkaisten tuloverotusta, lisännyt vähän keskituloisten rasitusta ja pitänyt suurituloisten veron korkeana.  Sain isällisen neuvon, että olisi tyhmää lisätä veroja väestöryhmälle, joka on potentiaalisesti tärkein äänestäjäkuntamme. Vastasin että sosiaalisesti oikeudenmukainen verotus on tärkeämpää kuin vaalitaktikointi, ja sain hölmön maineen.

Esitimme perustuslakiuudistusta valmistelleelle komitealle siirtoäänimenetelmään perustuvaa vaaliuudistusta (Single Transferable Vote). Se olisi riistänyt nykyisen vaalilain suurille puolueille varmistaman kohtuuttoman edun pienissä vaalipiireissä. Silloin idea vaiettiin kuoliaaksi, mutta nyt vihreät taisivat kuiskia vähän sen suuntaan.  

Esitimme eduskunnan perustuslakivaliokunnan aseman selkeyttämistä siirtämällä sen oikeudenkäyttöön kuuluvat asiat perustuslakituomioistuimelle. Kun perusteita ehdotuksen tyrmäämiseen ei keksitty, se tapettiin hiljaisuudella. Viime aikoina perustuslakituomioistuimen tarpeesta on kevyesti edes keskusteltu.   

                                            x                    x                    x

Nuorsuomalaisuuden kokemus osoittaa, että rakenteet uudistuvat vain asiantuntijavirkamiesten ja yhteiskunnallisesti valveutuneiden kansanedustajien yhteistyöllä. Se ei tapahdu sosiaalisen median leiskutuksessa, TV-ajankohtaisohjelmien kilpalaulannassa eikä torikokousten palopuheissa. 

Uudistukset perustuvat eduskunnan valiokuntien hiljaiseen puurtamiseen.

Lepomäen avaama polku tarkoittaa ilmeisesti jotakin tämä tapaista. Sillä voisi ehkä saada jotakin aikaan, mutta pitkä polku se on. Harkimon eväillä voi ehkä luoda jääkiekkojoukkueen brändin, mutta tuskin uutta yhteiskuntaa.