Presidentti J. K. Paasikiven pakotti runnomalla
suomalaiset hyväksymään yya-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Hän joutui
taistelemaan vain vaivoin peiteltyä neuvostovihaa vastaan. Paasikivi sai kansan
kuitenkin ymmärtämään, että kun jatkuvasti eletään kriisin varjossa, on
alistuttava epämukavaan todellisuuteen.
Nyt suomalaiset tuntuvat hyväksyvän presidentti
Sauli Niinistön aikana toteutetun Nato-yhteistyön, mutta he vastustavat
raivokkaasti puolustussopimusta yhteistyökumppanin kanssa. Niinistöllä ei ole
käytettävissään Paasikiven johtamismallia. Nyrkin jyräyttäminen pöytään ei nyt
auta. Se onnistui Paasikivelle, koska kansa ymmärsi tilanteen vakavuuden.
Nykysuomalaisilla on hyvin epärealistinen
käsitys Pohjois-Euroopan tilanteesta ja Suomen asemasta siinä. Tilanne on vaarallinen,
jos turvallisuuspolitiikan perustelu turvallisuustarpeella ei mene perille.
Kovan ulkopolitiikan isot asiat on kahlittu
sisäpoliittiseen pakkopaitaan. Silloin ratkaisut riippuvat ihan muista asioista kuin kansainvälisestä
tilanteesta ja Suomen puolustuskyvystä. Puoluejohtajat yrittävät ansaita
ulkopoliittisia kannuksia sommittelemalla hienolta kuulostavia toisintoja
kylmän sodan aikaisen liturgian säkeistä.
Tällä sanataiteen helskytyksellä ei ole
kosketuskohtaa Suomen tilanteeseen hyytävän kylmässä maailmassa. Hallituksen
käytössä olevat turvallisuuden asiantuntijat valmistelevat ulkopoliittiset esitykset
ympäristön tilaa viileästi arvioiden. Mutta kun eduskunnassa koittaa päätöksenteon
hetki, asiantuntemuksen arvostus nollautuu ja järkipuhe uhkaa haihtua
suomalaisen savupirtin räppänästä taivaan tuuliin.
Turvallisuuden isot linjat on silti ratkaistava
eduskunnassa, vaikka siellä tätä prosessia johtavat sisäpolitiikan kiintotähdet
ovat noviiseja turvallisuusasioissa, jos sitäkään. Tutustuminen kansainvälisiin
peruskuvioihin ei tunnu kiinnostavan heitä, mutta päätöksiä kyllä tehdään
tomerasti.
Puolueiden
pitää varautua ensi vaalikauden suuren luokan turvallisuuspolitiikan ja
maanpuolustuksen perusratkaisuihin. Kunnialla selviäminen tästä urakasta riippuu
siitä, millaisia historian ymmärtäjiä ja kansainvälisten asioiden osaajia puolueet
pystyvät hankkimaan eduskuntaehdokkaikseen ja tukemaan heidän valintaansa. Eduskuntaan
on saatava kansainvälisten asioiden älylliseen käsittelyyn pystyvää väkeä.
x x x
Päätöksentekokulttuuri
tarvitsee järkiperäisen piristysruiskeen. On opittava hyväksymään se, että
poliittinen johtajuus on demokratian normaali työmenetelmä eikä herrojen
mahtailua. Uudessa kulttuurissa päätöksentekijät eivät voi keskittyä
myötäilemään kansalaismielipiteen äänenpainoja.
Heidän
pitää eritellä julkisesti tilanneanearvioitaan ja niihin vaikuttavia ilmiöitä. Heidän
johtopäätöstensä torjumiseen ei riitä someraivon hehkuttaminen. Jos poliittisen
johdon päätelmät halutaan kumota, se pitää tehdä kylmiä faktoja työstäen
samalla tavalla, jolla turvallisuusasioiden valmistelukoneisto toimii.
Tällaisessa
ympäristössä päättäjän poliittinen tulevaisuus on epävarma. Valmius johtajan asemaa
uhkaaviin järkeviin päätöksiin on harvinainen ilmiö. Mitä tiukempiin asetelmiin
joudutaan, sitä huutavampi on tällaisen älyllisen ryhtiliikkeen tarve ja sitä
helpompaa populistien on buuata eliittiherrat maan rakoon. Päätökset
tiedustelulaeista, puolustusvoimain suurinvestoinneista ja Nato-jäsenyydestä
mittaavat eduskunnan kykyä tehdä reaalipolitiikkaa.
Siinä
työssä voi menestyä vain sellainen poliittinen kulttuuri, jossa eduskunta- ja
presidentinvaaleissa enemmistön tuen saaneilla on oikeus ja velvollisuus todella
johtaa eikä vain antautua satunnaisesti ajelehtivan yleisen mielipiteen
vietäväksi.
Arvoisa Jukka Tarkka, maailmanpoliittinen tilanne näyttää sellaiselta kuin se näyttää median kertomana. Media on muuttunut nyt 2000-vuosituhannen alussa merkittävästi, kun kansalaisilla on suora vaikutusmahdollisuus ohittaen aikaisemmin vallalla olleet journalistiikan kerberokset. Suomi on pieni pohjoinen maa, jonka merkitystä maailmanpolitiikkaan ei pidä liiallisesti korostaa, kun edelleen elämme niissä tunnelmissa, joita edellisen vuosisadan sodat maassamme aiheuttivat. Nyt vietämme 1918 sisällissodan muistovuotta, mikä nostattelee kansalaisten mieliin aggressiivisuutta ja sodan tuntoja, kun pitäisi ennemmin noudattaa rauhan Nobel-voittajan Martti Ahtisaaren taitoa pitää yllä rauhaa ja käydä kaikilla rintamilla rauhanneuvotteluja ympäri maapalloa. Näitä sankareita meillä suomalaisilla on ja on eräänlaista politiikan tekoa sekin, keitä nykyisistä ja menneisyyden sankareista milloinkin korotetaan esille. Mitä Te, Jukka Tarkka, sanotte siihen, että poliittisessa mielessä Suomessa pitkään noudatettu Paasikiven-Kekkosen-linja saisi jatkoa nimenomaan rauhan asialla. Minkä nimen lisäisitte siinä tapauksessa jatkumoksi edellä mainitulle poliittiselle linjalle? Suomalaisille olisi nimittäin selkeämpää sekä median että poliitikkojen puolelta käyttää vastaavaa fraasia myös nykyaikana. Linja nimeäminen selkeyttää poliittista artikulaatiota ja selkeyttää myös maamme ulkopolitiikkaa myös sitä tarkkaileville asiantuntijoille. Oma ehdotukseni olisi Paasikiven-Kekkosen-Ahtisaaren? linja - siis rauhan linja. Kuka olisi suomalainen johtaja, joka ei Nato-intoile varsinkaan, kun sille ei ole tarvetta. Suomen pitää paremmin hakea oma osansa ja linjansa maailmanpolitiikan enemmän tarkkailijana ja rauhan asialla olevana maana kuin lietsoa muka oman etunsa nimissä huomiota itselleen. Me olemme jo hyvinvoinnin kärkimaa ja meillä on jo saavutettuna sisäinen ja ulkoinen turvallisuus.
VastaaPoistaHyvä puolustuskyky torjuu hyökkäyksen etukäteen, siis varmistaa rauhan.
PoistaAhtisaari kannattaa Suomen Nato-jäsenyyttä
Kantaa voi muuttaa, kun järjen käyttö ulkopolitiikassa saa valtaa. Nato-yhteistyön pitää riittää Suomelle, naapurimaiden huomioiminen ja yhteistyö on pienelle maalle tärkeää.
PoistaPelolle ei saa antaa tilaa Suomen ulkopolitiikassa
VastaaPoistaSuomen tapaisessa pienessä maassa on hyvin tärkeää, että ulkopolitiikkamme on ennustettavaa ja että se perustuu kaikenkattavaan vakauteen. Nykyinen tilannekuva on hivenen hahmottumaton päätöksentekijöiden leirissä, koska mitään kovia päätöksiä ei ole vielä tehty Nato-jäsenyyden suhteen. Tilanne on kuitenkin nopeasti kiristymässä. Parhaillaan Itämeren eteläosissa käydääm Venäjän laivaston laajamittaista harjoitusta, joka näyttää kuitenkin nykyisten tietojen valossa olevan pelkästään voimannäyttö Lännen suuntaan. Ohjuksia ei ole toistaiseksi laukaistu.
Olennaisuuteen pitää pyrkiä ulkopolitiikan johdossa. On tajuttava, että aikamme kriisit voivat syntyä äkkiarvaamatta, paikasta ja ajasta riippumatta ja silloin ulkoministeriössä on syytä olla valveilla 24/7 -periaatteella. Nopeat analyysit ja utvan kokoukset ovat ovat silloin avainasemassa reaaliaikaisessa tilannepäivityksessä. Reservimme on kyettävä kutsumaan nykyistä huomattavasti nopeammin palvelukseen. Toisen maailmansodan aikaisiin reaktioaikoihin ei ole enää paluuta.
Hiljaiseen diplomatiaan on olemassa tarvetta. Eräässä Ilta-Sanomien jutussa Naton puolelta esitettiin, että Nato antaa tarvittaessa 5. artiklan mukaiset turvatakuut jo jäsenyysneuvotteluprosessin alussa. Suomen kannattaa ehdottomasti tarttua tähän mahdollisuuteen, koska Moskova ei muuten usko meidän pyrkimyksiämme entistä itsenäisempääm ja Lännen puolelle kallistuvaan sotilaalliseen, taloudelliseen ja poliittiseem katsantokantaan.
Uuden sukupolven kasvattaminen kouluissa kohti läntisiä arvoja on meidän yhteiskunnassamme erityisem tärkeää. Vanha sananlasku sanoo, että vanha koira ei uusia temppuja opi. Olen samaa mieltä, koska vanha sukupolvi elää edelleen suomettuneisuuden ajan YYA-maailmassa, jossa kuvitellaan, että mikään ei saa muuttua. Se aikakausi on kuitenkin jo ohi, sillä tasapainoa pyritään horjuttamaa kaikilla mahdollisilla tavoilla Venäjän puolelta. Suomem uusi sukupolvi ansaitsee elää uudessa ja turvallisemmassa maailmassa. Keinot siihem ovat olemassa, jos ja vain kun Suomen ulkopolitiikan johto uskaltaa näyttää suuntaa ja johtajuutta. Epäröintiin ei ole enää varaa.
Minusta näyttäisi siltä, että Suomen viimevuosien lähentyminen Natoon on saanut Venäjän käyttäytymään Suomea kohti uudelleen normaalin valtion tavalla. Lentokoneiden rajaloukkaukset, Kremlin rahoittama maaomaisuuden ostaminen, lapsiasiakiistat ja FSB:n organisoima maahantuloaalto kehitysmaista on loppunut. Huomasiko Venäjän nykyinen johto, että täysin turha uhkailu johti heidän kannaltaan huonoon suuntaan? Uhkailu loppui kun he ymmärsivät, että Suomi saattaakin liittyä Natoon jos kokee turvattomuutta? Venäjän uusi poliitikkosukupolvi ymmärsi vanhan asian, että Suomi on liittoutumaton koska suhteet suureen naapurimaahan ovat olleet luottamukselliset ja yllätyksettömät. Venäjä omilla teoillaan päättää jatkossa säilyykö Suomi liittoutumattomana.
VastaaPoistaVenäjällä on pitkäaikainen kokemus sitä, että edes aivan lähialueella olevat Nato-maat eivät uhkaa sitä sotilaallisesti. Ja se on jo tehnyt kaiken sen, mitä arvovaltasyistä täytyy, jos Suomi liittyy Natoon. Propaganda paholaismaisesti hyökkäävästä Natosta on tarkoitettu pelottamaan Venäjän omaa kansaa niin, että se kauhuissaan turvautuu Suuren Johtajan suojelukseen. Tämän strategian lisäbonuksena on se, että myös yksinkertaiset suomalaiset ottavat messiaanisen kauhupropagandan täydestä.
PoistaNatoon liittymisen vastustajissa on oman kokemukseni mukaan sellaisiakin henkilöitä, jotka mieluummin näkevät Suomen jäätyneessä konfliktissa Venäjän kanssa tai sellaisessa tilanteessa, jossa Suomi on ajautunut Valko-Venäjän kaltaiseksi maaksi, kuin että Suomi olisi Naton jäsen.
VastaaPoistaLyhyesti sanottuna, jotkut näkevät Naton sellaisena toimijana, että Suomen kannattaa menettää suvereniteettinsa välttääkseen Natojäsenyyden.
Vaikka näin ajattelevia henkilöitä ei lukumääräisesti ole paljon, he kuitenkin saavat muut Natoon kielteisesti suhtautuvat mukaansa. Tämän vuoksi pidän epätodennäköisenä, että Suomi liittyy Natoon seuraavan kymmenen vuoden aikana.
"Hallituksen käytössä olevat turvallisuuden asiantuntijat valmistelevat ulkopoliittiset esitykset ympäristön tilaa viileästi arvioiden."
VastaaPoistaNäihin viileisiin arvioihin harvoin kuulemme virassa olevilta sotilailtamme muuta kuin vähättelevää liirumlaarumia. Viimeisimmät esimerkit Itämeren eteläosan ohjusharjoitukset ja Zapad 17 pitäminen vain puolustuksellisena.
Vanhempaa perua muistamme miten vaikeaa oli sotilaillemme tunnistaa Krimin miehittäneitä vihreitä miehiä...
Kannattaa vilkaista valtiosääntöä ulkopolitiikan maamme ulkopolitiikan johtamisen osalta. Suosittelen lukemaan myös Jukka Tarkan kirjan Venäjän vieressä, se antaa asioille taustaa ja perspektiiviä. Suomi on pieni maa ja politiikkamme on määritetty jo sellaiseksi, että valitsemalla puoluekantansa voi osallistua yhteisten asioiden hoitamiseen järjestynyttä yhteiskuntaa kunnioittamalla. Politiikan kiemuroista ja päivän politiikasta valtiojohto tietää parhaiten. Kuitenkin uskon maassamme olevan runsaasti oppineita ja lukeneita ihmisiä, jotka voivat tunnustella poliittista ilmapiiriä mitä suopeimmin. Oma mielipiteeni Suomen kartan mukaan melko keskeisen geopoliittisen sijainnin vuoksi on, että pidämme aina hyvät suhteet naapurimaihin. Kun suomalaiset kuohuavat milloin mistäkin syystä maailman tuulien mukaan, näyttää hieman rauhattomalta mielensä politiikan haltijoina. On kuin kurkoteltaisiin taivaan tuuliin jokainen yksittäisenä herrana tai herrattarena (tästä Venäjän vieressä -kirjakin mielestäni kertoo) sen sijaan, että tavoitettaisiin realistinen tunnelma maan päällä asumiseen. Realistista tunnelmaa näyttävät naapurimaamme tunnustelevan Suomeen päin. En ole vuosikausiin nähnyt kenenkään uhkaavan Suomea millään tavalla. Päin vastoin. Televisiossa olisi luultavasti enemmänkin naapuriystävällistä ohjelmaa, jos suomalaiset soisivat ottaa vastaan. Korkean verenpaineen yleisyys kertoo ehkä kroonistuneesta pelosta sotien jälkeen. Suomalaisille tekee hyvää huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään ja siinäkin välttäen turhia ylilyöntejä, joista myös on merkkejä. Suhteet naapurimaihin voivat olla yhtä hyviä, kuin suhteet ihmisten välillä. Tähänkin tarjoaa reseptin mainio hallintojärjestelmämme, myös ulkopolitiikan hoidon osalta.
VastaaPoistaTaisin aiemmin tänä vuonna lähettää kommentin, jota en nyt näe julkaistuna. Tämä Suomen ulkopolitiikkaa koskeva avaus on vuodelta 2018, joten tässä ketjussa nähdään eri aikoina ja erilaisissa ilmapiireissä tehtyjä kirjoituksia. Olen edelleen sitä mieltä, että kirjanne Venäjän vieressä kertoo kaiken tarpeellisen. Meidän suomalaisten pitää pitää vahvaa uskoa edelleen naapurimaihimme ja meidän pitää myös kunnioittaa maamme peruslainsäädäntöä ja lain henkeä myös ulkopolitiikan johtamisen suhteen. Meidän ei maana tarvitse liittyä mihinkään erityiseen järjestöön, vaan luottaa jo satavuotiaaseen itsenäisyyteemme. Itsenäisyys on meille suomalaisille näyttänyt meidän todellisen haasteemme: se on itsehillintä. Olemme ilmeisesti melko temperamenttista kansaa luonteeltamme ja näemme mörköjä päivälläkin. Olemme toipumassa maailman vakavimmista konflikteista, nykyaikaisista sodista, joten tärkein asia, mitä politiikassa voidaan tehdä on rauha, rauhantyö ja rauhan ylläpitäminen. Puhumme näissä kirjoituksissakin länsimaisesta yhteistyöstä ja kuulumisesta länsimaihin. Tiedämmekö mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa rauhaa ja sivistystä. Länsimaissa on hyviä käytöstapoja harjoitettu jo usean vuosisadan ajan ja siinä porukassa meidän kuuluu olla itään, länteen, etelään ja pohjoiseen esimerkillisiä. Kuulummehan länteen :-) ja itään ja etelään ja pohjoiseen. Kaikkialla on vain ystäviä.
VastaaPoista