Kolumni: SUMEA VIESTI KAUKAA HISTORIASTA

Etelä-Suomen Sanomat 13.6.2019

Rinteen hallituksen ohjelmassa oleva lause: ”Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan” näyttää herättäneen joillakin some-alustoilla ja lehtikommentissa ihmetystä ja kiukkua. Se on kummallista, sillä tuo ajatus on sentään kiertänyt eri versioina kaikissa viime aikojen turvallisuuspoliittisissa dokumenteissa, viimeksi vuoden 2017 turvallisuuspoliittisessa selonteossa.  

Se on yya-liturgia outo jakojäännös, ja outo siksi, että yya-sopimusta ei enää ole. Eikä Neuvostoliittoa. Nyt tuo itsestään selvä lause tarkoittaa ihan muuta kuin yya-vetoisena neuvostoaikana. Silloin se tarkoitti sitä, että Suomi voi omalla alueellaan joutua puolustamaan Neuvostoliittoa.

Nyt se tarkoittaa, että jos Suomen naapurimaa joutuu Suomen alueen kautta tulevan hyökkäyksen kohteeksi, Suomi puolustaa valtioalueensa koskemattomuutta, ja tulee samalla puolustaneeksi uhattua naapuriaan.        

Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto oli pelannut itselleen oikeuden valvoa Suomen alueen sotilaallista tilaa. Sen röyhkein ilmentymä oli Neuvostoliiton konsulaatti Maarianhaminassa, joka periytyy vielä yya-sopimustakin vanhemmasta historiasta. Sen perusti Neuvostoliiton lokakuussa 1940 Suomelle sanelema sopimus Ahvenanmaan aseettomuudesta. Siis aseettomuudesta, ei puolueettomuudesta. Tämän sopimuksen mukaan Suomen valtioalueen aseettomuutta Ahvenanmaalla valvoi silloin Neuvostoliiton konsuli. Nyt sitä valvoo Venäjän konsuli.   

Vähän ennen, kun Suomi joutui alistumaan tuohon sanelusopimukseen, Neuvostoliiton korkeimpien esikuntien kasakaappeihin taltioitiin syyskuussa 1940 kolme erilaista Itämeren alueen sotasuunnitelmaa, joista jokaisen toimeenpanon ensimmäisenä vaiheena oli maihinnousu Ahvenanmaalle.

                      x                    x                    x

Nykyisin tuo Suomen turvallisuusteksteissä toisteltu vakiolause tarkoittaa sitä, että Suomi valvoo koko valtioaluettaan, ja huolehtii siitä, että sen aluetta ei käytetä sotilaallisesti mihinkään muuhun tarkoitukseen kuin Suomen koskemattomuuden puolustamiseen. Piste. Tästä toimesta vastaa Suomi, eikä mikään muu valtio. Piste.   

Tämän lauseen herättämä kauhistus on ymmärrettävissä siltä kannalta, että yya-sopimus vahvisti Neuvostoliiton oikeuden loukata Suomen suvereniteettia valvomalla sen valtioalueeseen kuuluvan saariston sotilaallista tilaa. Suomi alistui siihen pidempään kuin reaalipoliittisesti olisi ollut pakko. Ne ajat ovat vaipuneet historian hämärään.

Suomi on yksipuolisella tulkinnalla 1990 vapauttanut itsensä niistä Pariisin rauhansopimuksen määräyksistä, jotka loukkaavat Suomen suvereniteettia. Myös Maarianhaminan konsulaatti on tällainen synkkä jäänne, sumea viesti kaukaa historiasta.   

Venäjä ei menettäisi Maarianhaminan konsulaatin purkamisessa mitään sellaista, mitä se ei olisi menettänyt jo kauan sitten. Tosien maailmansodan jälkeisinä vuosina diplomaateiksi naamioituneet tiedustelu-upseerit saattoivat Ahvenanmaan rantakarikoilla ja kallioluodoilla lomaillessaan ehkä nähdä jotakin sotilastiedustelun kannalta merkittävää.

Nyt eletään kuitenkin sellaista aikaa, että sotilaallisen tiedustelun raakamateriaalin hankintaan on käytettävissä vähän hienostuneempaa laitteistoa kuin rantakallioilla hiippailevien valediplomaattien kamerat ja muistilehtiöt.  

Nolointa tässä taitaa olla se, että Venäjä on noin neljännesvuosisata sitten tarjoutunut toimimaan tämän tilanteen mukaisesti ja todennut voivansa hoitaa tarvittavat tavanomaiset konsulitoimet Turusta käsin, mutta suomalaiset eivät tarttuneet tilaisuuteen.