Kuunneltuani eduskunnan Nato keskustelun ensimmäiset pari tuntia tuli rauhallinen ja tyytyväinen olo. Valtavirta turvallisuuden peruslinjasta taitaa olla vielä vahvempi kuin osasin odottaa. Tämän havainnon jälkeen ratkaisun painopiste on presidentin johtamalla hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisella ministerivaliokunnalla, TP-Utvalla. Eduskuntakeskustelun alkuvaiheessa ei ilmennyt pienintäkään estettä Nato-jäsenyysprosessin käynnistämiselle Naton johdon kanssa. Aloitteen kiireellisyyden korostus oli ehkä puheenvuorojen merkittävin yhteinen piirre.
Pari pikkuasiaa jäi kuitenkin kalvamaan mieltä. Ahvenanmaan edustajan innostus vaalipiirinsä aseettomuudesta ja puolueettomuudesta kiihtyi ylikierroksille. Hän esitti sen alkuperäiseksi ilmentymäksi vuoden 1856 rauhansopimuksen. Ei se niin ollut.
Ahvenanmaata koskeva lupaus oli rahansopimuksen liitteeksi sijoitettu Krimin sodan voittaneiden keisareiden Venäjän keisarilta vaatima sitoumus olla linnoittamatta Ahvenanmaata. Se ei kokenut aseettomuutta eikä puolueettomuutta, mutta esti tykistölinnakkeiden rakentamisen. Venäjän sotaväki miehitti Ahvenanmaata ensimmäisen maailmansodan loppuvaheisiin asti.
Krimin sodassa hävinnyt keisari Aleksanteri II kirjasi antamaansa lupaukseen, että se sitoo häntä ja hänen seuraajiaan Venäjän valtaistuimella. Kun viimeinen Romanov-suvun keisari yli sata vuotta sitten luopui asemastaan, ei enää ollut hallitsijaa eikä valtiota, jota vuoden 1856 Ahvenanmaa-lupaus velvoittaisi.
Genevessä 1921 tehty sopimus Ahvenanmaan aseettomuudesta ja puolueettomuudesta on innostanut Ahvenanmaan edustajan lisäksi myös monia Manner-Suomen ihmisiä puhumaan Ahvenanmaan poikkeusasemasta yli kaikkien aikojen vaikuttavana hyvyyden ilmentymänä.
Kuitenkin sopimuksen jälkeiset sata vuotta osoittavat, että aina kun Itämerellä on ollut sotatoimia tai aseellista jännitettä, Ahvenanmaalla on ollut vähintään yhden valtion sotavoimia ja se on joutunut sotatoimien kohteeksi. Niissä tilanteissa, joita varten vuoden 1921 sopimus on laadittu, Ahvenanmaa ei ole koskaan ollut aseeton eikä puolueeton. Mitä erinomaista on kansainvälisessä sopimuksessa, jonka tarkoitus ei ole kertaakaan toteutunut silloin kun sitä olisi tarvittu?
Ahvenanmaan edustaja kytki eduskuntapuheessaan myös Moskovassa 1940 tehdyn sopimuksen Ahvenanmaan aseettoman puolueettomuuden jatkumoon. Vuonna 1940 Kremlin johdon Suomelle sanelema sopimus koskee vain Ahvenanmaan aseettomuutta. Ei sanaakaan puolueettomuudesta vaan päin vasoin. Sopimus osoitti Ahvenanmaan aseettomuuden valvonnan Maarianhaminassa toimivan Neuvostoliiton konsulaatin suojiin sijoitetuille tiedustelu-upseereille. Venäjä on saanut tämän oikeuden perintönä Neuvostoliitolta vuonna 1992 allekirjoitetulla pöytäkirjalla.
Tämä historian kummajainen ei ilmeisesti häiritsisi Natoa, mutta Suomen suvereniteettia se loukkaa törkeästi. Varsinkin nyt, kun Venäjä on paljastanut todelliset kasvonsa, on kauheaa ajatella Kremlin nimeämien sotilasasiantuntijoiden liikkumista Ahvenanmaan maastossa. Moskovassa 1940 tehty Ahvenanmaa-sopimus pitää välittömästi siirtää historian tunkiolle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti