Kolumni 21.2.2019: YHDESSÄ YKSIN

Suomi ja Ruotsi yhdessä yksin

Etelä-Suomen Sanomat 21.2.2019 
Suomalainen ajatuspaja Libera ja sen ruotsalainen kollega Frivärld ovat pohtineet Itämeren turvallisuustilannetta. Siitä syntyi Hanasaaren kulttuurikeskuksessa toteutettu pikaseminaari, jonka otsikko pelkisti nokkelasti Suomen ja Ruotsin yhteiselon ongelman: Yhdessä yksin? Onnittelut sen keksijälle. Harvoin näkee näin tiiviistä ajatuksen ja sanonnan ristiinkytkentää. Varsinkin kun siihen on liitetty kysymysmerkki.

Seminaarin istunnot syvensivät yllättävästi sen pääotsikon sisältöä. Näiden pohjoismaiden turvallisuuspoliittinen läheisyys ei ole ihan niin herttaista kuin on tapana julistaa. Ruotsi on sittenkin sen verran yksin, että Suomi ei voi olla ihan täysin yhdessä sen kanssa.    

Ruotsi on yhteistyössä Yhdysvaltain ja Naton kanssa yhtä innokkaasti kuin Suomi, mutta virallisissa lausunnoissaan se torjuu Nato-jäsenyyden kaikissa olosuhteissa, ainakin nykyisen. 

vähemmistöhallituksen elinaikana. Suomi taas korostaa mahdollisuuttaan jatkojalostaa yhteistyötä lännen kanssa Nato-jäsenyydellä. Tällä jakolinjalla naapurukset ovat erillään. Suomi voi kuvitella olevansa yhdessä myös Naton kanssa, mutta Ruotsi ei. Ruotsi on vähän enemmän yksin kuin Suomi.

Naapurit ovat sitoutuneet vain siihen, että Nato-asiassa ei aiheuteta toiselle yllätyksiä, kuten EU-kysymyksessä aikoinaan. Ne eivät ole sitoutuneet yhdessä liittymään Natoon eivätkä yhdessä pysymään siitä erossa. Jos Suomi arvioi tarvitsevansa puolustusliiton jäsenyyttä ja voivansa sen saavuttaa, Ruotsille annettu sitoumus täyttyy sillä, että Suomi ajoissa ilmoittaa aikomuksestaan. Ruotsi sitten joko sopeutuu siihen tai seuraa mukana. Kumikin päättää itse.  

                                            x                    x                    x

Ruotsin turvallisuuspolitiikkaa määrävään asemaan päässeet poliitikot unelmoivat maansa puolueettomuuden ikuisuudesta. Samaa väljähtänyttä nostalgiaa on Suomen Nato-vastaisten populistien haikailussa yya-ystävyyden perään.

Ruotsin demarivetoisen Nato-kammon oudoin piirre on sen osoittama tietämättömyys tai piittaamattomuus siitä, millä säännöillä nyt pelataan. Nyt on voimapolitiikan korkeasuhdanne. Voimaa vastaan voi puolustautua vain vastavoimalla ja pelotteelta. Jos ei ole kovin paljon voimaa, jo kainokin liputus Nato-jäsenyyden mahdollisuudella luo pelotetta, joka opastaa Venäjää  varovaisuuteen. 

Ruotsin sosiaalidemokraatit ovat palanneet tämän valttikortin käsistään. Sama henki elää myös Suomessa, vaikka eduskunnan suuren enemmistön moneen kertaan hyväksymä turvallisuuslinja sisältää mahdollisuuden hakeutua Natoon. Ruotsi on joutunut turvallisuushämärässä elävän suuren puolueen komentoon. Sama uhkaa Suomea vielä tänä keväänä. Se ei lupaa hyvää Itämeren alueen turvallisuudelle

Euroopan turvallisuuden polttopiste on siirtynyt kylmän sodan aikaisilta sijoiltaan keski-Euroopasta. Se ei ole enää Fuldan kapeikossa Erfurtin ja Frankfurt am Mainin välillä. Se on siirtynyt tuhatkunta kilometriä Itämeren eteläosaan, Baltian puolustuksesta vastaavan Naton pohjoisen siiven selustaan Kaliningradin alueelle.  

Ruotsin hallituksen kummallisella asenteella voi kuitenkin olla raaka voimapoliittinen tausta. Ehkä tämän puolueettomuuden lippua kantavan jalon ritarin selustaa varmistaa edelleen Yhdysvaltain salainen turvallisuustakuu, kuten jo kylmän sodan aikana. Se tekisi ymmärrettäväksi myös Ruotsin käsittämättömän oma-aloitteisen aseistariisuutumisen parikymmentä vuotta sitten.

Suomen poliittisessa kentässä rehottavalle populistiselle Nato-kammolle on vaikea löytää edes tuollaista arvailuun perustuvaa selitysyritystä. Sille on vaikea keksiä muuta taustaa kuin yya-huumasta jääneen suomettumiskrapulan aiheuttama ajatuskatkos.