Kolumni 24.1.2019: POPULISMIN LAISKANLÄKSY

Etelä-Suomen Sanomat 24.1.2019

Britit pähkäilevät häveliään hämmennyksen vallassa, miten pitäisi suhtautua brexit-sirkuksen uusimpiin kuperkeikkoihin. Kansan tahdon mukaisesti yritetty ero Euroopan unionista näyttää tuottavan vain vaihtoehtoja, jotka kaikki ovat huonompia kuin Britannian nykyinen asema EU:ssa. Niinpä populistit joutuvat ilmeisesti yrittämään virheensä korjausta antamalla kansalle laiskanläksyn. Sama uudestaan. 

Alkuperäinen brexit-kansanäänestys järjestettiin fundamentalistisen kiihkon vallassa. Sen opin mukaan kansanäänestyksen tulos on aina ainoa oikea ratkaisu ja siksi vaikutuksiltaan ikuinen. Uuden kansanäänestyksen järjestäminen kiistäisi tuon hurmosuskon ytimen.

Kansanäänestyksen toinen kierros olisi arkijärjen mukaan epäjohdonmukainen. Olipa uudella äänestyslipulla kansalle esitetty kysymys sanamuodoltaan mikä tahansa, se ei aukaise brexit-umpisolmua. Vaikka kansa pyytäisi monta miljoonaa kertaa anteeksi edellisessä äänestyksessä tekemäänsä virhettä, se ei voi korjata eikä korvata mitään siitä tuhoista, jonka jo pelkkä idea brexitistä on tähän mennessä aiheuttanut. Se ei myöskään palauttaisi imperiumia siihen neitseelliseen alkutilaan, jossa kansan äänesti 2016. Edes kaikkivaltiaan kansan tahto ei saa historian virtaa palaamaan takaisin alkulähteilleen.

Uusi kansanäänestys olisi pohjimmiltaan äänestys kansanäänestyksestä, siis siitä uskomuksesta, että olipa kansanäänestyksen tulos millainen tahansa, se pantava toimeen viimeistä piirtoa myöten. Jos toinenkin kansanäänestys vaatii brexitiä mihin hintaan hyvänsä, se olisi ensimmäinen kerta, kun populismi ihan konkreettisessa todellisuudessa marssittaa kansan liput liehuen päin seinää.

Jos toinen kansanäänestys kumoaisi edeltäjänsä äänestystuloksen, se kumoaisi myös uskomuksen kansan erehtymättömyydestä. Samalla se palauttaisi kansanäänestyksen samanarvoiseksi toimintamalliksi kaikki muiden päätösmenettelyjen kanssa. Tavalliseen päätöksentekoon kuuluu se, että virheitä voi tapahtua, ja että virheiden tekijä joutuu korjaamaan ne.     

Kansanäänestyksen ainoaksi erityisominaisuudeksi taitaa jäädä sen luonnoton rakenne. Siinä päättäjillä on vain kaksi vaihtoehtoa, jotka ovat toistensa äärimmäisiä vastakohtia. Se on älyllistä köyhyyttä karuimmillaan. Luonnollisen päätösprosessin alkutilanteeseen kuuluu kehittää mahdollisimman monta vaihtoehtoa, joista sitten valitaan.

Brexit ei ole kuin paha uni, joka menisi ohi, kun jalo prinssi herättää horrokseen vajonneen. Vaikka brexit kumoutuisi, sen jo aiheuttamat tuhot evät korjautuisi, ja lisää voi hyvinkin olla tulossa. Suurimmat uhat väijyvät vielä piilossa imperiumin rojalistisen kulissin takana. Yhdistyneessä Kuningaskunnassa ei ehkä kohta ole mitään yhdistettävää. Riippumatta siitä, toteutuuko vai peruuntuuko brexit, Skotlanti, Wales ja Pohjois-Irlanti ovat tässä pyörityksessä saaneet niin kylmää kyytiä, että Lontoo on ehkä tuhlannut luottamuspääomansa viimeisetkin rippeet.  

Jotain hyötyäkin brexitistä voi sentään olla, vaikka kansanäänestyksen kummajainen jyräisi vielä toisenkin kerran yli Britannia ja Euroopan unionin. Ensin se osoitti, että ero Euroopan unionista ei ole kenellekään edullinen eikä helppo. EU:lla on sittenkin sen jäseniä sen verran hyödyttäviä ominaisuuksia, että ehdoin tahdin niistä irtautuminen ei taida olla järkevää.

Brexitin toinen kierros vahvistaisi, että kansanäänestys on kelvoton tapa tehdä päätöksiä, varsinkin jos sitä käytetään tähän asti tavallisimmassa formaatissa, jossa kaksi äärimmäistä vastakohtaa kiihdytetään nokkakolariin.

Pkakommentti 19.1.2019: 64 vai 48?

Kun Suomi 1990-luvu alussa keskellä laman kaaosta päätti investoida nykyisen kokoiseen Hornet-taistelukoneiden laivastoon, Venäjä oli neuvostokatastrofin jälkeisessä kaaoksen ja arvaamattomuuden tilassa.  Ratkaisu on vajaan kolmen vuosikymmenen aikana osoittautunut harviaisen kauaskantoiseksi. Sen avaama uusi toimintamalli on luonut Suomen puolustuksen nykyisen uskottavan ja johdonmukaisen perusrakenteen.

Edellisen Suomen ilmavoimien suurinvestoinnin jälkeen Venäjä on kaapannut neljältä lähialueensa valtiolta seitsemän maantieteellistä aluetta, josta osan se on liittänyt valtioalueeseensa, ja pitää muuta saalistaan sotilaallisessa ja hallinnollisessa valvonnassaan. 

On vaikea ymmärtää niitä suomalaisia puoluejohtaja, jotka omin silmin tämän kaiken nähtyään päättelevät, että on oikea hetki madaltaa Suomen ilmavoimien ja siis koko puolustuksen toimintakykyä. He ovat tietysti siltä osin oikeassa, että tuulen kaduilla ja toreilla pyörittämien irtopisteiden kerääjät ovat usein voittaneet vaaleissa. Mutta eivät sentään ihan aina.

Turvallisuuspolitiikan perusteita koskeva päätös on sentään vähän eri asia kuin loton takuuvarmojen voittonumeroiden arvaaminen. 

Pikakommentti 19.1.2019: Nato-vastaisuus vähnee

Kaikki Nato-kannatusta koskevat mielipidemittaukset ovat viime vuosina osoittaneet Naton vastustuksen pienentyvän merkittävästi. Iltalehden 19.1.2019 julkaistussa tutkimuksessa se oli tasan 50 prosenttia, Evan tutkimuksessa se on ollut selvästi alle 50 prosenttia jo muutamia vuosia. Viime syksyn MTS-tutkimuksessa se oli 59 prosenttia. Siinä aikasarjassa Naton vastustus oli suurimmillaan seitsemän vuotta sitten, 71 prosentissa.  

Pikakommentti 15.1.2019: Hullutus

Tätä kirjoittaessani (15.1.2019 klo 23.08) tiedetään, että brexit-sopimus kaatui Britannian parlamentissa. Tähän mennessä nähdyn koheltamisen olisi pitänyt osoittaa, että kansanäänestys on valtiollisten asioiden päätöksissä aivan vihoviimeinen hullutus. Siinä ne, jotka takuuvarmasti tietävät kaikkein vähiten päätettävänä olevasta asiasta, saavat ratkaisuvalan asiasta, joka vaikuttaa koko valtiokokokonaisuuden ja mantereen ja globaalisen elämänmenon tulevaisuuteen. Demokratia ei saa tarkoittaa sitä, että mikä tahansa hullutus on demokratian ylin ilmentymismuoto.

Pikakommentti 12.1.2019: Toiminnan nimi

Miten ihmeessä seksuaalirikosten käsittelyssä käytetty sanasto on voinut vakiintua nykyiseksi? Kaikkein törkeintä iljetystä sanotaan hyväksikäytöksi. Mitä hyvää siinä on?

Hyväksikäytöksi sanottu toiminta on seksuaalista väkivaltaa. Piste.    

Kolumni 10.1.2019: AURINGONLASKUN PRESIDENTIT

Etelä-Suomen Sanomat 10.1.2019 

Yhdysvaltain nykyinen presidentti alkaa yhä enemmän muistuttaa Neuvostoliiton viimeistä presidenttiä. Mihail Gorbatšov yritti kehittää neuvostomaan dynamiikkaa toistuvilla hyvien aikeiden vakuutteluilla – kuten myös Venäjän nykyinen presidentti. Donald Trump johtaa jättivaltiota erottamalla jokaisen näköpiiriinsä tulevan hallintokokemusta osoittaneen virkamiehen ja twiittaamalla tuikeasti perään. Neuvostoliitolle ja Gorbatšoville kävi niin kuin kävi. Trump ja Yhdysvallat keikkuvat kuilun partaalla, ja Trumpin ennuste on huonompi kuin liittovaltion.  

On vaikea kuvitella sellaista rikossyytettä, joka voisi johtaa presidentin viraltapanoon. Mutta Yhdysvaltain perustuslain toisen artiklan neljäs sektio nimeää viraltapanon perusteeksi myös rikosta lievemmän väärinkäytöksen (misdemeanor). Lisäksi tämän artiklan ensimmäisessä sektiossa säädetään tehtäviinsä kykenemättömäksi todetun presidentin syrjäyttämisestä. Trumpin käytöksessä on piirteitä, joihin nämä eron aiheen määritteet voisivat ehkä sopia.   

Trumpin sietämätön toiminta voi jossakin vaiheessa alkaa olla liikaa myös monelle republikaanille. Viraltapano tai syrjäyttäminen voisi ehkä toteutua, jos senaatin määräenemmistö toteaisi Trumpin poliittisen harkintakyvyn riittämättömäksi ja käytöstavat sopimattomaksi Yhdysvaltain presidentin tehtävään.

Jos tilanne alkaisi kehittyä tähän suuntaan, Trump tuskin jäisi odottamaan senaatin nöyryyttävää äänestystä, vaan tekisi nixonit. Siis ilmoittaisi eroavansa ja pakottaisi seuraajakseen automaattisesti tulevan varapresidentin etukäteen armahtamaan eroavan edeltäjänsä kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta.

Se ei kuitenkaan ratkaisisi Yhdysvaltain perusongelmaa. Ne melkein 63 miljoonaa yhdysvaltalaista, jotka 2016 äänestivät Trumpia, ovat siellä edelleen, ja hänen kannattajiaan voi olla nyt enemmänkin kuin silloin. Yhdysvaltain yhteiskuntarakenne muistuttaa kummallisella tavalla muinaisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän olosuhteita, enemmän kuin me jokapäiväisen uutisvirran seuraajat ehkä olemme huomanneet.

Julkisivultaan Yhdysvallat on paljon rikkaampi ja korskeampi kuin oli Neuvostoliitto hajotessaan ja Venäjä nykyisin. Mutta myös Yhdysvalloissa on sietämättömän suuri äärimmäisessä kurjuudessa toivottomuudessa elävä väestönosa. Neuvostoliitto yritti vapautua tästä ongelmasta lakkauttamalla itsensä ja toivomalla, että raunioista nouseva uusi Venäjä siivoaisi neuvostokommunismin jälkeensä jättämän tuhon. Uuden Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin ei pystynyt siihen, eikä nykyisen presidentin menestys näytä yhtään paremmalta.

Trump poistuu joka tapauksessa joskus Valkoisesta talosta, jos ei viraltapanon tai kykenemättömyyden takia lähiaikoina niin viimeistään toisen presidenttikautensa päättyessä 2020-luvulla. Hänen jälkeensä jäisi kuitenkin se köyhyyden ja kurjuuden olosuhde, joka nosti hänet valtaan ja lamautti supervallan hallinnon. Se ongelma on jäänyt ratkaisematta myös Venäjällä, kuten jäi Neuvostoliitossakin.  

Supervaltojen suunnattomasta rikkaudesta huolimatta niiden vakiorakenteeseen tuntuu kuuluvan armottomassa köyhyydessä ja pohjattomassa toivottomuudessa elävä valtava yhteiskuntaluokka. Tämä rakenne nostaa valtaan toinen toistaan kummallisempia johtajia.

On syytä varautua siihen, että Gorbatšovin, Putinin ja Trumpin jälkeen tulee vielä muita samanlaisia. Tästä lajityypistä on kaksi muunnosta. On niitä presidenttejä, jotka poliisivoimin pakottavat kadotetun kansanosan nöyryyteen ja niitä, joille kurjuuden ja köyhyyden kehittämä viha tarjoaa nostetta omahyväiselle vallanhimolle.

Pikakommentti 8.1.2019: No deal at all?

Kiinan ja Pohjois-Korean politiikan strategit näyttävät päätelleen, että maailman johtavaksi diilin tekijäksi julistautunut Yhdysvaltain presidentti on helppo houkutella huonoihin diileihin. Viime vuonna niin tekivät Kim Jong-un Singaporessa ja Vladimir Putin Helsingissä. Molemmissa kohtaamisissa presidentti Donald Trumpin saama diili taisi olla lähinnä no-deal-at-all. Saapa nähdä, käveleekö Trump samaan ansaa vielä kolmannenkin kerran vajaan vuoden sisään.