Kolumni: Perustuslakituomioistuin

Vallanjaon harmaa vyöhyke

Etelä-Suomen Sanomat 21.3.2019

Sote-ponnistuksen viimeinen erä päätyi nollatulokseen, eikä vain suoritus- vaan myös tyylipisteissä. Hallitus ei ehkä ollut tragedian ainoa tumpelo. Muutamat valiokunnat joutuivat hallitusta kurittaessaan sellaiseen turbulenssiin, että niidenkään ei voi sanoa selvinnen puhtain paperein.

Se ei välttämättä johtunut - ainakaan pääasiassa – valiokuntapuheenjohtajien ja jäsenten toiminnasta vaan myös siitä, että perustuslakivaliokunnan säädöspohjassa on valuvika. Sen jäsenet ovat lainsäätäjiä, joiden poliittisen mandaatin varassa tekemät perustuslain tulkintaratkaisut vaikuttavat muiden lakien soveltamiseen hallinnossa.

Perustuslakivaliokunnan jäsenet joutuvat melkein tuomarin rooliin, vaikka heidän päätöksensä ovat osittain poliittista toimeenpanoa. On hurskasta teeskentelyä kuvitella, että perustuslaillista lausumaa lakiesitykseen sorvaava kansanedustaja luopuisi sen hetken ajaksi hallitusohjelmasta ja oman puolueensa tavoitteista ja muuttuisi vapaaksi sieluksi, joka liikkuu oikeuden pyhässä korkeudessa kaiken poliittisen yläpuolella.  

Vallan kolmijaossa on harmaa vyöhyke, joka ulottuu lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan välisen rajan kummallekin puolelle. Tämän oudon asetelman ihmeellisin ominaisuus on se, että siinä oikeudenkäyttöä ei edusta tuomioistuin vaan tavaksi tulleen menettelyn vähitellen muodostama perustuslakikysymyksiin erikoistuneiden lainoppineiden joukko, jonka kokoonpano on jatkuvassa muutoksessa.  

Joitakin vuosikymmeniä sitten eduskunnan valtiosääntötulkintaa hallitsivat professorit Mikael Hidén, Antero Jyränki ja Ilkka Saraviita, Tupu, Hupu ja Lupu, kuten silloin sanottiin. Tämän perustuslaillisen kolminaisuuden asiantuntijalausuntoja ei ollut tapana kiistää. Nyt heidän raivaamaansa sarkaa viljelee ilmeisesti muutamien kymmenien oppineiden joukko, jonka jäsenien lausuntoja voidaan tarpeen ilmetessä kilpailuttaa keskenään.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan sotepyörityksessä käyttämä tapa juoksuttaa asiantuntijoita kommentoimassa hallituksen esitysten eri versioita ei tainnut olla pelkkää totuuden tuskaista etsintää. Seassa saattoi olla myös poliittista kikkailua sotelakien käsittelyn vauhdittamiseksi tai niiden tuhon varmistamiseksi. Muuksi on vaikea tulkita esimerkiksi sotefarssin viime vaiheessa nähtyä kissa-ja-hiiri-leikkiä siitä, jatketaanko vai lopetetaanko asiantuntijoiden kuuleminen.

                                            x                    x                    x

Tämän sirkuksen seuraaminen palautti mieleen vuosikausia silloin tällöin toistamani ajatus perustuslakituomioistuimen tarpeellisuudesta. Sotekuviot nostivat esiin uuden perusteen tällaiselle oikeusjärjestelmän rakenneuudistukselle. 

Perustuslakituomioistuimen tehtäviin voitaisiin kirjata ennakolausunnon antaminen perustuslakiin kytkeytyvistä hallituksen lakiesitysluonnoksista ennen niiden lähettämistä eduskuntakäsittelyyn. Se voisi antaa ryhtiä nyt heikkolaatuiseksi moitittuun lainvalmisteluun ja keventäisi valiokuntien taakkaa.

Korkeimman oikeusasteen antama lainvoimainen päätös hallituksen esityksen yhteensopivuudesta perustuslain kanssa vapauttaisi valiokunnan jäsenet perutuslain tulkinnan hienosäädöstä. Koemielessä voitaisiin ehkä pohtia sitäkin, tarvittaisiinko perustuslakivaliokuntaa ollenkaan.

Jos korkein oikeusaste vartioi lainvalmistelun perustuslaillisuutta, sen viesti kulkeutuu kirkkaana ja voimakkaana suoraan sektorivaliokuntiin. Jos hallituksen esityksen käsittelyssä kehittyy perustuslakituomioistuimen kannanotoista poikkeava näkemys, eduskunta voi käyttää lainsäädäntövaltaansa, mutta perustuslakituomioistuimen lausumasta poikkeava poliittinen tahto olisi toteutettava perustuslaille säädetyssä vaikeutetussa järjestyksessä.