Etelä-Suomen
Sanomat 11.8.2016
Itämeren uusi asento
Itämeren uusi asento
Venäjän aloite
Itämeren alueen turvallisuuskonsultaatiosta on perusteiltaan taitava liike. Se
viipaloi Natoa Venäjän mielen mukaan ja pakottaa Länsi-Euroopan asetelmaan,
jossa Venäjä näyttää rauhantahtoiselta aloitteentekijältä. Kutsusta
kieltäytyminen olisi voitto Venäjälle. Mestaritrollien työn tuntee siitä, että
musta kääntyy valkoiseksi.
Venäjä
rakentelemaan kuvioon tuli kuitenkin sen kannalta kiusallinen kupru, joka
paljastaa operaation amatöörimäisyyden. Kuvio sisältää senkin vivahteen, että Venäjä
myöntää Ruotsin ja Suomen kuuluvan Naton joukkueeseen. Venäjälle kävi vahinko,
se tunnusti epäonnistuneensa. Itämerta
hallitsi ennen neuvostolaivasto ja sitä piti sanoa rauhan mereksi. Nyt se on
muuttumassa Naton sisämereksi.
Venäjän
kannalta olisi ollut parempi viedä Itämeren ongelma Nato-Venäjä-neuvostoon. Se
olisi pudottanut pelilaudalta Venäjän pohjoiset kiusankappaleet Ruotsin ja
Suomen. Tosin se olisi samalla tuonut yhteisen pöydän ääreen koko Naton
kirjavan jäsenkunnan ja niiden keskinäiset turvatakuut. Nato-sopimuksen viides
artikla pätee kuitenkin koko voimallaan myös nyt ehdotetussa kuviossa, vaikka
Venäjä neuvottelee vain Itämeren piirissä olevien Nato-maiden kanssa.
Itämeren
turvallisuusasioiden käsittely Nato-Venäjä-neuvostossa olisi Suomelle pahin
mahdollinen painajainen. Siinä suurvallat keskustelisivat Suomen turvallisuudesta
Suomelta suljettujen ovien takana. Vatjseslav Molotovin ja Joachim von
Ribbentropin haamut alkaisivat huhuilla kokoussalin nurkissa, ja se herättää synkeitä
ajatuksia. He kävivät aikoinaan kauppaa Suomen kohtalolla, ja seuraukset muistetaan.
Tältä
kauhulta olisi säästytty jos Suomi olisi ajoissa älynnyt, mitä kello oli
lyömässä. Turvallisuuspolitiikan johto joutuu nyt korjaamaan sen, mikä edellisen
johdon aiheuttamista vahingoista ehkä vielä on korjattavissa.
x x x
Kreml joutuu
vähitellen tunnustamaan sen realiteetin, että Skandinavian Nato-vyöhykkeen ja
Venäjän välinen alue, joka ennen oli harmaata vyöhykettä, on nyt siirtymässä
uuteen asentoon. Venäjän vaikutusmahdollisuudet Itämerellä vähenevät entisestään,
vaikka Nato ei laajene.
Tilanne ei
ole Suomen kannalta kuitenkaan ruusuinen. Tietysti Venäjän vaikutusvallan
oheneminen on helpotus. Suomen hivuttautuminen Naton rauhankumppanuuttakin
läheisemmäksi kumppaniksi on silti laiha
lohdutus, sillä sekään ei anna turvatakuita. Se suojaa vain välillisesti, ja
sitäkin vain niin kauan kun Nato ja Yhdysvallat tuntevat tarvitsevansa Ruotsin
ja Suomen yhteistyötä Baltian puolustuksessa.
Turvallisuuskysymyksien
kanssa puuhastelevat suomalaiset kansanedustajat lietsovat äänestäjiensä Nato-vihapuhetta
kauhistelemalla, miten Nato-Suomen pojat ja tyttäret joutuisivat taistelemaan
Viron itärajalla Venäjää vastaan jenkkikenraalien komennossa. Tällainen turvallisuuspoliittinen
lapsenmielisyys kauhistuttaa, varsinkin kun sitä tuntuu olevan
vaikutusvaltaistenkin poliitikkojen ja heidän äänestäjiensä keskuudessa.
Vaikka
Suomi olisi Naton jäsen, ei olisi järkevää siirtää sen aluepuolustuksen voimaa
Suomenlahden eteläpuolelle. Se lisäisi sivustahyökkäyksen uhkaa Viroon ja heikentäisi
vakavasti Baltian turvallisuutta. Suomen ja Ruotsin yhteinen puolustusvoima tukee
Baltiaa parhaiten varmistamalla, että mikään ulkopuolinen voima ei pääse
käsiksi sen puolustuksen selustaan ja sivustaan.
Ruotsilla
ja Suomella on yhteensä yli 200 melko modernia taistelukonetta. Niiden
yhteistyö Yhdysvaltain ilmavalvonnan ja taistelunjohdon kanssa Itämerellä saattaisi
hyvinkin kiinnostaa Natoa ja hillitä Venäjän voimapolitiikkaa. Nykyinen
harjoitustoiminta osoittaa, että siihen ei välttämättä tarvita Nato-jäsenyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti